Sallan Leusjärven historiasta.

Tässä osiossa käsittelemme Sallan eteläosan Hautajärven Leusjärvestä.
Leusjärvi on tänä päivänä 13 savun kylä, jossa asuu noin 30 ihmistä. Autioituneita taloja tapaa kylässä viisi. Itse Leusjärvi on pisimmillään 1,8 km pitkä järvi ja normaali syvyys 1,5 metriä, syvimmillään 3 metriä. Muita lähipiirin vesistöjä ovat Hanhilampi, Silpalampi, Tuuliaisenlampi, Karhulampi, Kirjavalampi, Mukkalampi, Koutajoki ja kauempana eteläpuolella Oulankajoki.

Leusjärven suunnan muinaisjäännöksistä.

Kivikausi.

Kivikauden aikaisia jäännöksiä tunnemme Leusjärven suunnalta vain muutaman varman. 

Mukkalammen itärannan Nivalan tilalta, päärakennuksen länsipuolisella viljelysmaalla, Koutajoen niskan etelärannalla, hiekkamaassa on löydetty kvartsi-iskoksia n. 10 x 70 m:n alalta.

(Lähde: Muinaisjäännökset Suomessa)

Oulankajoen Pitkäkosken pohjoispuolella maitojärven ja Metsäjärven maastossa, lampien välisillä kannaksilla tavataan 16 madaltunutta kuoppaa. Suurella todennäköisyydellä peurakuoppia. Paikalta on myös löydetty kivikautiseen oleiluun viittaavia jäänteitä. Myös paikannimet viittaavat vanhaan oleiluun.

(Lähde: Muinaisjäännökset Suomessa)

Toinen, epävarma jäännös tavataan Leusjärven Kyllin talon tuntumasta, itse Leusjärven rannasta. Paikalla tapaa hiekasta kasattuja maapenkereitä ja epämääräisen, levinneen kivikasan. Pohjia erottuu kaksi, tämä piiroksen pohja heikommin. Selvemmin erottuvan etelänpuoleisen pohjan kerrotaan olleen vanha kesänavetta. Kuulemma edes kylän ensimmäiset asukkaat eivät olleet tienneet sanoa mitään järven puoleisesta asumuksen pohjasta. Kuulin asiasta jo 2012 kysellessäni ihmisiltä kylän varhaisimmista vaiheista. 2013 kesällä ryhdyin kaivelemaan pohjaa päällisin puolin. Kuntan alta paljastui lukuisia haljenneita kiviä, pari metriä pitkiä maapenkereita sekä muutama pienempi tulessa mustunut kivi. Mitään metalleja tai muuta materiaaleja asumuksen painanteesta en tavannut.

Kylän vanhimmat eivät olleet tietoisiakaan tästä asumuksenpohjasta. Pohja oli vaikeasti erotettavissa.
"Ne ovat sitten niitä lappalaisen aikuisia": tuli vastaus kysellessäni asumuksenpohjasta.

Historiallinen aika. 

Lappalaiset.

Sallan eteläosissa tunnetaan lukuisia historiallisen ajan jäänteitä ja muistikuvia.

Asiakirjalähteissä Hautajärvi mainitaan jo 1562. Vuoden 1562 verokirjassa on maininta Pertusjärvestä (Perttumajärvi) ja Hautajärvestä. Hautajärvi kuului kemiläisten nautinta-alueisiin.

Itse Leusjärveltä ei tunneta muistikuvia lappalaisista. Paikannimet ja 24.5.2013 Leusjärven Erkkilän lounaspuolen metsämaalta löytämäni rautainen 10,5 cm pitkä nuolenkärki kertovat vanhasta oleilusta.

24.5.2013 Nuolenkärki Leusjärveltä:

On todennäköistä, että Leusjärvi olisi kuulunut tietyn lappalaisen tai suvun nautintoalueisiin. Nuolenkärki kertoo tarinansa alueen riistanpyynnistä. Suuremmilla nuolilla pyydettiin suur-riistaa. Pääasiassa peuroja. Löytämäni nuolenkärki ajoittuu todennäköisimmin 1600-1700.luvuille. Nuolenkärjet olivat arvokkaita korkean hintansa ja hankalan valmistamistavan vuoksi. Nuolenkärkiä ostettiin mm. markkinoilla talvikylissä kiertäviltä kauppiailta, Kuolan kylästä ja Torniosta. Metsästäessä lappalaisella oli matkassa oppipoika, niin kutsuttu "kolkkapoika". Kolkkapojan tehtäviin kuului seurata pyyntiä ja huolehtia nuolista keräämällä ne maastosta ampumisen jälkeen. 

Lappalainen metsästäjä suksillaan. Sukset olivat tuolloin eripituiset. Pitempi suksi oli nimeltään lyly, lyhempi taas kalhu. Kalhulla potkittiin vauhtia lylyllä lasketellessa eteenpäin. Sauvoja hiihtäjällä oli vain yksi.
Kuva Johannes Schefferuksen vuoden 1674 "Lapponia" teoksesta.

Paikanimistä.

Leusjärven alkuperäinen nimi Levusjärvi. Itse Leusjärven nimestä en osaa sanoa mitään.

Karttakuvassa silmääni pisti eniten Kukasjärven ja Koutajoen välinen maankangas. Kukasjärven nimi juontuu lapinkielen sanasta "gukkas" sanasta, suomeksi "kaukaista". Toinen vaihtoehto olisi "Guhkes", joka tarkoittaisi suomeksi "pitkää". Kukasjärveen laskeva Uopajanoja tulee peräpohjolan ja lapinkielen sanasta "vuohppe", suomeksi "pitkä, kapea lahti". Uopajasta itään saavutaan Puolivälilammelle ja sitä myöten Taival-lammille. Taivallampien itäpäässä tavataan Taivalmaa. Sitä myöten päässään Koutajokeen. Kukasjärveltä matkaa Oulankajokeen on kilometrin verran. Tätä Oulankajoki-Kukasjärvi-Uopajanoja-Taivallammit-Taivalmaa-Karhulampi-Koutajoki reittiä voidaan paikannimien perusteella pitää vanhana veneenvetotaipaleena vesireittien varrella. 
Tahkovaaran Kaartiselkä juontuu lapinkielen sanasta "kar’te", joka suomeksi tarkoittaa poroaitausta.
Oulankajoen Monasterinsaaren "monasteri" tarkoittaa katolilaista luostaria.

Kylän ensimmäiset asukkaat:

Veljekset Juho Erkki ja Iisak Iisakinp. Hautajärven Harjutalon seitsemästä veljeksestä omistivat väliaikaisen 1/12 manttaalin suuruisen kruununtilan n:o 5 Levusjärveltä 14.3.1899 alkaen. Vuoden 1910 paikkeilla muuttivat uudisasukkaat Levusjärven kruuuntilalle. Veljekset Juho Erkki ja Iisak Iisakinp. Hautajärvi rakensivat molemmat asunnon ja laittoivat poikiaan uudisasukkaiksi. Juho Erkki rakensi poikainsa kanssa uuden viisihuoneisen rakennuksen.

(Lähde: Kylä Napapiirillä, Hautajärven kyläkirja)

(tekstielmä asukkaista kesken...)

Muinaisjäännöksiä ja muistikuvia Rovaniemen Pöykkölän ja Ojanperän suunnalta.

Alkulause.

Rovaniemen Pöykkölän ja Ojanperän historiaa on käsitelty jo useisssavarhaisemmissa teoksissa. Kuitenkin nämä selvitykset ovat olleet pienimuotoisia tai vain vähäisiä mainintoja. Oheisessa tekstissä otan esille ennestään selvitettyjen tapausten lisäksi täysin huomitta jääneitä seikkoja. Tekstiä täydentämään olen sisällyttänyt siihen itse syksyllä 2013 suorittamia tutkimuksia maastossa. Näihin tutkimuksiin liittyen tekstissä tapaa lukuisia valokuvia ja piirroksia.

Aloitin työni syyskuussa 2013. Ennen lumentuloa sain suoritettua pienimuotoisia kaivauksia Ojanperän Metsäruusun omistamilla mailla. Aikaa ei ollut paljoa, sillä lumi satoi maahan jo 3.11. Suoritin kaivuita parina päivänä, silloinkin vain muutamia tunteja. Tulos yllätti minut positiivisesti runsailla löydöksiä vähäiseen työskentelyaikaan nähden.

Talvena 2014, kenttätyöskentelyn käytyä mahdottomaksi, ryhdyin keräämään ja kasaamaan tarvittaavaa aineistoa oheisen teosta varten. Suurena apuna minulle olivat Rovaniemen historiasta kirjoitetut teokset, joista muutamina mainitsen A. Outakosken ”Rovaniemen Historia I" ja”Rovaniemen historia vuoteen 1721”.

Pöykkölän ja Ojanperän esi- ja varhaishistoria.

Kivikausi.

 

Ojanperästä ja Pöykkölästä tunnetaan muutamia kivikautisia asuinpaikkoja ja irtolöydöksiä. Eräänä laajimmista voin mainita Salmijärven pohjoisrannan Kolpeneenharjun männikkökankaan muinaisasuinpaikan. Kankaalla tavataan lukuisia asuinpainanteita.

Toinen muinaisasuinpaikka tavataan Ojanperän Kaukon koulun itäpuolelta. 
Asuinpaikka on nykyisin pääosin omakotiasutusten ja teiden alla.

Muina muinaisjäännöksinä mainitsen Ounasrinteen Toramojärven ampumaradan pohjoispuolen peurahaudat. Kuoppia tavataan ainakin neljä.
 ( Lähde: Museovirasto, http://fba.evvk.com/geo/kulttuuriymparisto )

Rautakausi-Ristiretkiaika.

Rautakauden aikaisia jäänteitä Rovaniemellä tavataan vain muutamia. Ojanperän ja Pöykkölän suunnasta jäänteitä on tullut tietooni vain yksi.

1960-luvulla Pöykkölän Myllyojalla, peltoa käännettäessä tuli esiin ristiretkiaikainen karjalaisperäinen ketjunkannatin. Myllyojan suulta löydetty pronssinen Ketjunkannatin ajoitetaan 1100-luvulle. Lieneekö ojansuulle joskus haudattu karjalaisnainen.

Ketjunkannatin kuuluu suurempaan kokonaisuuteen.
Runsas koristautuminen kuului rautakauden ajan tapoihin. Edustivathan korut varakkuutta ja korkeavaltaista asemaa. Riipukset, muinaisketjut ja niissä riippuvat työvälineet helyineen tekivät siitä upean kokonaisuuden.

Vanha perimätieto kertoo Rovaniemen olleen pakanallisena ja katolisena aikana karjalaisten asuinsija lappalaisten ohella.
( Lähde: Rovaniemen historia vuoteen 1721)

Perimätietoa Ojanperästä ja Pöykkölästä.

   

 Tähän osioon olen kasannut muista teksteistä lainattuja ja itse kuulemiani tarinoita Ojanperän ja Pöykkölän suunnalta. Täytyy heti alkajaisiksi myöntää, miten myöhään olemmekaan liikkeellä perimätiedonkerronnan tallettamiseksi. Vanhimmat sukupolvet kuolevat, vieden tarinat mukanaan. Kerron myös ohimennen tässä Paavalniemestä kerrottuja tarinoita.

Muutamia tarinoita:

Rovaniemen kirkon vanhimman kerrotaan sijainneen Paavalniemen Oinaan tilan kohdalla. Inarin ja Kemijärven Kirkkoherra Jacob Fellman (1795-1875) mainitsee Oinaan tilalta löytyneen maanalaisia asumuksien jäännöksiä ja kookkaan kirkon avaimen. Asumuksen jäännöksiä kutsuttiin "jatulien" eli jättien asennoiksi. Vanha kansa oli puhunut Oinaan vanhasta katolisesta kirkosta, mikä paikalla aikanaan oli sijainnut.

( Lähde: Muinaisjäännöksiä ja tarinoita Kemin kihlakunnan itäisissä osissa. Hjalmar Appelgren, 1881)

Paljon puhuttiin myös Paavalniemen Savolaisesta ensiasukkaasta "Savon Paavosta", jonka vene jokea ylöspäin noustessa oli tarttunut kivelle lähelle rantaa. Siitä Paavo oli noussut maalle ja tehnyt talon. Tästä Paavosta juontuu Paavalniemen nimikin.

Pöyliövaaran Raatovaaran kuullaan nimensä juontavan vanhoista vihanajoista, jolloin vihavenäläiset kävivät Oinaan kirkon hävittämässä ja sen kellot ryöstämässä. Venäläiset piilottivat ryöstämänsä kellot Raatovaaraan. Paavalniemeltä kohti Raatovaaraa, tapaa matkalla kaksi suurehkoa kiveä, Lepokiven ja Karhunkiven. Karhunkivestä kerrotaan, että sen päältä Oinaan isäntä olisi muinoin tappanut karhun.

(Lähde: Paavalniemi, pala kaunista Suomea. Eino Mäkelä 1995)

Omista kaivauksista.

Edellä olen kertonut Ojanperän ja Pöykkölän vaiheista, paikannimistä ja junkkaran suvuista näillä mailla. Nämä asiakirjatiedot ja perimätietotarinat eivät silti kerro kuin pienen osan tämän suunnan rikkaista historiallista vaiheista.

Näiden lähdeiden lisäksi saamme tietoa jäänteistä, mitä ihminen on ympäristöönsä jättänyt. Tällöin on kyse arkeologisen materiaaliin käyttämisestä tiedonlähteenä. Kiinteät muinaisjäännökset ja irtolöydökset kertovat meille monesti sen, mitä harvasanaiset ja vähäiset asiakirjalähteet eivät.

Löydöksistä.

Suoritin ensimmäiset kaivaukset Metsäruusun ympäristössä 11.9.2013. Ensimmäisen päivän kaivaukset eivät kestäneet kahta tuntia. Löydöksiä tuli runsaasti. Näistä löydöksistä yli 90% oli luokiteltavissa alle 50 vuotta vanhaan roskaan. Pullonkorkit ja alumiininkappaleet olivat yleisimmät löydöt. Päivän ainoat mainittavat löydöt koostuivat kahdesta rahasta, kuparikuonasta, takinnapista ja soljesta.

11.9.2013:

Tunnistamattomaksi kulunut kupariraha.

Koonsa puolesta 1600.luvun lopun -1700.luvun alkupuolen Ruotsin 1/2 Ören 

tai 1 Ören kolikko.

Ruotsalainen kupariraha: 1/3 Skilling Banco vuodelta 1844.

Tummanvihreä nelireikäinen nappi. Ei merkintöjä.

Kuparinen solki. Mitä ilmeisimmin hevosvaljaista. Ajoitus 1800.luvun loppu-

1900.luvun alku.

Seuraavat kaivaukset suoritin 18.9.2013.

Tällöin tapasimme jo historiallisesti paljon merkittävämpiä löydöksiä.

18.9.2013:

Ensiksi auringonkukan muotoinen pronssiesine. Käyttötarkoitus ei selvillä. 

Naisten koruesine tietty kysymyksessä. Osa esinettä silmäilleistä esitti idean hius-soljesta. Epäilen esinettä ulkonäön ja aikaisempien Pöyliöjalla tehtyjen löytöjen perusteella karjalaisperäiseksi. Ajoittuu ornamentiikan ja valmistustavan perustein varhais-myöhäiskeskiaikaiseksi (1150-1550 Jaa). Esineen mitat: n.4.5 cm pitkä ja 2.5 cm leveä.  

 

 Löydökset 18.9.2013.

Suomalainen kupariraha: 5 Penniä vuodelta 1922.

Lyijysinetti, ns. viljasinetti. Sinetti siemenjyväsäkistä.

Sinetissä teksti:"..ETTINER." ja "DAMPFMUHLEN"=Hyörymylly. 

Sinetti on siis peräisin  Euroopasta, todennäköisesti Saksasta tai Itävallasta. 

4.11.2013:

Viimeiset kaivuut tälle vuodelle. Lunta oli kerennyt sataa jo 2 cm verran.

Löydökset: pala rautaisesta padasta ja lukkosepän tekemä rautainen ovenlukko. 

Lukko on suurehko ja ilmeisen alkeellinen. Mekaniikan jokainen osa tallessa. 

Pituus: 18,5 cm. Leveys suurimmillaan:  9,5 cm.

Ajoitus: n. 1600-1750 Jaa.

 Lukko etupuolelta.                                                                        Lukko selkäpuolelta.

Ojanperän Junkkaran tilan vaiheet, Junkkaran eli Ojan suku.                        

Tässä osiossa käsittelemme Pöyliöojan (kansanomaisesti Myllyojan) länsipuolen entistä Junkkaran tilaa. Entinen Junkkaran tila sijaitsi Pöyliöojan suun länsipuolella. 

Tila oli yksi Korkalon kylän vanhimmista ja samalla vauraimmista. Saksalaiset polttivat tilan lähestulkoon kokonaan lapinsodassa lokakuussa 1944. 

 

Kuva: Myllyojan Junkkaran tila 

kuvattuna Pöyliövaaran laidalta. 

Takavasemmalla Korvanniemi. 

Taustalla Ounasvaara.

Ensimmäinen tunnettu Junkkaran isäntä, Antti Innanpoika Junkkara mainitaan ensimmäisen kerran veronkantoluettelossa vuonna 1554. Vähäisten lähdetietojen mukaan hän tai hänen isänsä ostivat talon vuonna 1554 sen entisiltä isänniltä, Antti Heikinpojalta ja Juho Heikinpojalta. Antti Heikinpoika ja Juho Heikinpoika jotka olivat olleet toista sukua, olivat talon isännät vuosina 1550-1553 ja samalla viimeiset omasta suvustaan.

Inna Junkkara, s. noin 1490. Syntymävuosi arvioitu pojan iän perusteella. Inna (Ingevald) on norjalaisperäinen nimi. Tiedon mukaan hänen poikansa olisi Junkkaran ensimmäinen isäntä. Junkkaran ensimmäisen isännän asettumisesta Pöyliöojan suulle tulee kuluneeksi 460 vuotta.

Talon isännät vuosina 1554-1801:

1.

Antti Innanp. Junkkara, Talollinen, s. noin 1510 ja k. noin 1581. (Anders Ingewaldsson).

Ensimmäisenä isäntänä Junkkaran talossa 1554-1581. Talossa mainitaan olleen 6 lehmää vuonna 1571. Vuonna 1578 venäläiset polttavat Korkalon kylän, mukaan lukien Junkkaran.

Antti katoaa luettelesta 1581, jolloin hänen poikansa ryhtyy isännöimään Junkkaraa.

Lapset:

1. Juho (2).

2.

Juho Antinp. Junkkara, Talollinen, s. noin 1540 ja k. n. 1598. Isäntänä vuosina 1582-1598.

Puoliso: Marketta Junkkara, k. Rovaniemellä. Oli isäntänä miehensä Juhon jälkeen, eli vuosina 1599-1606. Talossa oli vuonna 1586 1 lehmä.

Lapset:

1. Juho (3).

 

3.

Juho "Iso-Jussi" Juhonp. Junkkara, Talollinen, s. noin 1571 Rovaniemellä, k. noin vuonna 1674.

Isäntänä Junkkarassa vuosina 1607-1610. Vienalaispartio hävitti Rovaniemen ja Korkalon 8.9.1611. Sot.rullalähteen mukaan sotilaana vuosina 1611-1615. Junkkara kuitenkin säästyi suuremmalta tuholta mutta oli tuolloin veroautiona eli maksukyvyttömänä. Juho palasi luetteloihin ja oli isäntänä vuodet 1616-1628 ja 1634-1652. Talossa ollut vuonna 1627 1 hevonen ja 5 lehmää, ja vuonna 1641 1 tamma ja 7 lehmää.

Lapset:

1. Heikki (Isäntänä välivuodet 1629-1633 isänsä ollessa poissa). myöh. sotilaaksi.
2. Tytär (nimi ei tiedossa). Meni vihille Juho Siponpojan kanssa, joka mahdollisesti voinut toimia Junkkaran isäntänä vuosina 1640-1643.
3. Juho (4).

4.

Juho Juhonp. Junkkara, talollinen, s. noin 1625 ja k. noin 1676 Rovaniemellä.

Isäntänä vuosina 1653-1676. Junkkaran isäntä menetti tulipalossa vuonna 1653 omaisuutta 62 kuparitaalarin arvosta.

Puoliso: Marketta Juhont., k. Rovaniemellä.

Lapset:

1. Juho (5).
2. Kaisa.
3. Riitta.
4. Anna.
5. Marketta.

5.

Juho Juhonp. Junkkara, talollinen, s. noin 1645 ja k. noin 1695 Rovaniemellä.

Kemin talvikäräjillä 1684 Juho Junkkara vaati naapuriltaan Risto Ristonpojalta Heinäsaaren 2 kuorman niittyä vedoten kuninkaan plakaatiin 1677. Juho esitti oikeudelle asiakirjoja, joiden mukaan niitty oli määrätty kuulumaan hänen tilaansa Johan Ottenpojan maantarkastuksessa. Niitty oli sittemmin joutunut Riston tilaan. Oikeus määräsi Heinäsaaren niityn kuuluvaksi Junkkaran tilaan.

 Niilo Ruikka Jaatilasta vaati Pekka Suutarilta ja Juho Junkkaralta Ruikankarsinan niittyä Koivusaaresta. Yksikään lautamies tai kukaan käräjärahvaan joukosta ei osannut kertoa mitään Niilon vaatimuksen tueksi. Oikeus päätti, ettei Niilolla ollut oikeutta Ruikankarsinan niittyyn ja eikä hän saisi sitä enää myöhemminkään itselleen vaatia.

Teos "Rovaniemen historia vuoteen 1721" mainitsee Juhosta viinankäyttäjänä:

Juho jaksoi hoitaa Junkkaraa täysivoimaisena aina 1680-luvulle lopulle saakka, kunnes mieli ja nielukin pettivät. Juho oli joutunut viinan kiroihin ryypiskellen ja rällästäen hurjapäisenä Halvarin Heikin kanssa kylänraitilla ja metsissä.. Emäntä tuntui kärsivän kovasti miehensä sortumisesta. Junkkaran eli Ojan tilan otti hoitaakseen Juhon poika Matti, joka vaimonsa Annan sai pidettyä talon kunnossa kun perhepiiri ympärillä kasvoi.

Juhon puoliso: Kirsti Matint., s. 1640 ja k. 31.5.1736.

Lapset:

1.      Maria.

2.      Walgour.

3.      Aapraham.

4.      Anna.

5.      Matti (6).

      6.      Kirsti. 

6.

Matti Juhonp. Junkkara, Talollinen, s. noin vuonna 1680 ja k. 3.2.1753. 

Puoliso: Anna Heikint. Törmänen,s. 1675 ja k. 6.11.1748 Rovaniemi. Vanhemmat: Heikki Törmänen-Pulkamo ja Elina Pekant.

Lapset:

1.  Catharina.
2.  Heikki (7).
3.  poika (ei nimeä kirjoissa).
4.  Andreas.
5.  Johan.
6.  Lisa.
7.  Michel
8.  Carin.

7.

Heikki Matinp. Junkkara (Oja), talollinen, s. 17.11.1707 ja k. 18.8.1743 Rovaniemellä. Puoliso: Vihitty 17.1.1731 Rovaniemellä. Kaisa Kaarina Tuomaksent. Pöykkö, s. 1706 ja k. 1.3.1771.

Vanhemmat: Tuomas Pöykkö ja Valpuri Matint.

Lapset:

1.       Matti (8).

2.       Thomas.

3.       Henrick.

4.       Henrie.

      5.       Walborg.

8.

Matti Heikinp. Junkkara (Oja), Talollinen, s. 6.12.1731 ja k. 23.6.1801 Rovaniemellä.

Ensimmäiseki puolisoksi mainitaan Susanna.

Lapset ensimmäisestä aviosta:

1. Henricus marthia.
2. Catharina.
3. Susanna.

Toinen puoliso: Vihitty 27.1.1778 Rovaniemi Stina Matint. Rompasaari, s. noin 1747 ja k. 19.7.1831 Rovaniemellä.

Ja lapset toisesta aviosta:

4. Margetha.
5. Matti.
6. Henric.
7. Brigitha.
8. Walborg. 

( Lähde: Ville Töyräsen selvitys Junkkaran suvusta )

Teksti on vielä keskeneräinen!