Seuraavassa osiossa käsittelemme myyttisiä jättiläisolentoja pohjoissuomalaisten tarustossa. Paljon kuullaan puhuttavan näistä olennoista, joista tunnemme erilaisia kutsumanimiä. Yleisimmin kuullaan niitä kutsuttavan suomalaisittain Hiideksi, vaan ylellisesti kutsutaan Jättiläisiksi eli Jäteiksi. Kemijokivarren suunnalla kuullaan myös kutsumasanat Manolaiset (Simossa), Liittolaiset (Tervolassa), Jatuli ja Jotuli (Rovaniemellä, Kemissä), jotka ovat tosin kansan muistissa jo vaipuneet unhoksiin.
Olen koonnut tähän tekstielmään muutamia jättiläistarinoita. Tarinat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Lappiin, Kemijokivarrelle. Mainittavia paikkoja ovat mm. Kuusamo, Pudasjärvi, Jääskö, Ranua, Kemi, Tervola, Simo,
Rovaniemeläisittäin jättiläiset tunnettiin ennen nimellä Jatuli. Jatuleita ei kuvailla ruumiiltaan niinkään pitkiksi, mitä Hiisiä tai Jättiläisiä. Tervolassa muinaistutkija Z. Castrenille kerrottiin Jatulien ja Jättiläisten olleen eri kansaa. On toki muistettava, että tämä poikkeus on vain suuripiirteinen, eikä suinkaan päde joka tarinassa.
Jatuleita kuvaillaan noin kaksimetrisiksi, naispuolisiakin. Tämä on pituudesta vain yksi kuvaus, joka on kuultu Rovaniemeläisiltä. Kansan keskuudessa muistetaan kertoa, kuinka nämä jättiläiset olivat pakanallista ja isokokoista kansaa. Lukuisat Muinaistutkijat, Valtionarkeologit ja muut virkamiehet ovat saaneet näitä tarinoita talletettua, jotka teille nyt tekstielmässäni esitän.
Yleistä jättiläisistä.
Wanha kansa kertoi, että nämä pohjoisen jokivarret oli alkujaan asuttanut Lapinväki, lappalaiset, vaan olivat nämä Jatulit, Hiidet ja Jättiläiset tämän väen karkoittanut sisämaihin, vaaroille ja järvimaille, itse asettuen jokivarsiin. J. Fellman oli saanut Jatuleista kuulla, että tämä kansa olisi asunut eräänlaisissa maakellareissa, onkaloissa ja kuopanteissa, jotka oli useimmiten kaivettu jokivarsien multaharjanteisiin. Näitä kuopanteita ja onkaloita tavataan yhä tänä päivänä Valajaskosken jokitörmissä, kuruissa ja vaaran laidoissa.
Jatulien ja Jättiläisten asuinpaikkoina mainitaan paikat: Pullinniemi (nyk. Rovaniemen Kirkkoniemi), Ylikylä, Paavalniemen Oinas, Valajaskoski, Kivalonotta, Narkauksenniska, Munkinkallio ja Juotaskoski.
Pullinniemestä ja Oinaasta vanha kansa kertoi, kuinka nämä paikat olivat aikoinaan olleet Jatulien kirkonpaikkoja. Niinpä on löytynyt näiltä paikoilta suuria holvimaisia kiviraunioita, kellareita ja suuria kivimuureja. Jäänteistä vanha kansa sanoi löytäneensä kaikenlaisia muinaiskaluja; rautaiset ovensaranat, ovenavain, hienoja pöytäveitsiä, kaksihaaraiset kynttilänjalat (jollaisia sanotaan pidetyn juurikin katolilaisissa seurakunnissa) ja rautasirppejä. Näistä jäänteistä osa on sittemmin joutunut hukkaan.
Jatuleista on olemassa kahdenlainen käsitys, että olisivatko nämä olleet katolilaisia vaiko pakanallisia. Jatuleista kerrotaan vielä sekin, kuinka nämä pakenivat näiltä jokivarsilta, kuullessaan "lehmänkellon loiskeen ja kirnunmännän mäiskeen", tarkoittaen kristillisten suomalaisten tuloa.
Kertoipa eräs Simolainen vanha eukko seuraavan vanhan manausrunon pienen pätkän
Z. Castrenille vuonna 1894. Castrenin mukaan tämä eukko ei enää halunnut kertoa runoa enempää, vaikka olisi mitä tehnyt:
"Oletko sinä tehty tietäjistä,
pantu pahoilta paaensoutajilta,
vejetty veestä, manattu maasta,
kiihotettu kirkkomaasta?
Lähe hiisi hiihtämähän,
paha henki paahtamahan,
ota hiiestä hyvä hevonen,
vaarasta valittu varsa,
tunturista tulikavioa,
jolla sinä hiiät hiien maita,
Lemmon maita leuhottelet.
Mene sitten siihen maahan,
joss' ei papit paita päällä
eikä messumiehet meuhasta,
sinne tikkateille ja ruunanraiskioille.
Ota sitten kokolta kaurittimet,
haukalta haavottimet..."
Tavataan täällä myös joukko muinaisjäänteitä, kivilatomuksia ja muita rakenteita, joita Jatulin patsaiksi, Jatulintarhoiksi ynnä muiksi kutsutaan. Niinpä kerrotaan hauska tarina eräästä Jatulinsukuisesta äijästä, joka teki suuren padon Ounasjokeen Alakylän Ylijääskön talon kohdalle. Tarina talletettiin G. A. Anderssonin toimesta vuonna 1868 ja se kuuluu näin:
Kun muuan "Äijä", joka oli jatulien sukua, aikoi Ounasjoen länsirannalta mennä ämminsä kanssa joen itäpuolelle, niin kumpikin toi kantamuksen kallion kappaleita jokeen ylimenoksi. yhdellä kertaa he eivät kumminkaan voineet tuoda kiviä riittämiin asti, jonka vuoksi menivät noutamaan lisää kiviä. Joen rannalla olleet lappalaiset ihmettelivät Jatulin hommia ja sanoivat: "könkhään nuo tuohon laittaa". Muuan lappalaisista katselijoista nousi puuhun ja kun Jatuli ja hänen ämmänsä lähenivät kivitaakkoineen jokea, niin ampui hän Jatulia.
Tällöin Jatuli säikähti ja heitti kivitaakan olaltaan jokeen. Hänen eukkonsa teki samoin ja silloin molemmat poistuivat paikalta, jossa oli niin vihaisia "sääskiä". Tällä tavoin syntyi jokeen kivipato eli karipaikka, jota vieläkin Äijänpadoksi kutsutaan.
Tarinat jättiläisistä.
Kemi:
Niinpä kerrotaan yleinen tarina eräästä jättiläistytöstä, joka löysi erään kyntömiehen sahroineen ja vei löytämänsä äidilleen sanoen löytäneensä "maanmöyriäisen". Tytön äiti oli selittänyt, että tämä möyriäinen oli ihminen, ja oli samalla käskenyt tyttärensä viemään sen takaisin sinne, mistä se oli otettu.
Tervola:
Kivalonotan kerrotaan olleen Tervolan viimeisten Jättiläisten olosija. Näiden nimet olivat Soini, Kalli ja Kalleva, toisinaan nimien kerrotaan olleen Kilka, Kalli ja Jatuli.
Heistä juontuvat paikannimet Kilkavaara, Kallinkangas, Kallinjärvi, Jatulinlehto, Jatulinoja ja Jatulinlammet. Jatulinlehdossa kerrotaan olleen aikoinaan näiden Jatuleiden kivisen rakennuksen jäännös. Tervolassa, Kalevan väylässä kemijoessa heidän kerrotaan pitäneen veneitään. Sanottiinpa näiden jättien olleen tekemisissä Kemin kirkon kanssa. Vielä kerrotaan heidän yliluonnollisista kyvyistä se, että heillä sanotaan olleen niin hyvä näkö, että Kivalonotalta näkivät Kemin kirkon seinillä sääsken haukottelevan. Jättiläisistä Kalli oli kiivain kristinuskon vastustaja, ja olisi kyllä saanutkin paljon pahaa aikaan, elleivät toiset olisi häntä pitäneet aisoissa. Muiden jättien kerrotaan olleen enemmälti leppoisaa väkeä.
Olivatpa nämä jättiläiset osallistuneet Kemin kirkon (jossain lähteissä aikaisemman
Valmarin kirkon) rakennustöihin, siirtäen ja nostaen raskaimmat kivet kirkon seiniksi.
Kalli oli siellä kerran suutuksissaan paiskannut suuren kivenjärkäleen kirkkoa kohti. Kivi putosi kirkon viereiselle kankaalle, mistä syystä sitä vieläkin Kallinkankaaksi kutsutaan.
Simo:
Kristinuskon aikuisia jättiläisiä kuvaa sekin Simosta talletettu tarina, että jättiläiset olisivat Viantien varressa nostaneet kirkonkellon ja kantaneet sen aina Perämeren rantaan saakka.
Yli-Kärpän Maaninkajärvellä sijaitsevasta Jättiläissaaresta kerrotaan erään miehen saarella yöpyneen, ja olipa jättiläinen ukolle veisannut: "Makaat akkasi kaulas päällä ja petäjä on kasvanut päälle".
Kerran Simojärven Putkivaaralla oli eräs mies ruvennut syömään eväitään, ja kun oli avannut voirasian, oli jättiläinen metsästä möläyttänyt: "Kah' kuu". Mies toikaisi takaisin: "Haista paska, eihän tämä ole kun voirasia".
Pudasjärvi:
Kun eräs mies oli hakannut puuta metsämaalla, kuuli hän äkkiä kaikuvan äänen huutavan:
"Mitä sinä siellä kesken yötä puuta hakkaat, tuossahan on talo, mene, pane maata".
Hämmästyneenä mies totesi ihmetyksekseen mökin todella seisovan hänen edessään. Puunhakkaaja meni ja pani maata, nukkuen hyvin aina aamuun. Aamun valjetessa mies nousi ja ryhtyi jatkamaan töitään, ja niin katsoi taas mökin suuntaan, niin hämmästyksekseen huomasi koko mökin kadonneen. Tarina kerrotaan myös Hiidenvaaralla.
Toinen lyhyt kertomus tiedetään Pudasjärveltä.
Kerran oli eräs mies väsyksissään pannut maata erääseen saunaan sydänmailla. Jo ilmaantuivat suurikokoiset hiidet samalle saunalle ja olivat mukanaan tuoneet myös kauniin ihmistytön. Mutta kun mies ojensi kätensä halataksensa tätä tyttöä, niin jo veivät hiidet irvistellen tytön pois.
Pudasjärven pitäjän Hetejärven kylässä olevalla Metelinmäellä kerrotaan ennen jättiläisten pitäneen asuntojaan. Vielä 1900-luvun puolella vanha kansa arveli tällaisen haltijan olevan kivikirkossa ja häntä lepyttääksensä panivat marjamiehet marjoja kankaalla oleviin muinaisjäännöksiin. Erään kivikasan luona kerrotaan aikanaan kasvaneen pihlajan, pyhäpuun, jonka arvellaan lähteneen itämään ja kasvamaan ihmisen ruumiista, joka paikalle oli aikanaan haudattu.
Kerran oli eräs jättiläinen näyttäytynyt hevosenhakijalle lähellä Hetejärveä. Mies oli kuuleman mukaan 0llut männyn pituinen ja sarkatakkiin pukeutunut. Näkijä lähti säikähtäneenä pakoon ja kuuli, kun tämä jättiläinen perään huutaa mojotti.
