maanantai 7. heinäkuuta 2014

Valokuvia matkanteolta, aikaväliltä 25.-28.6.2014-

Olisi ehkä jo korkea aika tuoda esille loppumatkalla otettuja kuvia matkaosiolta Leusjärvi-Kemijärvi:

25.6.2014 Aholanvaaran Hännisen tilassa. Taka-alalla kaunis Kalliovaara.
Kalliovaarassa tavataan paikka nimeltä Aittakuru. Tarina kertoo, että ankarien katovuosien aikoina, leipäaineksen, jyvien huvennuttua, oli sitä ruvettu tarkoin säännöstelemään. Virkakunta tuli jokaisen kylän jyvät mittaamaan, ja sitä myöten takavarikoimaan siitä osan valtiolle. Tällöin, joutui myös Aholanvaaran väki luovuttamaan suuria määriä aineksiaan valtiolle. Kun ei tahdottu enää tulla toimeen, oli osa jyvistä piilotettu Aittakurun jyväaittaan. Tällä vilunginkaupalla sai Aholanvaara pitää suuremman osan jyvistään.

25.6.2014- Vähäpätöisiä löydöksiä Aholanvaaralta.
Vikatteen terän katkelma, vanhan mallinen, paksusta raudasta. toinen vikatteen terän katkelma, padan korva, hylsyjä sotaa edeltäneeltä aikakaudelta että sota-ajalta, kuparipannun sangankorva, hevoshärpäkkeitä, täikampa ja kupariraha.

 25.6.2014- Tässä Aholanvaaran tuttavani rahalöydös, 1 Penni vuodelta 1874.


26.6.2014- Hirvasvaaralla. Hirvasvaaran lakkautettu koulu.

26.6.2014- Hirvasvaaran Hirvasjärvi. Suuri järvi se tämäkin. Kuvattu Aholan tilan rannasta.



27.6.2014-  Karhujärven Kotasaari kuvattuna Niskalalta. Perimätiedonkerronnan mukaan saari on toiminut lappalaisten hauta-, että asuinpaikkana.
 27.6.2014- Panoraamakuva Niskalan paikalta kohti Karhujärveä.




27.6.2014- Käräjäkallio Karhujärven tuntumassa. Paikan kerrottiin olleen lappalaisten muinainen käräjöintipaikka.  Paikka ei ole ennestään tiedossa, vaan sain sen nyt kuulla ja tarkistettua.


Pyyntikuoppia Käräjäkallion tuntumassa. Tämä Museoviraston tiedossa, vaan kyseisen kuopanteen tuntumasta tavataan joukko pieniä, noin I x I metrisiä kuoppia vieri vieren, joita voisi epäillä ruuansäilytyskuopiksi.



27.6.2014- Paloperän Kivelän vanha tila. Kerrassan upeat asuinrakennukset.


Eikä vanhaa kala-aittaa sovi unohtaa. Huomioi suolan valkeaksi värjäämä kala-aitan hyvin säilynyt lattiataso.








Vuosilukumerkintä kala-aitan sisäpuolen: 1688. On tuohon alemmas jotain yritetty kirjoittaakin.










Kivelän nuoremman puolen pirttiä ja jykevä muuri. Pirtin kello yksinään oli jo toista sataa vuotta vanha.

28.6.2014- Paloperän Isojärveä.




28.6.2014- Niin kuin sanoin, ei ole ennen tullut Posion puolella käytyä. No nyt mentiin komeasti pyörällä.

28.6.2014- Vierusjärven patoa.



28.6.2014- Yli-Askanjärven tuntuman korkeita mäkiä.


28.6.2014- Äpräänniemestä kuvattuna kohti Kemijärveä, oikealla häämöttää Rytilahden kylä.







Rytilahden kylän Kylmälahtea.




No nyt on tiellä oikea nimikin :)
Suvun syntymailla ollaan.

Kemijärven Lehtolan maantietä.



28.6.2014-
Pyhä Ämmänniemi. Hattua sai nostaa, oli se sellainen näky.

Isollakylällä mennään, kello lähentelee jo iltaa.
 28.6.2014-
Kemijärven kaunista järvimaisemaa.



Kemijärven kaupungin kirkko ja kellotapuli 1700-luvulta.

Hiljaiset olivat Kemijärven kadut.

28.6.2014, klo 22.00 paikkeilla-
Siinä se on, Halosenranta, päätepiste. Arvaatte varmastikin, kuin palkitsevaa oli päästä määränpäähän näinkin pitkän päivämatkan, Paloperä-Nolimo-Kemijärvi välin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti