Muinaisuskon jäänteitä Osa 1- Rovaniemi.

Mikä on muinaisusko?

Muinaisusko suomalaisten ja saamelaisten kohdalla tarkoittaa ennen kristinuskoa harjoitettuja uskonnollisia tapoja ja uskomuksia. Kivikauden aikaiset kalliomaalaukset on tulkittu uskonnollisiksi kulttipaikoiksi. Pyhäin- ja palvontapaikoiksi kalliot ovat ymmärrettäviä, sillä jo itse kallionkielekkeet ja seinämät itsessään ovat kunniotettavan näköisiä maanmuodostumia.

Suomalainen ja saamelainen muinaisusko ovat hyvin samankaltaisia, ainakin pääpiirteissään. Suomalaisia pääjumalia; Ukkoa ja Torria, on pyhitetty myös saamelaisten keskuudessa. Meillä suomalaisilla ja saamelaisilla muinaisuskomus on juurtunut niin omaan kulttuuriimme, että se on yhä tänä päivänä havaittavaa. Onhan Suomea ja Lappia pidetty kautta aikain hyvin pakanallisina maankolkkina. Ulkomailla suomalaiset ja saamelaiset muistetaan noituuden taidon taitajina. Tämä muinaisusko näkyy suomalaisilla yhä arjessamme, taikauskoineen ja sananparsineen.

Muinaisuskon jäänteitä Rovaniemellä.

Paljon kerrotaan, kuinka Rovaniemi ennen kristillistämistä oli Hiitten ja Jatulien maita. Jatuli on kansamme muistissa jo hieman painunut unohduksiin, mutta Hiiden tuntee lähestulkoon jokainen. Rovaniemeläisessä kansantietoudessa Jatulit olivat tämän kolkan ensimmäiset eläjät. Heidän kerrotaan olleen jokivarsien asukkaita. Hiidet, niin kuin Jatulitkin on kuvattu suurina, jättiläisolentoina. Hiidet muistetaan pituudeltaan puunkorkeina, Jatulit pienempinä, kaksimetrisen kokoisina olentoina. Niipä kerrotaan Jatulien karkoittaneen lappalaiset (saamelaiset) erämaihin, itse asettuessa asumaan jokivarsiin. 

Rovaniemen Pullinniemellä, nyk. kansankeskuudessa Kirkkoniemessä on tavattu suuria kivilatomuksia ja asumusjäänteitä, joita kutsuttiin kansanomaisesti Jatulien asentopaikoiksi ja muinaiskansan kirkkona. Jo Jacob Fellman tutkiskeli näitä jäänteitä 1820-1840 luvulla. Näistä raunioista kerrotaan löydetyn runsaasti esineistöä, joista Jacob Fellman saanut nähdä parin kaksihaaraisia kynttilänjalkoja, jollaisia tavataan katolilaisissa piireissä. Samoin kerrotaan sieltä löydetyn koristeluja pöytäveitsiä. Tämä edellämainttu jäänne ei suoranaisesti liity suomalaisten tai saamelaisten muinaisuskoon. 

Niinpä muistetaan, että ennen tätä ensimmäistä Korkalonniemen kirkkoa, mainitaan täällä olleen kaksi katolilaista kirkkoa. Näiden kerrotaan sijainneen Paavalniemen Oinaalla ja toinen Muurolan Linnasaarella. Kerrotaan myös aikanaan Ylikylässä olleen tällainen katolilainen kirkko. No ei poiketa aiheesta.

Muistetaan täällä myös muut suomalaiset jumalolennot ja kummajaiset. mm. voin mainita Pirun eli itse Perkeleen. Paljon kuullaan puhutun ja luetun, kuinka ammoisina aikoina, ennen Rovaniemen ensimmäistä kirkkoa, sijaitsi sen sijalla suuri, pyhä pihlaja, jota täällä eläneet suomalaiset, ellei lappalaisetkin, palvoivat. Pihlajapuussa ajateltiin eläneen hyviä henkiolentoja, ja niinpä puusta ennustettiin seuraavat hyvät vuodet. Sitä ei saanut vahingoittaa millään tavalla. Puiden luokse on usein viety myös uhreja haltijoiden mieliksi.

Kristillistämisen aikoihin, kerrotaan tämän puun hävitetyn. Entiselle kulttipaikalle rakennettiin Rovaniemen ensimmäinen kirkko, joka lienee ollut katolinen. Ajankohta tapahtumalle voidaan määrittää 1300-luvun tienoo.

Lisäksi tunnetaan täällä jäänteet seitapaikoista. Seidat ovat palveltavia jumalolentojen kuvia, osa kivistä, osa puusta, osa ihmiskäden ja osa luonnonmuovaama. Yleisesti seitapaikkoja pidetään lappalaisten pyhittäminä, mutta vielä jälkeen lappalaisajan on näitä seitoja palvotta ja palvellettu. Rovaniemen seutuvilla tavataan lukuisia seitapaikkoja. Patsaita on tavattu mm. Simojärvellä, Olkkajärvellä, Juotasjärvellä, Saukkojärvellä, Venejärvellä, Kivijärvellä, Viipualla, Ulkujärvellä, Syväjärvellä, keskijärvellä, Someroharjulla, Pöyliövaaralla ja Tapionvaaralla.

Oikaraisella tunnetaan myös seitapaikka, jota kansanomaisesti Somosenkirkoksi kutsutaan. Paikalla tavataan suurehko siirtolohkare, kansanomaisesti hiidenkivi. Tätä kiveä kerrotaan palvotun suurilla uhrilahjoilla.  Lautamies Johan Hoikka, arkeologian näyrä palvelia, tutki kohdetta 1860-luvulla.

Kerrotaan täällä myös tarinoita pakanallisista noidista ja näiden konsteista, vaan ovat tarinat jo perin unohdettuja ja vääristyneitä. Vain muutamat muistavat nämä tarinat, mm. Pöyliövaaran Savolaisesta Kontiolan ukosta ja Ounasvaaran Utsasta.