Niin matka jatkui, että käännyttiin Kemijärvelle kääntyvälle soratielle. Tiestä voinen näin jälkikäteen vain sanoa, että oli se yhtä nousua, pitkää ja jyrkkää laskua. Muutamaa mäkeä lasketellessa vesi juoksi vanana silmistä, niin hurjaa vauhtia mäkeä alas tultiin. Vierusjärvi oli komea paikka, vaan ei luonnontilainen, sillä vesistö on säännöstelyn alainen, niin että vedenkorkeutta on nostettu noin 3 metriä. Niin jatkettiin matkaa ohi Irnijärven, Yliaskanjärven ja Jumiskon altaan ohi. Jumiskon altaan kohdalla oli pahin pyörällä laskettavista mäistä, joita matkalla on vastaan tullut. Niin avautui näkymä Kemijärven vesistöille. Pääsin Lehtolaan, tämä on pieni, haja asutettu, peltojen ja vesistöjen pilkkoma kylä on ensimmäinen vastaan tuleva kylä tätä tietä tultaessa. Ylitin salmen, päästen Äpräänniemeen, tähän saareen, jonka poikki tie kulkee. Tässä niemessä kerrottiin 1800-luvun puolella asuneen Aikio -niminen mies, jota Kemijärven viimeisimpinä lappalaisina täällä pidetään.
Niin tulin Rytilahteen esi-isieni maille. Täällä ei silti tullut sen kauemmin oltua, vaan jatkoin matkaa. Vasemmalla aukeni näkymä järvelle, että Ämmänniemeen, tähän komeaan, korkeaan niemeen, jota lappalaiset ovat aikaan pyhänä asuntopaikkana pitäneet.
Soppelassa ollessani, sain matkalla ihailla pelloilla aukenevia näkymiä, vanhoja tiloja että järven lukemattomia saaria, joita kohtaan kaipuu on suuri. Täältä poljin Isokylään, kääntyen kohti kaupunkia. Kallaanvaarassa kävin kaupalla pikkuevästä ostamassa. Niin taas taittui matka, jo niin, että oltiin Kemijärven sillalla. Parkissa oli muuan matkailija asuntoautoineen. Jo sillan ylitettyäni, saavuin Kemijärven kirkolle ja siitä edelleen ABC-myymälään. Täällä sain kuulla eräältä mieheltä tarinan Murharovasta. Tarina kuului lyhykäisyydessään, että siihen aikaan, kun vihavenäläiset liikkuivat täällä, niin sijaitsi Murharovalla eräs asunto. Asuinpaikalla ollut pystykorva oli haukullaan paljastanut sijan olinpaikan venäläisille. Niin tulivat nämä vihavenäläiset, ryöstivät ja hävittivät koko asuinsijan. G. A. Andersson oli tallettanut saman tarinan, vaan kirjoittaa hän siitä laveammasti vuoden 1914 teoksessaan*). Tarina on siis vanha ja olin luulla jo sen kokonaan kadonneen kansan tiedosta. Vaan vielä Martinkyläläisten sanotaan tämän tarinan tuntevan.
*) Vastapäätä kairijoen suuta Kemijoen itärannalla, noin kolme peninkulmaa mutkikasta kemijokea ylöspäin, sijaitsee Murharova-niminen paikka, jossa venäläisten toimeenpanemien hävitysretkien aikana oli suuri lappalaiskylä.
Kun pelättiin venäläisten saapuvan kuolasta päin tuhojaan tekemään, niin eräällä kukkulalla kylän pohjoispuolella kukin kylän asukas vuorollaan kävi vartioimassa, näkyisikö venäläisiä tulevaksi. Tähystäjän piti savuavalla totolla (merkkitulella) antaa kyläläisille tieto vihollisen tulosta. Kerran oli lällaisena tähystäjänä muuan lappalaisvaimo, jolla oli koiranpenikka mukanaan. Penikka ei malttanutkaan olla haukkumatta, kun kuuli outoja miehiä olevan tulossa. Venäläiset silloin tappoivat sekä koiran että naisen ja kylän väen mitään aavistamatta ryntäsivät kylään sekä surmasivat koko kylänväen. ainoastaan kaksi raskasta vaimoa jätettiin henkiin.
Ikämieli sattui olemaan veljensä kanssa metsästysretkellä, joten he välttivät tuhon. Vaan venäläisten päällikkö nimeltään Jöös, jäi kylään odottamaan Ikämielen palaamista metsästysretkeltä. Tällä aikaa hänen miehensä kuljettivat kylästä ryöstettyjä tavaroita Sotataipaleeseen. Kun sitten Ikämieli palasi metsästä, tarjosi venäläisten päällikkö hänelle viinaa. Mutta Ikämieli ei sanonut viinaa maistavansa, ellei tarjooja itse ensin ryyppää. Jöösin ryypätessä tarttuikin Ikämieli hänen kurkkuunsa ja leikkasi sen partaveitsellä poikki, sekä asetti sitten venäläisten päällikön pään kannon päähän. Kun venäläiset palasivat takaisin kylää kohti ja näkivät pään kannon nokassa, he tuumivat: "Jopa on Jöös, meidän herra, tappanut Ikämielen". Joku miehistä kumminkin piloillaan arveli: "Niinpä on kuin Jöösin pää, on niin samaa näköä." Samassa alkoi venäläisten joukkoon lennellä nuolia. Niitä ampui Ikämieli ja hänen veljensä. he surmasivat siten kaikki venäläiset. Kaatuneita venäläisiä oli niin paljon, että kun Ikämieli pujotti kuolleiden venäläisten tulukset kengänpaunaansa, tuli paula aivan täyteen. Tämän tapahtuman johdosta paikka sai Murharovan nimen.
Matka jatkui ohi keskustan ja Halosenniemen, jota myötä pääsin määränpäähäni isoisäni luokse Halosenrannalle. Tähän päättyy matkanteko, vaan hinku uudelle matkalle on niin kova, että pitää sitä katsoa tulevaksi jo ensi kuukaudelle.
N. E. J. Rytilahti, päiv. 29.6.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti