12.10. - alkanut syysloma teki mahdolliseksi jatkaa taas keruuprojektia. Päätin tuolloin hieman täydentää kesällä kartuttamaani aineistoa, joka oli silmiinpistävän vähätietoinen
erityisesti vanhojen pyyntitarinoiden osalta, jotka jäivät viime matkanteon aikana kait niin vähälle huomiolle. Nyt on siis aika antaa hieman selkoa siitä:
Innostukseni vanhoihin karhunkaato -tarinoihin kasvoi aina vain suuremmaksi, mitä
enemmän vanhat niitä minulle kertoivat. Vielä muuan isäntä on saattanut selostaa niistä vanhoista ajoista, jolloin karhu kaadettiin karhunkeihäällä. Myöhemmin, tuliaseiden tehon ja niiden toimintavarmuuden kasvaessa, syrjäytti se keihäiden käytön karhun pyynnissä. Viimeisin kuulemani tapaus, missä karhu olisi keihäällä kaadettu, on sattunut Aholanvaarassa vuonna 1934. Tällöin karhu oli kaadettu kaksin miehin keihäällä pistäen tämän ollessa ruokailemassa surmaamansa lehmän luona.
Arvonsa ansaitsevat myös tarinat shamanismista. Shamanismista, noituudesta, taikauskosta ja kaikenlaisesta paranormaalista kuulin jo pienenä poikosena. Totena juttuja kerrottiin, vaan toki osalla on tahdottu säikytellä kuulijaa.
-Näitä tietoja koitin matkallani tarkoin kuulostella. Matkan aikaansaamat tulokset olivat erinomaisia. Näitä voisin hiukan tässä selittää:
Matka Leusjärveltä Aholanvaaraan ja sieltä edelleen Hirvasvaaralle.
Saavuin Leusjärvelle veljeni kanssa 10.10.2014. Matka Rovaniemeltä Sallaan taitettiin kahdella eri linja-autolla, välimatka Rovaniemeltä Kemijärvelle Möllärin -linja-autolla ja välimatka Sallaan taas Peltoperän -autolla.
Sallaan päästyämme, nousimme päivällä puoli kolmelta lähtevään Sallan kk-Hautajärvi-Karhujärvi autoon, jota koululaiset käyttävät päästäkseen koulupäivän päätteeksi kotionsa.
Tässä autossa kulki yllätyksekseni myös tuttuni ja viimekertainen oppaani, poika Hännisen talosta. Hän oli matkalla Aholanvaaraan, me taas jäisimme Leusjärvelle.
__________
Täällä Leusjärvellä, että myöhemmin uudelleen Lauspalon talon isännältä kuulin tarinan Juho Taavetti Leskisen tapauksesta, kun hän oli joutunut auttamaan poikaansa ruumiinajossa. Tarina kuului näin:
Lauspalon nuori isäntä Eino, oli lähdössä hevosineen Kuolajärvelle kirkolle kymmenyksiä, eli papinjyviä viemään. Aholanvaarassa hän sai matkaansa ruumisarkun, joka tuli viedä lepoon Kuolajärven kirkkomaalle. Kuollut oli ollut muuan vanha tietäjämuori, pitäjän kuulu shamaani ja parantaja. Arkku, mihin muori oli laskettu, nostettiin nyt hevosen vetämään rekeen.
Eino lähti liikkeelle, vaan kauas hän ei ollut päässyt, kunnes jo sattui jotain. Hevonen oli ryhtynyt kovasti puuskuttamaan, aivan kuin reki olisi käynyt raskaammaksi. Sen puhti loppui kesken. Eino ihmetteli tapahtunutta ja haki isänsä Juho Taavetti Leskisen (1877-1944) hevosta katsomaan. Taavetti oli heti äkännyt mistä oikein oli kysymys. Hän meni ja kurkisti nyt hevosen längen ja kaulan välistä takana olevaa kuormaa. "Voi viholainen, ei ole ihme jos on raskas vetää" -tuumasi Taavetti näyn nähdessään. Reessä, arkun ympärillä oli istunut suuri määrä manalanväkeä, joukko edesmenneittein ihmisten kuvastuksia. Taavetti otti reen irti, ravisteli ja pyöritti sitä muutaman kerran ympäri, sitoi taas kiinni ja käski Einon lähteä ajamaan. Ihmeekseen Eino sai huomata kuorman kevenneen ja hevosen taas jaksavan käyvän eteenpäin.
(Kuvassa Juho Taavetti Leskinen).
-Samanlaisia tarinoita minulle kerrottiin Sallan Mälävaarassa 13.3.2014. Miettisen ukon hautajaisissa Sallan Ahvenselässä kerrotaan käyneen samalla lailla. Reki ei ollut liikkunut mihinkään, se oli aivan kuin kiinni kannossa. Muuan vanha nainen, rulliksi kutsuttu, oli mennyt hevosen luo, katsonut länkien läpi ja perähyttänyt hevosta, saaden siten sen taas liikkeelle.
__________
12.10.2014, eli muutamia päiviä Leusjärvellä vietettyäni, lähdin jatkamaan matkaa. Lyöttäydyin hetkeksi jäniksenpyytäjien seuraan. Edellämainitsema oppaani oli yksi näistä jäniksenpyytäjistä. Muutaman kerran pyytäjät saivat jäniksen piippujensa eteen, vaan niin äkäinen oli kintuistaan tämä vemmelsääri, ettei siihen saatettu osua laisinkaan.
Näistä merkeistä jatkoin matkaani Aholanvaaraan. Tänne tultuani, kävin raatauttamassa ensiksi kylän parasta tietomiestä, tarinankertojaa, joka oli tarinoinut minulle jo viime ohikulkumatkalla. Mielikseni hän tiesi tarinoita entisaikaisista noitakonsteista, Väinämöisen opista, taidoista jota hän oli nuoremmuuteen oppinut hieman itsekin. Hän kertoi taitonsa, vaikka vähäisenkin, oppineen jo aikaa sitten edesmenneeltä Erland Hänniseltä (1894-), joka taas oli oppinut taitonsa ukiltaan, Matti Hirvasjärveltä (1831-1916), tämän pitäjän kolkan kuuluisimmalta noidalta ja parantajalta. Matista kuului yhä monta perin häkellyttävää tarinaa, joita ihmiset täällä totuudenperäisinä muistelivat. Vanhemmuuteen, vanhuuden heikkouden alkaessa vaivata Mattia, yritti hän saada työlleen jatkajia, opettaen konsteja tyttärensä pojille Hännisen Hermannille, Väinölle ja Erlantille. Tiettyyn pisteeseen olivat pojat ukkinsa neuvoja totelleet, vaan sitten, kun poikien olisi pitänyt käyskennellä jo kirkkomailla, kerätä kuolleiden ihmisten kynsiä ja hiuksia, lopettivat he homman siihen. Temppuja pojista oppi toki jokainen, vaan samanveroisia velhoja, mitä Matti oli, ei heistä tullut.
Yhtälailla, tunsivat kyläläiset monia vanhoja karhunkaatotarinoita. Eräästäkin maanvaivaksi käyneestä karhusta he kertoilivat juttujaan. Tämä karhu, oli hyökännyt monet kerrat tämän perän ihmisten karjan kimppuun, aiheuttaen siellä suuria menetyksiä. Eräänä kerran sitten oli karhu taas hyökännyt lammaskarjaan. Muuan paimenena ollut oli saanut karhun rihlakkonsa tähtäimeen ja ampunut tätä. karhu ei siitä kellistynyt vaan oli pinkonut pakoon. Myöhemmin, karhu oli saatu ammutuksi Maaningassa. Karhua nyljettäessä, oli tämän Aholanvaaralaisen ampuma luoti löytynyt tämän karhun lavasta. Tarina karhusta on pitkä ja siitä kerrotaan monenlaista, vaan erikoisin on seuraavanlainen:
Kerran eräänä talvena oli muuan laukkuryssä kulkenut hevosella Hirvasvaaran kylänraittia mummonsa kanssa. Pimeys, pakkanen ja kova lumipyry tekivät matkanteon vaivalloiseksi. Laukkuryssä oli mennyt mummonsa kanssa erääseen taloon, missä parsi olisi ollut hevosesta vapaa ja niin päätti kysyä sieltä yösijaa. Talosta vastattiin, ettei täällä ole tilaa hevoselle. Tuohtuneena läksi laukkuryssä pihasta, virkkoen isännälle: No ensi talvena sopii! Loitsunvoimallaan hän nostatti tämän karhun hyökkäämään talon hevosten ja karjan kimppuun. Samalla kertaa oli karhu ennättänyt käymään myös Aholanvaarassa, missä tämä oli tappanut kyläläisten lammaskarjaa. Seuraavan kerran, kun taas laukkuryssä oli kulkenut Aholanvaaran poikki, hän kuuli valituksen, kuinka karhu oli tappanut kylän lampaita. Siihen hän vastasi, "Ka' kun minä en hoksannut laittaa raja-aitaa" -Tarkoittaen sanomallaan, ettei ajattelemattomuudessa ei ollut kieltänyt karhua koskemasta Aholanvaaran lampaisiin.
-Tämäntyylisiä kertomuksia sain tallennetuiksi Aholanvaarassa kymmeniä. Oppaani ajelutti minua mönkijällään monessa talossa, monen isännän luona. 13.10. olin mukana seuraamassa hirviporukan hirven nylkemistä. Tätä seuraavan päivän majailin vielä Aholanvaarassa.
Kuulemistani muinaisjäännöksistä voisin mainita, että sain tietooni kaksi uutta kiinteää muinaismuistoa, nimettäin muutaman pyyntikuopan- ja kahden kivirakennelman olin-sijainnin. Kivirakennelmia epäiltiin eräänlaisiksi lappalaisten ruuansäilytyspaikoiksi, ns. purnuiksi.
_________
15.10.2014 kello 09:30 olin valmis jatkamaan matkaani. Kävelytaipaleeni jatkui kohti Hirvasvaaraa. Kello 10:40, saavuin Lausojalle, sen kuuluisalle kummistus-sillalle, missä monen paikallisen kerrotaan nähneen kummituksia. Tästä kävelin vähän matkaa pistäytyen Lauspalon talon isäntää raatauttamassa. Isäntä tiesi kertoa mm. edelläkertomani tarinan Taavetti Leskisestä ja monta muuta vanhaa tarinaa. Talossa tarjottiin minulle vastaleivottuja sämpylöitä ja teetä, kiitän siitä talon hyväntahtoista emäntää. Matka jatkui.
Hirvasvaaralle tultuani, sain todeta, että kaikki kylän kertojat olivat tavoittamattomissa, hirviporukoissa hirvenpyydössä, tai porohommissa. Yhden ainoan poromiehen kerkesin pikaisesti tapaamaan. Hän kertoi erään tapauksen karhun pyynnistä. Majoituin täällä Poikeloiden luokse. Seuraavana aamulla (16.10.) kello 05:45 pääsin autokyydillä Sallan kirkolle. Mittari näytti pakkasta -14 Celsiusta. Sallasta pääsin lähtemään linja-autolla kohti Keimjärveä ja Rovaniemeä kello 09:20.
Tällainen oli matkani pääpiirteittäin.
Rovaniemen Pöykkölässä,
21.10.2014,
N. Rytilahti.
