Loppuvuoden 2014 tutkimuksia Sallassa.

Sallan Saijalla, 21.12.2014-
Hyvää joulun alusta!

Viime kirjoitteluista onkin kulunut jo monta kuukautta. Kelit ovat tähän asti olleet verraten viime vuosiin ähden lauhoja, mutta jo huomiseksi kelin on luvattu kylmenevän liki toiseenkymmeneen pakkasasteeseen. Joulu rientää ja talvi on saapunut. Vuosi 2014 on päättymässä. Sen kunniaksi lisään tähän vanhan, ennen kouluissa luetun värssyn vuodenkierrosta, jonka kuulin vanhoilta Hirvasvaaralla 14.12. nuilta lapsuuden kouluajoilta vielä muistavan:

"Tammi-Helmi-Maaliskuussa meillä tuima talvi on,
mutta jo Huhti-Toukokuussa alkaa aika auringon,
Kesä-Heinä-Elokuussa ruohot viljat varttuu,
sato Syys- ja Lokakuussa kellareihin karttuu,
Marraskuussa musta maa, valkolunta vartoaa,
Joulukuu myös joutuja, juhlariemun tuoden,
kaunihisti päättää kalenterivuoden."
________

-Revontulien loimuilua itsenäisyyspäivänä Salmivaarassa. 

________

Mutta eipä hypätä vielä tuohon viikonloppuun, vaan otetaan puheeksi Itsenäisyyspäivä ja sitä seurannut viikonloppu. Sallassa tätä juhlapäivää saimme osin viettää pelkän kuutamon ja juhlakynttilöiden valossa, katkesivathan sähköt sinä päivänä täältä yli kolmeksi tunniksi. Olisipa tuona päivänä saanut käyttöönsä kunnollisen kameran, sillä sinä iltana kuutamo valaisi tienoomme niin komeasti.

-Kuutamon valonkajoa Salmivaarassa., 6.12.2014.

Seuraavana päivänä tein pari mutkaa Kelloselkään ja Kursuun. Näiltä piipahduksilta sain kirjoille muutaman tarinan, värssyn ja pari sananlaskua. Salmivaarassa tuli puhe entisistä kulkuri- ja erakkoukkeleista. 

Tähän siis liki jokaisen tunteman, "Körö körö kirkkoon" koululorun toisinnon pätkä, jota luettiin lasta "linkitettäessä", eli polvella pomputtaessa:

"Körö körö kirkkoon,
papin muorin penkkiin,
ruskealla ruunalla,
valkealla varsalla,
kirjavalla kissalla,
kolipäällä koiralla..."

Seuraavaa lorua ei ole opetettu koulussa, vaan se on opittu perimätietona vanhemmilta sukupolvilta. Tässä siis kuulemani pätkä ns. "viikkorätingistä", jossa luetelllaan koko vuoden kulku viikkopohjaisesti:

"...Matista (24.3) neljä Maariaan (21.3),
Maariasta kaheksan Erkkiin (18.5),
Erkistä viis' Juhannukseen (24.6)..."

Kokomittainen viikkorätinki, jota vanhan kansan ihmiset ovat täällä lukeneet, on moninverroin tätä katkelmaa pitempi. Samoiten, sen kulku käy paikkakunnittain erillä lailla. Näiden lisäksi sain kokoon muutamia uusia, "ennestään tuntemattomia" loruja ja runoja. Sitten sain tallennetuksi joukon vähemmän sovialiaita, että häveliäämpi lorunlukuja, joita en tänne blogiin ryhdy kirjailemaan. Lopuksi vielä muutamat arvuutukset, joita minulle luettiin Hirvasvaaralla:

"Pikkuakka tylleröinen, sata saavia vettä juopi" -vastaus: Saunankiuas.

"Oveton aitta ja ruokaa täynnä" -vastaus: Kananmuna.

________

Näillä raateilla toivottelen lukijoilleni hyvää ja rauhallista joulun alusta!

Syyspimeän pienimuotoinen keruumatka Sallan kunnan eteläisessä kolkassa 10.10.-16.10.2014.

Hei vain, blogin seuraajat.

12.10. - alkanut syysloma teki mahdolliseksi jatkaa taas keruuprojektia. Päätin tuolloin hieman täydentää kesällä kartuttamaani aineistoa, joka oli silmiinpistävän vähätietoinen
erityisesti vanhojen pyyntitarinoiden osalta, jotka jäivät viime matkanteon aikana kait niin vähälle huomiolle. Nyt on siis aika antaa hieman selkoa siitä:

Innostukseni vanhoihin karhunkaato -tarinoihin kasvoi aina vain suuremmaksi, mitä
enemmän vanhat niitä minulle kertoivat. Vielä muuan isäntä on saattanut selostaa niistä vanhoista ajoista, jolloin karhu kaadettiin karhunkeihäällä. Myöhemmin, tuliaseiden tehon ja niiden toimintavarmuuden kasvaessa, syrjäytti se keihäiden käytön karhun pyynnissä. Viimeisin kuulemani tapaus, missä karhu olisi keihäällä kaadettu, on sattunut Aholanvaarassa vuonna 1934. Tällöin karhu oli kaadettu kaksin miehin keihäällä pistäen tämän ollessa ruokailemassa surmaamansa lehmän luona.

Arvonsa ansaitsevat myös tarinat shamanismista. Shamanismista, noituudesta, taikauskosta ja kaikenlaisesta paranormaalista kuulin jo pienenä poikosena. Totena juttuja kerrottiin, vaan toki osalla on tahdottu säikytellä kuulijaa. 

-Näitä tietoja koitin matkallani tarkoin kuulostella. Matkan aikaansaamat tulokset olivat erinomaisia. Näitä voisin hiukan tässä selittää:

Matka Leusjärveltä Aholanvaaraan ja sieltä edelleen Hirvasvaaralle.

Saavuin Leusjärvelle veljeni kanssa 10.10.2014. Matka Rovaniemeltä Sallaan taitettiin kahdella eri linja-autolla, välimatka Rovaniemeltä Kemijärvelle Möllärin -linja-autolla ja välimatka Sallaan taas Peltoperän -autolla. 

Sallaan päästyämme, nousimme päivällä puoli kolmelta lähtevään Sallan kk-Hautajärvi-Karhujärvi autoon, jota koululaiset käyttävät päästäkseen koulupäivän päätteeksi kotionsa. 
Tässä autossa kulki yllätyksekseni myös tuttuni ja viimekertainen oppaani, poika Hännisen talosta. Hän oli matkalla Aholanvaaraan, me taas jäisimme Leusjärvelle. 

__________

Täällä Leusjärvellä, että myöhemmin uudelleen Lauspalon talon isännältä kuulin tarinan Juho Taavetti Leskisen tapauksesta, kun hän oli joutunut auttamaan poikaansa ruumiinajossa. Tarina kuului näin:

Lauspalon nuori isäntä Eino, oli lähdössä hevosineen Kuolajärvelle kirkolle kymmenyksiä, eli papinjyviä viemään. Aholanvaarassa hän sai matkaansa ruumisarkun, joka tuli viedä lepoon Kuolajärven kirkkomaalle. Kuollut oli ollut muuan vanha tietäjämuori, pitäjän kuulu shamaani ja parantaja. Arkku, mihin muori oli laskettu, nostettiin nyt hevosen vetämään rekeen. 

Eino lähti liikkeelle, vaan kauas hän ei ollut päässyt, kunnes jo sattui jotain. Hevonen oli ryhtynyt kovasti puuskuttamaan, aivan kuin reki olisi käynyt raskaammaksi. Sen puhti loppui kesken. Eino ihmetteli tapahtunutta ja haki isänsä Juho Taavetti Leskisen (1877-1944) hevosta katsomaan. Taavetti oli heti äkännyt mistä oikein oli kysymys. Hän meni ja kurkisti nyt hevosen längen ja kaulan välistä takana olevaa kuormaa. "Voi viholainen, ei ole ihme jos on raskas vetää" -tuumasi Taavetti näyn nähdessään. Reessä, arkun ympärillä oli istunut suuri määrä manalanväkeä, joukko edesmenneittein ihmisten kuvastuksia. Taavetti otti reen irti, ravisteli ja pyöritti sitä muutaman kerran ympäri, sitoi taas kiinni ja käski Einon lähteä ajamaan. Ihmeekseen Eino sai huomata kuorman kevenneen ja hevosen taas jaksavan käyvän eteenpäin.

(Kuvassa Juho Taavetti Leskinen).

-Samanlaisia tarinoita minulle kerrottiin Sallan Mälävaarassa 13.3.2014. Miettisen ukon hautajaisissa Sallan Ahvenselässä kerrotaan käyneen samalla lailla. Reki ei ollut liikkunut mihinkään, se oli aivan kuin kiinni kannossa. Muuan vanha nainen, rulliksi kutsuttu, oli mennyt hevosen luo, katsonut länkien läpi ja perähyttänyt hevosta, saaden siten sen taas liikkeelle. 

__________

12.10.2014, eli muutamia päiviä Leusjärvellä vietettyäni, lähdin jatkamaan matkaa. Lyöttäydyin hetkeksi jäniksenpyytäjien seuraan. Edellämainitsema oppaani oli yksi näistä jäniksenpyytäjistä. Muutaman kerran pyytäjät saivat jäniksen piippujensa eteen, vaan niin äkäinen oli kintuistaan tämä vemmelsääri, ettei siihen saatettu osua laisinkaan.

Näistä merkeistä jatkoin matkaani Aholanvaaraan. Tänne tultuani, kävin raatauttamassa ensiksi kylän parasta tietomiestä, tarinankertojaa, joka oli tarinoinut minulle jo viime ohikulkumatkalla. Mielikseni hän tiesi tarinoita entisaikaisista noitakonsteista, Väinämöisen opista, taidoista jota hän oli nuoremmuuteen oppinut hieman itsekin. Hän kertoi taitonsa, vaikka vähäisenkin, oppineen jo aikaa sitten edesmenneeltä Erland Hänniseltä (1894-), joka taas oli oppinut taitonsa ukiltaan, Matti Hirvasjärveltä (1831-1916), tämän pitäjän kolkan kuuluisimmalta noidalta ja parantajalta. Matista kuului yhä monta perin häkellyttävää tarinaa, joita ihmiset täällä totuudenperäisinä muistelivat. Vanhemmuuteen, vanhuuden heikkouden alkaessa vaivata Mattia, yritti hän saada työlleen jatkajia, opettaen konsteja tyttärensä pojille Hännisen Hermannille, Väinölle ja Erlantille. Tiettyyn pisteeseen olivat pojat ukkinsa neuvoja totelleet, vaan sitten, kun poikien olisi pitänyt käyskennellä jo kirkkomailla, kerätä kuolleiden ihmisten kynsiä ja hiuksia, lopettivat he homman siihen. Temppuja pojista oppi toki jokainen, vaan samanveroisia velhoja, mitä Matti oli, ei heistä tullut. 

Yhtälailla, tunsivat kyläläiset monia vanhoja karhunkaatotarinoita. Eräästäkin maanvaivaksi käyneestä karhusta he kertoilivat juttujaan. Tämä karhu, oli hyökännyt monet kerrat tämän perän ihmisten karjan kimppuun, aiheuttaen siellä suuria menetyksiä. Eräänä kerran sitten oli karhu taas hyökännyt lammaskarjaan. Muuan paimenena ollut oli saanut karhun rihlakkonsa tähtäimeen ja ampunut tätä. karhu ei siitä kellistynyt vaan oli pinkonut pakoon. Myöhemmin, karhu oli saatu ammutuksi Maaningassa. Karhua nyljettäessä, oli tämän Aholanvaaralaisen ampuma luoti löytynyt tämän karhun lavasta. Tarina karhusta on pitkä ja siitä kerrotaan monenlaista, vaan erikoisin on seuraavanlainen:

Kerran eräänä talvena oli muuan laukkuryssä kulkenut hevosella Hirvasvaaran kylänraittia mummonsa kanssa. Pimeys, pakkanen ja kova lumipyry tekivät matkanteon vaivalloiseksi. Laukkuryssä oli mennyt mummonsa kanssa erääseen taloon, missä parsi olisi ollut hevosesta vapaa ja niin päätti kysyä sieltä yösijaa. Talosta vastattiin, ettei täällä ole tilaa hevoselle. Tuohtuneena läksi laukkuryssä pihasta, virkkoen isännälle: No ensi talvena sopii! Loitsunvoimallaan hän nostatti tämän karhun hyökkäämään talon hevosten ja karjan kimppuun. Samalla kertaa oli karhu ennättänyt käymään myös Aholanvaarassa, missä tämä oli tappanut kyläläisten lammaskarjaa. Seuraavan kerran, kun taas laukkuryssä oli kulkenut Aholanvaaran poikki, hän kuuli valituksen, kuinka karhu oli tappanut kylän lampaita. Siihen hän vastasi, "Ka' kun minä en hoksannut laittaa raja-aitaa" -Tarkoittaen sanomallaan, ettei ajattelemattomuudessa ei ollut kieltänyt karhua koskemasta Aholanvaaran lampaisiin.

Kuului täällä sellainenkin vitsi, kun kaksi vanhaa miestä oli mennyt karhua pesälle kaatamaan. Toinen miehistä oli saanut ajatuksen, miten karhu saadaan pesästä hereille. Hän käski toista miestä sitomaan köydän jalkaansa ja kun hän olisi pesässä, niin karhun herättyä, kiskoisi mies hänet ulos köyden avulla. Naru jalassa oli mies mennyt pesän sisälle. Karhun herätessä, pesästä oli alkanut kuulumaan kovaa mölinää. Silloin ukko kiskoi köydestä minkä pystyi ja sai miehen pesän suulle vedetyksi. "Oli sillä pää mennessä" -oli mies ihmetellyt päänsä menettänyttä kaveriaan. Toivon mukaan tämä on vain vitsi, kuten varmasti onkin. Monenlaisia muita kertomuksia shamanismista ja karhunkaadoista pääsin kuulemaan ja siten ylös tallentamaan, mutten nyt ala niitä tähän hätään enempää kertoilemaan. 



-Tämäntyylisiä kertomuksia sain tallennetuiksi Aholanvaarassa kymmeniä. Oppaani ajelutti minua mönkijällään monessa talossa, monen isännän luona. 13.10. olin mukana seuraamassa hirviporukan hirven nylkemistä. Tätä seuraavan päivän majailin vielä Aholanvaarassa. 

Kuulemistani muinaisjäännöksistä voisin mainita, että sain tietooni kaksi uutta kiinteää muinaismuistoa, nimettäin muutaman pyyntikuopan- ja kahden kivirakennelman olin-sijainnin. Kivirakennelmia epäiltiin eräänlaisiksi lappalaisten ruuansäilytyspaikoiksi, ns. purnuiksi.
_________



15.10.2014 kello 09:30 olin valmis jatkamaan matkaani. Kävelytaipaleeni jatkui kohti Hirvasvaaraa. Kello 10:40, saavuin Lausojalle, sen kuuluisalle kummistus-sillalle, missä monen paikallisen kerrotaan nähneen kummituksia. Tästä kävelin vähän matkaa pistäytyen Lauspalon talon isäntää raatauttamassa. Isäntä tiesi kertoa mm. edelläkertomani tarinan Taavetti Leskisestä ja monta muuta vanhaa tarinaa. Talossa tarjottiin minulle vastaleivottuja sämpylöitä ja teetä, kiitän siitä talon hyväntahtoista emäntää. Matka jatkui.

Hirvasvaaralle tultuani, sain todeta, että kaikki kylän kertojat olivat tavoittamattomissa, hirviporukoissa hirvenpyydössä, tai porohommissa. Yhden ainoan poromiehen kerkesin pikaisesti tapaamaan. Hän kertoi erään tapauksen karhun pyynnistä. Majoituin täällä Poikeloiden luokse. Seuraavana aamulla (16.10.) kello 05:45 pääsin autokyydillä Sallan kirkolle. Mittari näytti pakkasta -14 Celsiusta. Sallasta pääsin lähtemään linja-autolla kohti Keimjärveä ja Rovaniemeä kello 09:20. 



Tällainen oli matkani pääpiirteittäin.

Rovaniemen Pöykkölässä, 

21.10.2014, 

N. Rytilahti.

Viime vuosien vähäpätöisiä tutkimuksia Rovaniemen Ounasvaaralla:

Olen näinä viime kesinä, aikani ratoksi, tutkiskellut hiukan tätä Ounasvaaraa. Pienimuotoisia ovat toki nämä tutkimukset olleet, mitä nyt olen silmäillyt maastoa etsien sieltä vanhemman aikaisia merkkejä ihmisestä. 

Suurimmalta osalta löydöt koostuvat vuosilukumerkinnöistä, joita olen löytänyt Ounasvaaran kallioista ja mäntyihin hakatuista pilkoista. Samoin, löytyy sieltä muutamia, kivistä kasattuja kivirakennelmia, suojavalleja, eli kehäelmiä ja kivilatomuksia. Nämä suojalatomukset ovat tiettävästi saksalaisten sotilaiden rakentamia, kivilatomukset taas suurimmaksi osakseen ovat tietty nuoremman aikaisia rajapyykkejä, että turistien kokoamia monumentteja. Lukuisia ovat myöskin jäänteet saksalaisten parakeista ja suojakaivannoista. Pätkiä juoksuhautoja tapaa sellä sun täällä. Tällaisia olivat huomioimani merkit Ounasvaaralla. Saakoon vuosimerkinnät tässä ensin sijaa:

Muistokirjoituksia ja vuosilukumerkintöjä.

Näitä merkintöjä tulin löytäneeksi Ounasvaaralta yhteensä liki kolmattakymmentä, suurin osa kaiverrettuina Ounasvaaran Juhannuskallioon. Niitä kannattaa käydä ihastelemassa, ottaa vielä liidun matkaan, että saa kirjaimet vahvempina näkyviin. Kun vain kiinnittää katseensa sileäpintaisiin kallioihin, voi niitä helposti löytää, myös vaaralla kasvaviin, vanhoihin mäntyihin kannattaa kiinnittää huomioita, josko sen kylkeen olisi pilkka veistetty ja siihen jotain kaiverrettu. Yhden vanhemman tällaisen puun tulin löytäneeksi Ounasvaaran länsirinteestä. Arvattavasti niitä on siellä yhä enemmälti, en vain tullut enempää löytäneeksi.

   Tämän hongittuneen, vanhahkon männyn käkkärän kyljestä löytyi jo osittain peittynyt, ihmiskäsin tehty pilkka. Pilkasta saattoi vielä lukea seuraavaa: ... 8 1 : R : J ... 

Tuo edellämainittu luku ...81, jää mieltämme arveluttamaan. Suurella todennäköisyydellä se on vuosiluku merkintä. Sitä voisi arvella vuosimerkinnäksi 1881, puun koon ja pilkan peittyvyyden perustein, vaan varmuutta tälle asiallehan en voi antaa. 1981 se ei voi olla, se on varma.

Muita vanhempia merkintöjä en puista tullut löytäneeksi. Nuorempia merkintöjä löytyi toki, vaan ne olivat enemmälti nopeasti tehtyjä ja heikosti erottuvia. Osaan puista oli saatettu sen pintaan kaivertaa sydän, nimikirjaimet, tai muuten jokin kuva. Tähän honkaan oli puun myötäisesti, eli pystysuoraan piirrustettu: V. V. 12. 8. 13. Se vain ihmetytti, kun kävin puuta 2013 keväällä katsomassa, mitä päivämäärä sillä nyt tarkoitetaan. Onko se nyt sitten päivämäärä 13.8.2012, mene ja tiedä, kuitenkin, hyvin nuoren ajan merkistä on kyse.

__________

Juhannuskallioon hakatut merkinnät.

Jos joku Ounasvaaralla, eritoten Juhannuskalliolla liikkuneista ei ole vielä ehtinyt huomata sitä, että vaaran kallioihin on merkkejä hakattu, saakoon hän sen nyt tietää tässä. Kalliota tarkemmin tutkimalla, voi merkit silmäillen havaita. Jotkut merkeistä, etenkin vanhemmat, ovat jo varsin kuluneita. Niitten lukuun, jos niitä lähemmin tutkia haluaa, kannattaa ottaa apuvälineekseen jonkinlaisen taulu-liidun, joilla tekstiä voi sitten vahvistaa. 

- Juhannuskalliota keväällä 2013.

Jos lähdetään merkintöjen vanhimmasta päästä liikkeelle, ovat vanhimmat merkinnät tiettävästi tuolta 1850-luvun puolelta. Eräät rovaniemeläiset minulle kertoivat vuosilukuja löytyväksi aina 1700-luvulta. Itse en niin vanhoja päässyt löytämään. Siinä muuan vuosimerkintä 1 8 6 1.

  Suurimaksi osaksi ovat nämä merkinnät nimikirjaimia, sekavia, lyhennettyjä tekstejä, joista en ottanut tolkkua. Ihmeellisiä kirjaimia, osakseen venäläisiä, osakseen aivan tolkuttomia. 

Monelaista vierasta kieltä ja vieraita sanoja löytyy tästä kalliosta. En niitä ole sen enempää yrittänytkään tutkiskella. kalliosta löytyi mm. tällaisia nimikirjaimia: IT. , K.H. , EFWRT I 8 (?), V.K., J.E.K., K.A., e.K., O. N., E.L.H.V ja niin edelleen.

Eräs mielenkiintoisimmista kaiverruksista oli tämä: J. Auren 1856, vanhin löytämäni kaiverrus kalliolta. Mitä olen selkoa ottanut, ja edellä tiennyt, tuohon aikaan, on täällä toiminut suurena vaikuttajana, Komissioni-maanmittari Petter Wilhelm Aurén. Hänen laajamittaisesta työstään kartoittajana on tässä äskettäin ilmestynyt kirja Matkani Lapimaassa 1867. On todennäköistä, että kaiverruksen J. Auren on jossain määrin sukua P. W. Aurenille, vaan selkoa en ole asiasta lähtenyt ottamaan. Mielenkiintoa kyllä riittäisi asian tutkimiseksi.

Tällaisia soikeroita näkyi olevan eräässä kirjoituksessa. Muuta selvää en kaiverruksesta ottanut, kuin tekstin alapuolella esiintyvän vuosiluvun 1 9 1 0. Muita vuosiluvuin varustettuja kaiverruksia olivat merkinnät: T.P. 1881, VP 1941, T.T 1873 (tai 1973) ja yksinäinen vuosiluku 1963.

Niin tässäkin, on Juhannuskallioon hakattu teksti kovin vaikeaselkoista. Hienosti ovat etukirjaimet tehty, tyylikäine koukeroineen. "j. G.s .ULOB, RHS 1883"- voisi lukea siinä. 

-Arveluttavimpia oli kenties tämä hakkausten kirjo. Muista hyvin erottuva, hyppivin kirjaimin hakattu teksti: H. AA. ,96 A=(väärin päin)... H.K.A. N.F(?).J. I. (Ei aivan selvä, mutta suurin piirtein nuin) ja alla 2, V 1708 (todella epäselvä eli tulkinnanvarainen). Tässä olisi siis mahdollisesti kaiverrus 1700-luvulta. Näitä olisi syytä tutkia vielä tarkemmin.

-Toisinaan kirjamet oli hakattu kallioon huolella, tyylitellysti, vaikka ihan vain nimikirjaimet: R. M.

-Tässä kanssa eräs taidonnäyte, G, Hak (?).

 -Ja menee vain prameammaksi. Ylös on kaiverrettu kuva juhannusyön auringosta, sen alapuolelle nimet seuraavasti:

Elsa  Aino

Reino  Jaakko

1 9  24/6  38.

Tällaisia olivat siis kaiverrukset Juhannuskalliolla Rovaniemen Ounasvaaralla. Tuohon reunaan sovitan vielä kaiverruksen: DIE ELCHE 75. Saksankieltä, suomeksi se tarkoittaa sanaa "hirvi". Tosi asiahan on se, etten ole millään voinut kaikkia merkkejä kalliosta löytää, vaikka iitä vielä sulanmaan aikaan kesällä kävin kolmanteen kertaan katselemassa. Pitäkäähän silmänne auki, jos jotain löytyy, niin olisi mukava, jos ilmeneeraisitta tännekin päin :)

__________

Aihetta puhua Rovaniemen historiasta.

R o v a n i e m i 
historiallisen katsauksen kohteena.

Hei vain. Nyt kun olen havainnut usean rovaniemeläisen seuranneen blogini kirjoituksia, ajattelin, josko pitkästä aikaa - olisi hetki hieman taas kirjoittaa kohtia Rovaniemen historian vaiheista. Kun kerta olen tästä Rovaniemestä jo aiemmin näinä viime vuosien aikana selkoa ottanut, niin laitetaanpa tännekkin muutamia keskeisiä asioita tästä tietojen ja lähteiden paljoudesta mikä minulla täällä on käsillä. 

Ensinnäkin, voitaisiin hiukan tehdä simäys Rovaniemen varhaisempaan ajanjaksoon, ei kuiten niin varhaiseen, etteikö siltä aikakaudelta jotain tarinan-omaista perimätietoa löytyisi.  

Jos lähdettäisiin liikkeelle siitä, mistä alkuperäinen väestö on Rovaniemen seudulle saapunut, on kyllä aineistoa ja tulkintoja riittämiin aivan blogitekstiksi saakka. Nykypäivänä moista arvuutusta olisi vaikea enää lähteä tulkitsemaan kansanperimän ja murretieteen pohjalta, ovat ne, ainakin tarinat tämän kansan alkukodista, jo kadonneet. Geenitutkimusten, siis tieteellisin keinoin avulla toki tällainen selvitys kävisi sukkelaan, mutta annetaan tässä nyt niiden tarinoiden ja tarujen elää, mitkä ovat täällä joskus kuuluneet kansan keskuudessa.

Rovaniemeläiset, mistä olemme poijes?

Tätä kysymystä on miettinyt lienee moni, niin myös menneisyydessä. Vastausta tähän ovat hakeneet monet, tuntemamme arvostetut miehet Castren ja Elias Lönnrot, mutta suurin kunnianosoitus kuuluu Jaakko Fellmanille, Lapissa vaikuttaneelle papille ja kansanperinteen tutkijalle, sekä Stephan Gisselgorssille, Rovaniemellä vuosina 1737-1756 toimineelle kappalaiselle. Heidän ansioistaan meillä on olemassa verrattain laaja ja seikkaperäinen aineisto käsin, kynin ja paperein talletettua tietoa Rovaniemestä, sen vaiheista ja itse Rovaniemen kansasta.  Rovaniemen pitäjän kuvauksissa he kummatkin kertovat ensiksi kansan muinaisista vaiheista, jatulinkansasta ja lappalaisista. 

Ensinnäkin kysymys, mistä kansa Rovaniemelle on tullut, on arveluttanut tutkijakuntaa jo vuosisadat. Yleensä rovaniemeläisiä ei yhdistetä lappalaisiin, joiden on kerrottu olleen seutuin alkuperäisinä asukkaita, vaan yhdistävät tutkijat rovaniemeläiset Vienan karjalaiseen oloperään. Pappi Jaakko Fellman julkaisi Stephan Gisselgorssin kuvauksen Helsingfors Tidningar -lehdessä vuonna 1830. Stephan kertoo:

"Mutta mistä nykyinen kansa on (Rovaniemelle) tullut, sillä he eivät ole alkuperäistä väestöä? He ovat aivan eri rotua kuin ne jotka asuvat Ii- ja Simojoen varsilla. Se näkyy heidän koostaan, väristään ja kielestään (kielimurteestaan). He ovat myös erilaisia kuin naapurissa asuvat kemijärveläiset, jotka ovat Oulun seudulta tulleiden siirtolaisten jälkeläisiä, siis myös erilaisia kuin oululaiset, jotka kaikki ovat pohjalaisia lukuunottamatta kemiläisiä, jotka asuvat Kemijokivarrella, ja heidän naapureinaan asuvia länsipohjalaisia Tornion asukkaita, joiden murre on samanlaista. He ovat vaaleaa, kaunista kansaa. He tavoittelevat ulkonaista komeutta ja ovat varsin siistejä."

Jaakko Fellman, (s. 1795-k. 1875).

Hän jatkaa:

"Monet paikannimet ovat yhtäläisiä: Pasmarega Kuolan piirikunnassa, Pasmalaks ja Pasma Uhtualla, samoin on Rovaniemellä Pasma, Pasmajärvi ja Pasmajoki. Kaksi peninkulmaa Uhtualta Luusalmeen päin on Kuruniemi, Rovaniemellä Kurujärvi, Rompakka eli Rompasaari on muuan saari Valkeassa meressä kolmen peninkulman päässä (Vienan) Kemijoen suusta. Rovaniemellä on Rompasaari -niminen talo..."

Sitten hän ottaa huomioon mm. Rovaniemen murteen:

"Vienassa, Kemin piirikunnan suomalaiset sanovat lohta s o n g a k s i venäjän kielen mukaisesti, täällä Songanjoki ja Songanjärvi. Siellä sanotaan mie, sie, miä, siä (eikä minä, sinä) jota muotoa eivät käytä Pohjanmaalla muut kuin Kemin ja Tornion talonpojat. Tämä Rovaniemen kansa on melkein aina elänyt ystävällisissä suhteissa Valkeanmeren (Vienan) ja Jäämeren luona asuvien suomalaisten ja karjalaisten kanssa."

Hän jatkaa:

"Asukkaiden tavat ovat täällä paljolti samanlaiset kuin Vienan Kemijoen varrella asuvilla. Avioliittoja solmittaessa otetaan huomioon vain rikkaus. Pannaan toimeen suuria häitä, tosin häävieraiden kustannuksella, sillä kun heitä on hyvin kestitty, vaaditaan jokaista antamaan nuorelle parille lahjoja.

Jos nyt otaksumme, että Kemin ja Rovaniemen asukkaat ovat tulleet siirtolaisina Valkeanmeren rannoilta (Vienasta), emme tietenkään kykene määrittelemään milloin se on tapahtunut. Mutta otaksutaan sen tapahtuneen samaan aikaan tai pian sen jälkeen kuin helsinglantilaisten valta Pohjanlahden itäpuolella päättyi, koska Jatulinkansalla, joka aiheutti näille paljon vaivaa ja haittaa, ei voida tarkoittaa ketään muuta kuin niitä gööttiläisiä heimoja yleensä, jotka asuivat suomalaisten naapuruudessa."

Monet muut tarinat ja tarut tukevat väitettä, että kansa Rovaniemellä olisi lähtöään Vienalaisia. Eritoten muinaisten merkkitulien,  tottojen  olosijainti tätä väitettä yhä varmentaa.  Nämä totot olivat eräänlaisia tiedonvälittäjiä, kuin "sähkölennättimiä", joilla ilmoitettiin eteenpäin etenevistä vieraista sotajoukoista. Totto on ollut eräänlainen varoitusjärjestelmä. Nämä totot eli merkkitulet on sytytetty korkeille mäille niin, että ne palaessaan ovat näkyneen aina seuraavalle sytytyspaikalle. Täällä on sitten sytytetty seuraava totto, ja sitä myöten on koko järjestelmä saanut tiedon vihollisesta hyvinkin varhain.

"Totot laitettiin tervaksista, heinistä, oljista ja muista palavista aineista, ne rakennettiin lavalle ja peitettiin tarkasti tuohella. Sellaisia järjestelmiä tehtiin korkeiden puiden latvaan niin että ne sytytettyinä loistivat kauas. Ne sijoitettiin lähellä jokea koska joki oli silloin kuten nytkin yleinen kulkuväylä; paikasta riippuen niiden etäisyys toisistaan oli 1 peninkulma (peninkulma=10-15 km, eri käsitysten mukaan). Siten tässä pitäjässä alin totto oli Tuliniemessä vähän Ruikan talon yläpuolella, toinen Toton kentässä Karvon talon yläpuolella, kolmas Rompasaaren päässä, neljännen paikkaa ei varmuudella tiedetä, viides oli Ounasvaaralla isolla laakealla kivellä Totonkalliolla (Tottorakalla) vastapäätä Rovaniemen kirkkoa. Sen yläpuolella ei tiedetä tottoja olleen."

-Näin siis tottomerkkitulien sijainnin perustein voidaan arvella se tehdyksi nimenomaan joikivartta ylöspäin noussutta vihollista vastaan, eli ei suinkaan venäjältä tulleiden ryöstäjäin, vaan turvaksi Perämereltä päin tulleita vihollisuuksia varten.

Nyt lainaan muutamia otteita Zach. Castrenin vuonna 1894 kokoamasta teoksesta "Vanhan ajan muistoja Kemin, Tervolan ja Simon seurakunnista" esitettyjen väitteiden tueksi:

"Kemin (siis Kemin että Kemijoen) nimen synnyn suhteen oletetaan tavallisesti, että sana on sama kuin Kymi ja merkitsee jokea. Kansa kertoo hyvin yleisesti sen tarinan, jonka Calamniuskin mainitsee, että Kemin nimi tulee siitä, kun asukkaat ovat näille seuduin tulleet Vienan Kemistä.

Kuulin seuraavan tarinan Kemin nimen synnystä, että ruotsalaisilta, jotka täällä ensimmäisinä pyytivät lohia, olivat suomalaiset kärtääneet lohta ja koettaneet ruotsiksi vääntää: ke mei (=ge mej, =gif mig). Siitä olisi nimi, Kemi, johtunut."

Castren jatkaa:

"Usein viittaavatkin tarinat sekä itään että länteen. Puhutaan näihin seutuihin asukkaiden tulleen "Arkangelin puolesta", "Karjalan maasta" y.m... Simossa kerrotaan idän puolesta tulleesta asutuksesta: niin kerrotaan, että asukkaat olisivat tänne tulleet "Kuusamon puolesta".


Tähän lopuksi olisi hyvä lainata ote Elias Lönnrotin päiväkirjasta:

"Rovaniemi, 17 päivänä marraskuuta vuonna 1841.

Saavuin Kemiin kuudentena päivänä, kävin siellä Torniossa ja Haaparannassa. Läksin Kemistä 13 päivänä, lauantaina. Kemijoki oli paikoin jäätynyt, paikoin sulana, ja sulista kohdista nousi vahva sumu, joka vaatteille laskeutuneena muuttui lumeksi tai kuuraksi. Kemin rahvas on kauppaa harrastavaa, Tervolan kappelin asukkaat taas eivät, Rovaniemen taas enemmän. Komeileminen on yleistä kaikkialla. Kieli on hieman sukua Venäjän karjalalle, sekä mitä yksityisiin sanoihin ja sanontoihin tulee, kuten mie, sie, valvattelet (odottelet), hyvästä (Tornio)=hyvästi. Otethan, tulhan , käännythän muodot näyttävät olleen alkuperäisiä ja selittävät konsonantin pehmenemiset passiivin preesenssissä; kalhan, tullee (ei tulhee). Pöyälä, pöyälet pro pöyällä, metsästää- uurtaa... Pirteissä on suuret ikkunat; savupiiput samaa tyyliä kuin Vesilahdessa, muutamia on uudenaikuisia, ja niissä on eirtyinen liesi, missä palaa koko illan valkea."

__________

Muinaisista oloista Rovaniemellä.

Tällä otsikoinnilla esitän ne kansan tuntemat kertomukset ja tarut, joita ennen on kerrottu Rovaniemen asutuksen ensivaiheista. Nämä kertomukset Rovaniemestä, jotka tulen tekstissä esittämään, - ovat suurimmaksi osaksi saatu talletettua 1800-luvulla. Suuri osa aineistosta on jo 1820-1830.luvuiltaa edellä mainitseman Jaakko Fellmanin työn ansiosta. Kansallisen heräämisen aikaan tehtiin Suomessa, niin kuin myös Lapissa, kansantieteellisiä keruita. Suuren kiitoksen Rovaniemen historian kirjoittajina tuona aikakautena ansaitsee Fellmanin lisäksi ainakin arkeologi ja tarinain tallettaja, Hjalmar Appelgren. Hjalmar Appelgrenin vuonna 1879 tekemänsä tutkimusmatkan aikana kerätystä aineistosta hän kokosi 87 sivuisen teoksen: "Muinaisjäännöksiä ja tarinoita Kemin kihlakunnan itäisissä osissa", jonka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sitten painatti vuonna 1881. 

Varhainen kansanperinteen kerääjä, Stephan Gisselgors, kokosi yhteen kuvauksen Rovaniemestä olleessaan täällä kappalaisena vuosina 1737-1756. Jaakko Fellman julkaisi hänen latinankielisen Rovaniemen kuvauksen, "Descriptia Rovaniemiensis" Helsingfors Tidningar -lehdessä vuonna 1830. Jaakko Fellman kirjoitti myös itse laajan, seikkaperäisen kuvauksen Rovaniemestä, sen entisistä, myöhäisemmistä oloista, että sen kansasta.Tässä esitän ensiksi otteen Stephan Gisselkorsin kuvauksesta:

Että Rovaniemi jo vanhastaan ja melkein ennen kuin pakanalliset lappalaiset ovat asuneet missään muussa paikassa tällä seudulla, sen todistavat seuraavat säkeet:

Kolme on kuuluisaa kylää,

Pohjan perän piitahilla,

Toivolansaari Torniossa,

Korkalo Kemin kylässä,

Kärkilahti (Kexholm) Karvialassa.

Siitä ilmenee, että huomattava väestönmäärä on asunut Korkalo-nimisellä niemellä, mikä johtuu suomenkielisistä sanoista korkia ala (=laakso) ja niemi, josta muodostuu Korkalonniemi, siis vuoren ja laakson niemi, ikään kuin ainoa kenttä eli laakso niiden monien vaarojen keskellä, jotka täällä ovat.

Ja kun asukkaat ovat lisääntyneet siinä määrin, että he eivät paljoutensa taki enää mahtuneet mainitulle Korkalonniemelle ja kentälle, he ovat asettuneet toiselle, Rovaniemi -nimiselle niemelle (eli sittemmin kutsuttu Ylikylä) 3/4 peninkulmaa ylöspäin Ounasjokivartta, mikä joki juoksee Korkalonniemeä, pohjoisluoteesta yhtyen Kemijokeen; ja on sama Rovaniemi saanut nimensä sijainnistaan, sillä se sijaitsee muutamien korkeiden vaarojen keskellä, kuten Korkalovaara, Ollerienvaara, sekä Nuus- ja Varjakanvaara, Piiritanvaara, Ounasvaara sekä muut horisontissa näkyvät vaarat, joiden korkeus on 60-90 tai jopa 100 syltää. Siis Rovaniemi on saanut nimensä näistä vaaroista, joiden vanha suomalainen nimi on Rovat (eli kiviröykkiöt) ja niemi.

Tälle niemelle he ovat rakentaneet niin tiheään ja asuneet niin tiiviisti yhdessä, että kun vanhan tarun mukaan kissa on kiivennyt katolle kylän toisessa päässä, se on voinut kävellä kattoja myöten läpi koko kylän, jonka pituus on ollut 1/8 peninkulmaa. -- Kuitenkin ovat venäläiset kulkurosvot ryöstäneet (ja polttaneet) kylän, ja sen jälkeen ovat jäljelle jääneet etsineet asuntopaikan siellä täällä joen rantamilla, jolloin Muurola ja Lapinniemi (=Tervola) kemin pitäjässä ovat saaneet asukkaansa*.

*Hj. Appelgren kertoo näin: 

Sitä kylää, joka täällä syntyi, sanotaan vieläkin ylikyläksi, jota vastoin Korkalonniemeä on sanottu Alakyläksi. Rovaniemellä oli hyvin sakeata kylää. Se oli tarinan mukaan niin tiheään rakennettu, että kun kissa yhdessä päässä kylää nousi ylös Ämmälän katolle, niin tuli se alas vasta Hanninojan tykönä. Ojan toisella rannalla nousi sitten taas ylös ja käveli kattoja myöten aina Kerttulanautiolle saakka. Kerttulanautiolla on ennen ollut pappila, jota kirkon Korkalonniemelle rakennuttua siirrettiin nykyiseen saman (Kerttula-) nimiseen paikkaan. Ämmälän ja Kerttulanaution väliä on lähes Venäjän virsta. 

Rikkaimpana talona Ylikylässä tähän aikaan mainitaan Maunua. Isäntä oli talostaan kerskaillut ja sanonut: "Jos vesi veis ja tuli polttas niin rahalla uusi rakennetaan". talo paloikin ja isäntä sen jälkeen teki niinkuin oli sanonut. kun venäläiset kylää rosvosivat siirtyi sitten asukkaita mihinkä mikin; sillä tavoin sanotaan Muurolan ja Lapiniemen kylien saaneen asukkaansa.

Hjalmar Appelgren-Kivalo

(s.1853 - k. 1937).

Jaakko Fellman jatkaa edellä mainitun Gisselkorssin kertomuksen päätteeksi:

Sitten nämä vainosta jälelle jääneet ovat jonkin verran lisääntyneet siihen mennessä kun paavin oppi on tänne tuotu. Ja tuo kansa on velvoitettu osallistumaan paavilaisen, eli katolisen tavan mukaisiin jumalanpalveluksiin Kemin emäkirkossa, jonne Rovaniemen kylästä on 11 peninkulmaa jokea alas, on katolinen pappi myös silloin tällöin käynyt täällä, mistä muistomerkkinä on mm. Piipsanpöytä (niminen kallio) Valajaskosken luona, jossa piispaksi nimittty pappi on aterioinut matkallaan yhden peninkulman päässä nykyisestä kirkosta, sekä samoin Messusaari Muurolassa 2 3/4 peninkulman päässä samasta kirkosta, siellä pappi on pitänyt messua ja katoliseen tapaan karkoittanut siellä pois peikot (mm. jatulit), jotka siellä olivat olleet pelätteinä ja esteinä matkustaville.

Ne monet vanhat ja syvällä olevat kiviröykkiöt, joita vielä tänään löytyy Korkalonniemessä ja Rovaniemessä ja muinoin veilä lohirikkaampi Kemijoki epäilemättä todistavat, että seutu on kauan ollut asuttu; kuitenkin nämä jäännökset, jotka ovat näkyvät molemmilla mainituilla kentillä, antavat aihetta epäillä sitä, että nämä kylät, joiden rauniot ovat vielä nähtävissä, olisivat olleet lappalaisten rakentamia ja asumia. Kiviröykkiöt eivät näet ole sellaisia että ne olisivat olleet lappalaisten tulisijojen ja piisien jäännöksiä, sillä täällä löytyy oikeita suomalaisten pirtin- ja saunan uuneja. kylän sijainti on ollut samanlainen kuin Venäjän Volosteissa ja Länsipohjan kirkkopaikoissa, niin että seillä talot ovat olleet vieri vieressä, mistä voidaan päättää, että kansa on ollut kiinteästi asuvaa. Mutta voidaa pitää varmana, että he eivät kuitenkaan ole harjoittaneet peltoviljelyä, koska täällä voidaan kyllä on ollut satoja tulisijoja, mutta ei jälkeäkään pelloista, vaan ovat he otaksuttavasti saaneet elantonsa kalastuksella ja metsästyksellä ja uskottavasti myös harjoittattaneet kaskenpolttoa, koska kiviraunioista kaivettujen rautaesineiden joukoss on myös sirppejä.

Nimi Korkalonniemi on puhdasta suomea ja varmasti myös Rovaniemi, niin että suomalaiset erottivat toisistaan nämä molemmat kylät, otaksuttavasti ainoat tällä seudulla, nimittäin Alakylä ja Ylikylä,  joita nimiä vieläkin käytetään.

__________

Lappalaismuistoja Rovaniemellä.

Jaakko Fellman kertoo:

Todistuksena siitä että Lapinniemi (nyk. Tervola) Kemin seurakunnassa ja Muurola Rovaniemen pitäjässä ovat muinoin olleet lappalaisten asuinsijoja, eivät ne ole vain näiden seutujen paikanimet vaan myös perimätiedot. Nämä edellämainitut kylät ovat voineet myös saada asukkaansa myöhemmin kuin Korkalo, mikäli Korkalo katsotaan olleen niitä vanhempi kylä, mutta ne rauniot joita on Muurolassa, ovat enemmän lappalaisten liesien kaltaisia kuin Rovaniemessä ja Korkalossa tavattavat rauniot. Lapinniemessä (Tervolassa) ja Muurolassa näiden muinaisjäännösten sanotaan olevan toistensa kaltaisia. Mutta vaikka lappalaiset olisivat asuttaneet Lapiniemen ja Muurolan myöhemmin, ei siitä seuraa ettei Korkalonniemikin olisi voinut olla jo aikaisemmin jonkun muun kansan kuin lappalaisten asuttama, sillä vielä 1500-luvun keskivaiheilla lappalaiset kiertelivät Pohjanmaalla, Savossa ja Pohjois-Hämeessä, joten Lapiniemen ja Muurolan asukkaat, jos hekin olivat lappalaisia, ovat voineet tulla etelästä päin sitten kun suomalaiset ja ruotsalaiset olivat asuttaneet Korkalon. Nämä kolme kansaa asuivat ennen vanhaan toistensa läheisyydessä ainakin siihen asti kun molemmat viime mainitut alkoivat pelto- ja niittyviljelyä.

Kerrotaan täällä löytyvän lappalaiskylien raunioita Simojärven tienoilta muissa paikoissa ympäri Kivaloa, joka on huomattava vaarajono, joka haarautuu Kölistä, tai suuresta Maanselästä, joka kulkee Sodankylän ja Kemijärven välitse halkoen Rovaniemen ja Kemin pitäjien itäosaa ja päättyy Iin pitäjän Nydyn lasitehtaan luona Pohjanlahteen. Keurujärvellä, Rauanjoella, Olkkajärvellä, Saitossa, Linnanvaarassa, Pirttijärvellä ja muualla metsäseudulla ja metsäjärvillä löytyy sellaisia raunioita pienempien ryhmien jäljiltä. He olisivat paenneet noille tienoille väkevämmän kansan tietlä, ja suomalaiset tahtoen vallata heidän asuinpaikkansa surmasivat heidät. En ole täällä tavannut yhtään paikkaa, joissa olisin voinut todeta olleen isompia lapinkyliä. Mutta että lappalaisia on täällä asunut, sen voi nähdä toisaalta pienehköistä kyläsijoista ja yksityisistä erikoislaatuisista tulisijojen kivistä, toisaalta siitä että monet paikannimet yhä ovat samanlaisia kuin ne joita vielä tapaa useilla lappalaisperheillä Inarissa ja Sodankylässä.

Hj. Appelgren mainitsee teoksessaan "Muinaisjäännöksiä ja tarinoita Kemin kihlakunnan itäisissä osissa" seuraavia lappalaisten olopaikkoja, kohteita, joilta hän on löytänyt kiinteitä muinaismuistoja, lappalaisten tulensijoja:

Niitä lappalaisten kodanjäännöksiä, joissa tulensia on tehty maalle ladotuista mukulakivistä, olen nähnyt ainoastaan Rovaniemellä, Aittalammin rannassa, 2 peninkulmaa itäänpäin Tarkiaisen kestikievarista Ounasjoella sekä samasta talosta pari peninkulmaa etelään, Ounasjoen rannalla, Taipaleen metsänvahtitorpan vieressä. - Aittalammin eteläpuolella (kuva 68.) on kangasmaa, nimeltä Hautakangas, jossa kasvaa kuusta ja mäntyä. Tulensijat ovat ilman mitään järjestystä, 30 askelta rannasta ja noin kolme syltää toisistansa. Niitä onviisi  yhteensä, joista kolme pyöreätä eli vähän soikeata, on 1 1/2, eli kaksi kyynärää ristiinsä. Neljännessä ovat kivet ladotut kagteen yhtäjaksoiseen riviin, se on kaksi kyynärää pitkä ja 1 1/2 kyynärää leveä. Toisessa päässä ovat kivet epäjärjestyksessä, tuntuvat maaperäisiltä ja luultavasti eivät kuulu tulensijaan. Maata kehyksen sisäpuolelta kaivellessani huomasin hiekan poltetuksi ja heti sen alla liikkuttamatonta soramaata.

                   - Lappalaisten tulensijoja Aittalammilta.             

      

Seuraavaksi hän luettelee epämääräisiä kohteita: Tikkasen mökin vieressä, kemijoella, puisia huoneen sioja, pituus 2 eli syltää, leveys 1 syltä. YLi-Körkön lähellä suuria kiukaan sijoja, joissa on suomuja löydetty. Oikaraisen takalistolla pitäis löytyä raunioita, joita Hoikka on kaivellut. Vesalan talon kohdalla, Ounasjoen itäpuolella on rauta-kappale, jota sanotaan "Lapinrannaksi", vastapäätä on joessa saari (Kuussaari) ja näiden-välissä joen haaraa sanotaan "Lapinväyläksi". Lapinrannalla on lappalaisten kodan sioja. Virstaan alempana Suvannon taloa kiukaan sioja eli raunioita. Perunkajärjellä, vastapäätä taloa, on vanhastaan ollut "kalakenttä", huoneen raunioita ja "ihmisen pääluita" löydetty. Norvantojärven Luusuassa kiukaita ja neliskanttinen hirsikehä.  Kello-ojan suun alapuolella kiuas. Kuoksujoen yläpuolella kiukaansijoja ja niistä kappaleen matkan päässä hautoja: ristämättömät lappalaiset ovat siellä asuneet. Vuorsamon lähellä kiuas mukalakivistä. Uurtamon alapuolella, Lamminsuun kankaalla kiuas. Välitalon (Ounaan rannalla) vieressä 2 muurin ja huoneen sijaa; suuret koivut kasvaneet niiden läpi  ja taas lahonneet. Airinselän kairoilla, kaukaisissa metsäpaikoissa, joissa vanhastaan on ollut jäkälämaita näkyy lappalaisten kodan sijoja. Marrasjärvellä huoneen sijoja. Martin-kankaalla Ylikylässä on maatuneita lappalaisten kodan sijoja. Kalliokummulla, 2 virstaa Peteristä metsään, länsipuolella jokea, kiukaita. Pullinniemellä ainakin yksi kiuas puukehässä. Iljanan-palolla, 2 virstaa Vikajärven kestikie-varista, saman nimisen järven rannalla kivitöykyröitä.

________


Jaakko Fellmanin kirjoitus rovaniemeläisten uskomusperinteistä:

Paljon taikauskomuksia, joista kaikista ei kuitenkaan ole suurta vahinkoa, on vallalla pitäjässä. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina ei aloiteta peltotöitä eikä mitään tärkeämpiä toimia kuten kalastusta jne. Ei myöskään tiistaina ja torstaina, vaan valitaan mieluummin lauantai. Silloin kylvetään, kynnetään, äestetään ja haravoidaan niin paljon, että työ on saatu alkuun, ja sitä voidaan sitten jatkaa seuraavana maanantaina tao viikolla milloin halutaan. Vähemmän tärkeitä töitä aloitetaan myös tiistaina ja torstaina, mutta - säätyläisiä lukuunottamatta - ei maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina.
Jouluaattona leivotaan suuri leipä, jot kaikki syövät ensimmäisenä kylvöpäivänä; jos se ei riitä kaikille, lisää ei anneta, mutta jouluaattona tulee jokaisen saada ainakin hiukan jouluaattona leivotusta leivästä - siitä emäntä pitää tarkan huolen. "Evankeliumipäivänä" (1*. tai lauantaina puolenpäivän jälkeen tai Tuomaan päivän (21.12.) ja loppiaisen välisenä aikana ei kukaan uskalla kehrätä, sillä siten estettäisiin lampaiden viihtymystä. Sinä aikana naiset karttaavat, kutovat sukkia ja vanttuita tai kutovat kangasta.
Miesväki ei saa hakata tuoretta puuta joulurauhan aikana, joka kestää Tuomaasta loppiaiseen, sillä muutn uskotaan karhun raatelevan karjaa kesällä. Vain kateelliset suorittavat, jos hätä pakottaa heitä menemään metsään, puun kaatoa naapurin takamailla tai laidunten takana, pitäen siten huolen oman karjansa hyvinvoinnista vaan ei naapurin, jonka menestyksestä tämä kansa ei välitä. Josa havaitaan kateellisen naapurin tehneen tuollaisen syntisen teon, täytyy taikojen avulla laittaa niin, että tuo paha teko kostautuu "viholliselle" (pahan langettajalle) itselleen. Jos ei itse sellaiseen pystytä,täytyy joku "runoniekka" ottaa sen suorittajaksi (2*.
Tammikuun 24.päivän jälkeen ei enää polteta aamuisin pirtissä pärettä, eikä maaliskuun 25.päivän jälkeen iltaisin; sanotaan näet, että Matinmessun aikana heitetään aamupihti ja Marianpäivänä iltapihti uuniin (3*. SItä eivät kuitenkaan kaikki heitä uuniin "valkoisissa" tuvissa, joissa kansa asuu kesällä, vaan sitä säilytetään yli kesän joko porttkäytävän alla tai navetan seinänraossa tai muissa sellaisissa paikoissa, joissa ei kukaan käy, sillä pihtiin ei kukaan saa koskea, vaan sen tulee olla siinä, mihin se kerran on asetettu, sillä muuten tulipalo vahingoittaa tupaa.
Viinanpoltto on hyvin tähdellistä työtä, joka usein onnistuu epäonnistuu. Tällöin on joku vihamies tai kateellinen sitä vahingoittanut eli "kostanut". Siinä on siis otettava monta seikkaa varteen ja tehtävä pelotustemppuja: tavallisesti kun rankkia keitetään, tulee ensin kiertää tulisoihtu kädessä ammeen ympäri, sitten tiputtaa siihen vähän tervaa ja tulikiveä; vähän tuhkaa ja hiiltä tulee heittää ammeeseen ja pataan, jossa vettä keitetään. Toiset panevat ammeeseen vanhoja hevosenkenkiä. Kun vesi padasta ammennetaan ammeeseen, jossa mäski sekoitetaan, heitetään ensiksi kaksi kauhallista vettä viinaprykärin oveen ja yksi kauhallinen sen tulisijan taakse; samalla keittomestari mutisee loitsujaan. Mutistessaan hän kuuluu hiljaa lausuvan: - "Muuttukoon vesi viinaksi niin kuin Kalilean Kaanassa ja älköön tähän koskeko vihamiesten juonet, älköhön katehen silmät" yms. ja se toistetaan moneen kertaan.  Samoin tehdään, kun jauhot kaadetaan ammeeseen. - Jos ei saada hyvää paloviinaa, on joku tehnyt tihutyön. Jotkut eukot voivat korjata vahingon, toiset taas, jotka ovat vielä pätevämpiä, voivat sekä korjata vahingon että torjua sen takaisin sinne, mistä se on tullutkin tai lähetetty, jolloin sen lähettäjä saa kantaa pahan tekonsa seurauksia melkein koko elämänsä; sillä kun saa omat tekonsa takaisin, ei niitä voi enää ajaa pois.Pahinta, mitä uskotaan voitavan tehdä toiselle, on juottaa hänelle noidan juomaa. Sen sanotaan tapahtuvan siten, että jos joku jättää pikariin juomatta vähän paloviinaa, heitetään ja sanotaan:- "Sinun pitää niin viinaa halajaman, kuin tämä valkiassa palaa" .: On myös eukkoja eli tietäjiä eli "inhomiehiä", joiden uskotaan voivan parantaa juoppoudesta, jossa tapauksessa olen kuullut kuuluisimpien tietäjien käyttäneen seuraavia keinoja:He ovat panneet talon kissan viinakattilaan, johon sitten pantiin hattu ja piippuja, ja annetaan kissan olla siinä vuorokauden. Jos kissa on jättänyt "jotakin" kattilaan, päästetään se pois, ellei, annetaan sen olla siinä kaksi vuorokautta, jolloin se vihdoin lasketaan kattilasta pois. Kattilaan kaadetaan sitten vähän vettä, joka tislataan piippujen läpi ja annetaan paloviinassa potilaalle tämän tietämättä, jolloin samalla manataan:- "Vie sinua kissa perkele, juo niin paljon kuin jaksat!"Toiset taas syöttävät potilaalle kuivunutta hevosen vaahtoa manaten:- "Sinulta pitää nyt viinan loppuman!"Nämä taikasanat toistetaan monta kertaa. Muuten uskotaan, että välineet ilman sanoja eivät auta, eivätkä sanat ilman välineitä, molemmat ovat välttämättömiä.Yhtä mainittavaa kuin kansa on täällä käsitöissä ja toimissa, yhtä rajoittunut on heidän käsityskykynsä: harvast uskovat lääkärin voivan auttaa sairauksissa tai kuolintapauksissa; ja muutamat, etenkin Kemin emäkirkon luona kuuluvat uskoon, että sairaus ja kulkutauti eivät tartu, vaan meidän Herramme lähettää ne mielensä mukaan kauas tai lähelle; koetettakoon niitä kuinka varoa, se on turhaa. Mutta vaikka asuttaisiin sairaan ihmisen huoneessa, ei tarvitse pelätä kulkutaudin tarttuvan, ellei Jumala sitä pane ihmiseen. Karjan suhteen harjoitetaan kaikenlaisia taikoja. Ei pienintäkään eläintä teurasteta maanantaisin. Karjaa ei lasketa ulos muulloin kuin maanantaina tai perjantaina. Sinä päivänä keväällä, jolloin karja lasketaan ulos, tehdään paljon taikoja. Siihen valmistaudutaan kuin ainakin juhlapäivään jo kauan edeltäkäsin. Jo pyhäinpäivän aattoiltana, toisena iltana ennen Martin päivää, ripustetaan suolapussi padan kannattimeen; lihaa keitettäessä ja sen jälkeen pussi otetaan pois ja pannaan lehmänkelloon ja asetetaan se uunin päälle. (JATKUU)

RUNONLAULUA ROVANIEMELLÄ:

Jos et edellä tiennyt, myös Rovaniemellä on aikoinaan laulettu "kalevalaisia lauluja". Ensimmäisenä niitä talletti Gananderin mythologiaan R. von Becker, vuosina 1810 ja 1819. Beckerin lisäksi runonlaulua taltioivat herrat Zacharias Topelius ja Jaakko Fellman. 

Eräs kuulusimmista Rovaniemellä asuvista runonlaulajista oli pitäjän lukkari ja rokottaja, Pekka Gullsten, eli Pekka Kukkonen (1770-1825). Gullsten kiersi piirilääkäri Zacharias Topelius vanhemman kanssa rokotusmatkoilla Kemin seudulla vuonna 1804. Hän sai Topeliukselta opetusta välskärin taidoissa ja kansanrunojen keräilyä harrastanut Topelius puolestaan sai merkityksi muistiin Gullstenin laulaman muinaisrunon Ilman immen kosinnasta. 

Pehr Gullstenille tehty muistolaatta 

Lapin maakuntakirjastossa

Rovaniemellä.

Gullsten sai mainetta hyvänä runonlaulajana jo niin, että vuonna hänen laulujaan taltioimaan lähetettin Turun akatemiassa Suomen kieltä tutkinut Reinhold von Becker (1788-1858). Hän matkusti Rovaniemelle ja keräsi talteen Gullstenin Väinämöis-aiheisia lauluja sekä loitsuja.

Lainaan tähän otteen Turun viikko-sanomissa vuonna 1820 laaditusta tekstistä. Tektissä esiintyvät muinaisrunot ovat Gullstenilta taltioituja:

Ne ainoat tieot, jotka Suomen Kansalla vielä ovat Väinämöisestä, löytyyvät vanhoissa Runoissa. Savon maassa, Karjalassa ja Pohjan-puoleisessa Pohjan-maassa pietään vielä sellaiset Runot, arvonsa jälkeen, kunniassa. Niissä lauletaan monesti kyllä merkillisistä ja ihmeellisistä asioista. Monta Suomalaisten vanhaa tapaa ja viisautta käsitetään niistä, ja niissä on Suomen-kieli oman luontonsa jälkeen niin somasti lauluun sovitettu, että niistä paraiten havaitaan ja tavataan Suomen-kielen sekä kauneus ja rikkaus että myös sen selvä laatu. Missä arvossa Ulkomaankin Oppineet ovat niitä pitäneet nähään siitä, että Saksalainen Tohtori von Schröter nimeltä on Ruotissa ollessaan monta suomalaista Runoa Saksan kieleksi kääntänyt ja menneenä vuonna pränttäyttänyt. Se olis häpeä, jos ei Suomalaiset ite tietäsi pitää näitä Runoja kunniassa. Ennen vanhaan aikaan laulovat vanhat niitä usein, ja nuoremmat kuultelivat niitä haluisesti. Merkilliset ovat suinkin ne Runot, joissa lauletaan vanhasta Väinämöisestä. Mainitut Runot, joihin Runoniekat usein ovat tapaansa jälkeen, panneet omiansa lisäksi, selittäävät, minun luulteni, että siihen aikaan kuin vielä paljon ihmisiä Euroopan ja Aasian pohjas-päissä asuivat vuorten luolissa ja maakuopissa, joita ihmisiä välistä kututtiin Turilaiksi, asui myös mainio Kaveh Ukko eli Jumalan luoma Ukko vuoressa, jota Ukkoa Runossa mainitaan Pohjan Herraks ja ikuiseksi Väki-Turilaaks. Kauan piti hän asuntoa vuoressansa, niin ettei hänestä muut tietäneet, mutta viimen tuli hän esiin täysissä sotaaseissa, satuloitun hevoisen selässä. Hänen poikansa Väinämöinen eli Väinen, jonka sanotaan yöllä (eli piilossa) syntyneen ja kasvaneen, on ollut sekä viisautensa ja moninaisen taitonsa, että myös miehuutensa puolesta aivan merkillinen mies. Hän antoi Suomalaisille monta tarpeellista ja hyvää neuvoa. Hän oli oivallinen Rautio eli Seppä. Pimeämmällä eli talvisena aikana takoi hän sota-aseita ja muita tarpeita "Mäen laksossa syvässä, Vuoren suuren runnakossa"; Kesällä teki hän laivoja, vaelsi merellä ja kävi sotia. Hän tunsi johonkuhun määrään tähtien, kuun ja auringon eli päivän juoksut, jonka tähen yksinkertaiset, jotka piti häntä Puoli-Jumalana, myös uskovat hänen päästäneen auringon eli päivän kalliosta ja kuun kehästä. Hänen nimeltänsä mainitaan vielä yhtä taivaan merkkiä eli tähteikkötä Väinämöisen Viitakkeeksi (eli Viikatteeksi). Kuin linnut tulivat keväillä Etelästä takasi tälle maalle, pani hän muistoonsa kuinka paljon aikaa kunkin linnun tulosta oli kesään. Hänen Maan-miehensä, joilla ei ollut tietoa Jumalan sanasta, eikä muuta ylös-valistusta, uskovat sentähen että hän lintujen visertelemisestä ymmärsi sen ja että hän puhui lintujen kanssa. Hän oli oppineempi purjehtija kuin muut. Hänen miekkansa oli muita mainiompi. Tapellessaan Lapin lasten tantereella, listi hän sillä vihollisten päitä kuin nauriin napoja.Väinämöinen oli niin on[n]ellinen soassa, että hänen vaatteisiinsa ei uskottu nuolien pystyvän. - Hän taisi myös johonkuhun määrään parantaa haavoja. Väinämöisellä oli korkea ja kaunis laulu-ääni, johonka vanhat Savolaiset vielä vertaavat nykyisten ihmisten korkeata ääntä: Ja kuin hän soitti kanteleellansa ja lauloi, kokoontuivat kaikki, joilla henki oli, häntä kuultelemaan. Yhessä runossa sanotaan että Väinämöinen teki kanteleensa puusta, toisessa että hän teki itellensä kanteleen veen-elävän luista. Väinämöinen pyysi Katrina nimistä neitoa vaimoksensa, mutta siihen aikaan mahtoi tyttärillä olla vielä enemmän juonia kuin meiän aikaan; sillä vaikka Väinämöinen oli aivan kuuluisa ja urhollinen mies, niin vastasi yhtä-hyvin Katrina hänelle:

[Rovaniemi, Pehr Gullsten:]Empä sulle ennen tullo,Ennen kuin jouhen kalkasesitVeitellä kärettömälläIlman tutkamettomalla,Munan solmuhun vetäsetSolmun tuntumattomaksi.
Kuin Väinämöinen oli kärettömällä veitellä halaissut jouhen, ja vetänyt munan solmuun solmun tuntumattomak[s]i, pyysi hän taas Katrinaa vaimoksensa; mutta Katrina vastasi:

Empä sulle ennen tullo,Ennen kuin venosen vestätKeträvarteni murusta,Kalpimeni kappaleistaKirvon käymätä kivehen,Kasan kalkahuttamata.(Jonka vastauksen saatuansa)Vaka vanha VäinämöinenTeki vuorella VenettäKalliolla kalkutteli:Ei kirves kivehen koskeEikä kalka kalliohon;Liuskahti lihaan viimen,Varpahaseen VäinämöisenPolvehen pätösen Pojan.Ei ollut sitä mätästäEikä vuorta korkeata,Jok' ei tullut tulvillensaVarpahasta Väinämöisen Polvesta pätösen Pojan. 
Väinämöisestä, jonka jalkaan N:o 10:nessä mainittiin kirveen liuskahtaneen, seuraa nyt kerrottavaksi, kuinka hän lähti haavan parantajaa hakemaan, kuinka partasuu ukko sen voiteilla paransi, kuinka Väinämöinen sitten teki veneensä valmiiksi, kuinka hän lähti vesille, kuinka hän merellä kohtasi ison Veen-elävän, jonka luista hän teki kanteleen, kuinka hän soitti, kuinka hän laulamalla neuvoi alusta tekemään, mitä hän puhui nuoremman veljensä Joukkahan eli Joukkavaisen kanssa, ja mitä muuta hänestä tietään. Se Runo, josta enin osa tietoja Väinämöisestä saahaan, kertoo nämät asiat seuraavilla sanoilla:

Vaka vanha VäinämöinenRekehensä reutoaiksen,Vierettäiksen korjahansa,Ajo tuonne toisualle,Kartanolle kaunihisti,Yli kynnyksen kysyypi:Onkopa talossa tässäTämän tulvan tukkijata,Salpoa veri-satehen?
Lausu lapsi lattialta,Paarna pieni pankon päästä:Ei ole talossa tässäTämän tulvan tukkijata,Salpoa veri-satehen:Aja toisehen talohon!Vaka Vanha VäinämöinenRekehensä reutoaiksen,Vierettäiksen korjahansa,Ajo toisehen talohon,Yli kynnyksen kysyypi:Onkopa talossa tässäTämän tulvan tukkijata,Salpoa veri-satehen.
Lausu Ukko pöyän päästä,Lausu Ukko, parta laulo:"Sulettun' on suuremmatkin,Jalommatkin jaksettuna, -Joet suista, järvet päistä,Selät niemien nenistä, Kannakset kapeimmista:" -Käski poikansa pajahanTehä nuita voitehia,Jotk' on tuotu toisualta,Siitä kylmästä kylästä,Kuss' ei nähty, eikä kuulttuRuohon kaiken kasvantota.Poikanen tuli kotihinValmistanut voitehia,Kipehille voitehiksi,Vioillen parantehiksi.
Vaka vanha VainämöinenEipä kärsinyt esinä,Kuin on voie päällen pantu,Sitten silkillä siottu -Kapaloittu kaunihisti,Pani se puoli-pyörryksihin,Väinämöisen väännyksihin.Siitä herkästi heräsi,Katahtaapi taivahalle,Sanoopi sanoilla näillä,Lausu näillä lausumilla:Nyt on Julkinen JumalaAvun mullen antanunna,Kiivahasti kiini otti,Veri seiso selväsesti:Iteppä Isä Jumala!Kiitän sinua esinä,Poikoa, Pyhä Jumala!Herran Henkeä hyveä.Sitten vanha Väinämöinen,Kuin parani kaunihiksi,Teki vuorella venettä,Valmisteli valmihiksi:Lykkäsi venon vesille,Lato toisen laita-puolenPulskioita poikasia,Lato toisen laita-puolenVaskivöitä neitosia.Mik' on narri naimatonna,Mik' on piikuuen pitänyt:Pani se vanhoa väkeä,Iän kaiken istunuttaTäytehen venehen laiat,Kuss' oli sijoa vähänNuorukaisilta esinä.
Vaka vanha VäinämöinenIte istuupi perähän,Pani vanhat soutamahan,Vanhat souti, pää vapisi,Eipä tuostakaan tykännyt.Pani nuoret soutamahan,Nuoret souti, airot notku,Airon pyyryt pyynä vinku,Terät tetrinä kukersi,Hangat hanhina pajatti.Laski päivän, laski toisen,Yhen päivän suo-vesiä,Tois[e]n päivän maa-vesiä,Kolmannen meri-vesiä.Päivänä jo kolmantenaLaski hauin hartioille,Veen koiran koukku-luille.Vaka vanha VäinämöinenKahteleepi, käänteleepi,Sanoopi sanalla tällä,Lausu tällä lausehella:Mihinkäs venonen puuttu?Kivellenko, vai haollen,Vaiko hauin hartioillen?Kahteleepi ahkerasti,Havahteepi hartahasti,Ett' on hauin hartioilla,Veen-koiran koukku-luilla.Sano miehillen hyvillen,Jotka purresta puhuuvat,Venehestä veistättäävät:Saisiko harpun hauin luistaKantelon kalan evästä,Veen-koiran koukku-luista.Vaka vanha VäinämöinenTeki harpun hauin luista,Kantelon kalan evästä,Veen-koiran koukku-luista.Pani kielet kanteleeseenJouhista hyvän orihin,Kuhtu vanhat soittamahan,Vanhat soitti, pää vapisi:Ei ilo illollen tullutTarpeheksi Väinämöisen.Pani nuoret soittamahan;Nuoret soitti, sormet notku;Ei vielä ilo ilollen tullutSoitto soitollen tajonnut.Vaka vanha VäinämöinenSanoopi sanalla tällä,Lausu tällä lausehella:Ilo tänne tuotakohonMiehen tehnehen käsille.Ite istu soittamahanKivisille portahille,Petäjäisen pienan päähän,Rautasen rahin nenälle.Vasta ilo illollen tuli,Soitto soitollen tajosi.Ei ollut sitä metässäJalan neljän juoksevata,Koivin koikelehtevata,Lintu-parvea parastaKahen siiven siukkavata,Jok' ei tullut kuulemahan,Tehessä ison iloa,Soitellessa Väinämöisen.Itekkin Metän EmäntäRinnoin aiallen asettu,Veräjällen vierettiiksen:Ei ollut sitä meressäEvän kuuen kulkevata,Jok' ei tullut kuulemahanSoitantoa Väinämöisen:Itekkin Veen EmäntäRinnoin aalloillen ajoiksen,Vetiikse vesi-kivellen....
- Monta muuta asiata lauletaan Väinämöisestä ja hänen Lapsistansa Runoissa, joissa hän myös Kuninkaaksi mainitaan; mutta koska kaikki Lukijat eivät ymmärrä runoja, lopetan minä tähän kertomukseni Väinämöisestä. Millonka Väinämöinen eli, on tietämätön. Kauan sitten on hän maailmasta poismennyt: Turhaan on sata Sankaria, turhaan tuhatta muuta merkillistä miestä pyytänyt päästä niin kuuluisaksi, kuin hän. Heiän nimensä ovat kaonneet, kuin yön kaste, mutta eipä katoa Väinämöisen nimi, niin kauan kuin Suomen Kansaa Maailmassa mainitaan.

Kantele Rovaniemeltä, 1830-lukua.
Muita Pehr Gullstenin laulamia muinaisrunoja olivat Raudan synty  ja Tulen synty -runot.Raudan myyttinen syntyruno Gullstenin laulamana:
Rauta poika VuolahainenVuolahaisen poian poikaEtt säs sillon suuri ollutetka suuri etkä varmaet kovin koreakanakun sas maitona makasitnuoren neitosen nisissäkasvavaisen kainaloissa.Sitäkös suureksi sukesitkasvot aivan kauhiaksiettäs veistit veikoasilastusit emonsi lastaSukuansi suin pitelittulet tuönsi tuntemahanpahasi parantamahanennen kuin sanon EmollenVilkan Valta VanhemmallenEnämpi emollen työtäVaiva suuri Vanhemmallen.Sulakohon suun Vikansikuin suola suli meressäpainukoon sun pahasikuin santa vajo vetehenkatokohon (kaotkohon) karvahansiNiinkuin terva tehtaissarasva räijyteltaessaihosta imehnoraukankarvasta kavon tekemänEmon tuoman ruumihistaImmin antaman ihosta.Nouse kaste kalliostaRasva rauan suumalostateräksestä tekto-voiekipehille voitehiksiViollen parantehiksi.Veäpon peälle lemme lehtiKulta ummisko kuletakulta lumme luikautaMaion maahan juoksemata,punasen putoamatatillervoisen tippumata.Sitehiksi Luojan silkkiHerran kelsi ketteheksi l.(Herran pelsi peitteheksi)Marian kalvo katteheksiEttei maito maahan juoksepuna peltohon putoaYlite Jumalan LuonnonYli aivan autuanSyömess' on sinun siasimaksassa sinun majasiAlla keuhon kellarinsiVeri seiso niin kuin seinäAsu hurme niin kuin aitakuin miekka meressä seisosaraheinä sammaleessa.Ei ole löylyn löytämistälämpösen lähenemistäpakkasen palelemistakovan ilman koskemistaminun silmin nähtyänikasin peällä kaytyänisuin pyhin puheltuanikäsin kämmöteltuanikourin kuomueltuani.
- taltioinut Becker, Rovaniemellä 1810 (1818?).______
Tulen syntyruno:
Iski tulta IlmarinenVälähytti VäinamöinenKolahutti kolmisormiRautasen rahin nenallaPetajaisen pienan peässäPimiässä PohjolassaIski tulta kynnestänsäKolmella kokon sulallaViiellä VipusimellaMatavalla moan maollaKirjavalla kärmehelläElävällä ennuksellaKatrina kipö käpeäHyvä rouva raukkaselkä
Tuli Tytti taivahinenTuopa tulta tuuvitteliVoaputteli valkiataYlisissä TaivosissaPeällä taivosen yheksänPeällä peän pyhän JumalanAlla parran AutuahanTuikahti tuli soronenKultasesta kätkyestäHopiaisesta sulustaPäältä polven VäinämoisenLäpi kämmenten JumalanAla käiten IlmarisenLäpi kuuen kirja kannenPuhki kuuman tuuran putkenHalki kirvehen hamaranLäpi räppänen mänevänSisälle sini puni keräsenSiitä vierähti vetehenPoltti posket poikosilta,Rikko rinnat neitosiltaAlas moahan tullessahanAlas järvehen AloenTuosta tuo tulisoronenPahon tehtyä pirahtiAloen järven ala peähän.Tuosta tuo Aloen järviTuohtu peällen turvehtensaEärty peällen äurästenstäKuohu peällen korpikuustenKuohu kuivillen kalansaArinoillen ahvenensa.Luoon keskus Alven järvenKolmet kertoa kesässäSomeroillen kuivetuiksenTuskissa tulen punasenValuissa Valkiaisen.Tulipa sileä siikaNieli tuon tulikeräsenSiika raukka uiksenteliUiksenteli käyksenteliTuskissa tulen punasenVaivatessa ValkiaisenUipi tuo satahi soartaTuhatta neneä niemenSano aina uiessahanSanoopi sanalla tälläEi ole veessä tässäMinun raukan nieliätäKalpisen kaottajata.Tulipa haleva haukiNieli tuon sileän siianHauki raukka uiksenteliUiksenteli käyksenleliUipi tuo satahi saartaTuskissa tulen punasenVaivatessa valkiaisenSanoopi sanalla tälläEi ole veessä tässäMinun raukan nieliätä.Tulipa lohi punanenNieli tuon halevan hauin:Lohi raukka uiksenteliUiksenteli, käyksenteliTuskissa tulen punasenVaivatessa valkiaisen,Sanoopi sanalla tälläEi ole veessä tässäMinun raukan nieliätäTulipa kalanen karhuNieli tuon lohi punasen.Neiot neuvoa pitäävätMorsiammet kuiskuttaavatTehtiin nuotta niinisistäKanarvoista kehrättihinSaivat verkot valmihiksiVietiin vesillen nuottaNuoret nuolallen mänöövätSata silmä sauvottihinVeettihin myötä viirronVeettihin vasta virronSatihin kaloja muitaIhvenia, Ahvenia,soatu kaloa tuotaJota pyytihin kovinta.Nuoret neuvoa pitaavätVanhemmat ajatteloovat:Mato mammon paistettihinToukka tuonen korvettihinSen kypeneet kylvettihinYöllä liina kylvettihinPäivä-kaunna karhittihinKuukauet kasvatettiin,Ruton vietihin vesillenVikossa liotettininVälehemmin nostettihinPäivän kesken tehvittihin.Sisarykset kehreäävatKälykset kapueleevatVerkot veljikset kutoopiAppi ainollen panoopiSaivat verkot valmihiksiVanhat nuotallen mänöövätTuhansilmää souvettihinSata-lauta laskettihin,Potkettihin myötä virronVasta virron potkettihinVeettihin, vellottihin:Soatiin kaloja muitaIhveniä AhveniaTuinenia taimenia,Ei soatu kaloa tuota,Jota pyyttihin kovinta.Jota vasten nuotta tehty.Tuonen tytti kolmisormi
Lapin akka kolmihammasKulta kuontalon tekiäVaskilangan kehreeäjäKehräsi satasen nuotanYhtenä kesässä yönä.Lapin ukko kolmi sormiKulta verkojen kutojaPyyvysten pykäeliäKen keänty käpy käessäSopeusi verkon solmuKutoopi satasen nuotanYhtenä kesässä yönäVietiin vesillen nuottaHiien tyttären tekemä.Nurin nuotta potkettihin,Potkettiin poikkivirronVasta virron tarvottihinReisi toinen potkettihin,Tuonne mustahan jokehenReisi toinen tarvottihinKalman kaivohon syvähänSiula toinen tuolla kulkiKarjalan ahon alateSiula toinen tuolla kulkiLapin kaivohin kaote.Soatihin kalanen karhuViiltihin kalanen karhuLöyttiin lohi punanenViiltiin lohi punanenLöytiin haleva hauki.Halastiin viiltiin haleva haukiLöyttiin soatiin sileä siika.Viiltnn silea siikaLöyttiin sisällä sinituli keränenPurettiin sinikeränen Löyttiin puni keränenPurettiin punikeränenLöyttiin tuli Soronen.Vaka vanha VäinämöinenSanoovi sanalla tälläLausu tällä lauseheellaOnkos miehissä mehuaUkon pojissa urostaKen kärsis käsin ruvetaIlman rauta rukkasitaVaskisita vanttuhita?Kivisitä kintahitaEi ole meissä miestäUkon pojissa urostaKen kärsis käsin ruvetaIlman rauta rukkasita.Vaka vanha VäinämöinenOtti hyystä ottosiaVesti jeästä vestoksiaSe kärsi käsin ruvetaIlman rauta rukkasitaVaskisita vanttuhita.Kivisita kintahitaTulen keäri kertohinsaValkian ripasihinsa Ite vanha VäinämöinenKirnusi tulisen kirnunPukemissa puhtahissaAivan aivinaisissahan.
- taltioinut Becker, Rovaniemellä 1819.

TÄMÄ KIRJOITELMA ROVANIEMESTÄ SAA JATKOA:

Terv. 

N. Rytilahti.

Rovaniemellä, 15.4.2015.