Sallan Salmivaaran muinaismuistoista:

Tässä oheisessa tekstissä otan esille Sallan kunnan Salmivaaran kylän menneet vuosisadat. 
Lähdeaineiston olen koonnut suurimmaksi osaksi itse haastattelemalla kylän vanhimpia.

Salmivaarassa on asuttu jo vuosituhansia. Varhaisemmasta oleilusta Salmivaaran kylässä kertovat esinelöydöt, joita Salmivaarasta tunnetaan muutamia. J. Rytilahden löytämä kivikirves kertoo kivikauden aikaisesta oleilusta. Kirves löytyi vanhan tulisijan ääreltä, joka tuli esille raivaustöitä tehdessä.

Kylän ensimmäiset asukkaat.

Asiakirjatietojen pohjalta kylän ensimmäiset asuttajat olisivat lappalaiset Olli Ollinp. Tenno ja Liisa Urbaanuksent. Kallaanvaara. He muuttivat Kemijärven Kallaanvaaralta Salmivaaraan heti vihkimisensä jälkeen 1724. Tila merkittiin uudistilaksi 1725. Olli oli syntyjään Märkäjärveltä (nyk.Sallasta).

(Lähde: Salmivaaran kyläkirja ) 
           

31.8.2013 löytämäni rahalöytö: 1 Öre vuodelta 1724, Fredrik I. Rytilahden yläpuolen pellolta. Raha on siis samalta vuodelta, jolloin metsäsaamelainen Olli Tenno tuli Salmivaaraan uudistilalliseksi.
(2. kartalla).

   




Vanha perimätieto kertoo kylän ensimmäisten asukkaitten olleen nimeltään Olli ja Vuolu.

Sittemmin Vuolu muutti Märkäjärvelle ja asettui taloksi Kantolaan.
(Lähde: Muinaisjäännöksiä ja tarinoita Kemin kihlakunnan itäisissä osissa, 1881.)

Tätä edellä mainittua vanhaa perimätietotarinaa en ole itse tavannut haastateltaessani kylän vanhimpia. Onhan perimätieto vanha, vuonna 1881 ylös kirjattu Hjalmar Appelgreenin toimesta. Olisiko Piisilän Uula tai Leinos-Matti tienneet tarinaa, sitä en tiedä.

Piisilän hetettä kutsutaan Salmivaaran vanhimmaksi paikaksi.

Kuullaan useasti sanottavan:

"Ranta-Piisilän hete se on vanhin olopaikka tässä kylässä. Siihen ne ensimmäiset asukit ovat tulleet."

Kuullaan myös puhetta, että nämä ensimmäiset asukit ovat nousseet jokivartta pitkin Salmijärvelle. Salmivaaralla tavanneet hyvän hetteen ja runsaat riistamaat, jonka johdosta ovat paikalle asettuneet. Näinhän asia lienee todella ollut.

Asuinpaikka vaaran päällä.

Toinen vanha asuinpaikka löytyy Salmivaaran päältä, sen korkeimmalta kohdalta; näin Piisilän Uulan sanoin. Paljon puhutaan vaaran päällä aikanaan olleesta asumuksen pohjasta, kasattuine maapenkereineen. Edes Heikki Piisilän (1898-1958) äiti Reeta Valpu Fredrikint. Piisilä os.Seppälä (1861-1932) ei tiennyt sanoa, milloin tässä paikassa olisi asuttu.

Rautiokankaan asuinsija.

Paljon puhutaan Rautiokankaasta, seppien olosijasta.
Rautio on vanha nimitys sepän ammatille. Paikalta aikoinaan tavattiin lukuisia kiviraunioita, tulisioja ja kiviröykkilöitä. Leinos-Matti sanoi näitä raunioita nuoruudessaan tutkineen, jotka sittemmin oli peltoja tehdessä raivattu. Ryti-Eero sanoi raivanneensa muutamia kiviröykkiöitä Hannulan yläpuolelta.

Rytilahden ylärinteen peltoa. Kuvan vasen reuna pronssiesineen katkelman löytöpaikka. Oikealla istutusmännikön laidassa rahan löytöpaikka.

Kuinka iäkäs Rautiokankaan asuinsija on ja ketkä siinä ovat oleskelleet?
 

Viime vuosien saatossa, asia on hieman rauennut.
 

Sallalainen metallinetsijä Ari-Antti Aska tutkiessaan Piisilän peltoa, löysi pronssisen linturiipuksen 2. marraskuuta 2011. Riipus on karjalaistyyppinen, ja se ajoitettiin 1050-1150.luvulle eli ristiretkiajalle.

(Lähde: http://yle.fi/uutiset/sallalaismies_loysi_tuhat_vuotta_vanhan_korun/5455078 )

Salmivaara ei ole ainut paikka, mistä karjalaisperäistä esineistöä on tavattu.

mm. Sallan Kallungissa, Onkamossa ja Vanhassa Sallassa on tavattu karjalaisiin viittavaa esineistöä. Myös vanhat saagat tuntevat karjalaisten retket Pohjois-Suomessa.

On siis todennäköistä, ellei jo varmaa että rautiokankaan rauniot ovat jäännöksiä tuon aikaisesta oleskelusta. Se millä perusteella paikkaa sepän paikaksi puhutellaan, ei ole minun tiedossa. Voimme vain arvailla. Ovatko Rautiokankaalla tavatut rauniot ja tulisijat vain muistuttaneet sepän olosijaa vai onko tiedolle todellista pohjaa, sitä tarina ei kerro.

Paikkaa itse tutkineena ja jäänteitä etsineenä voin varmuudella sanoa Rautiokankaan todella olevan vanhan vanha olopaikka.
 

Uusi-Hannulan (tunnetaan Rytilahtena) ylhäälle loivasti nousevassa vaaran rinteessä tapasin etsinnöissäni pronssisen esineen katkelman ja muutamia raudankappaleita, joiden tarkoitusperää en voi todeta. Pronssiesineen katkelma ajoittuu samoihin aikoihin riipuksen kanssa.

Salmivaaran vanhat paikannimet.

Rautiokankaan lisäksi kuulee toisinaan puhuttavan Palovaarasta, Ojantakuksesta, Tammaharjusta ja lukuisista muista nimityksistä.
 

Kylän vanhimmat mainitsivat Salmivaaran vanhaksi nimeksi Palovaaran.

Salmivaaran tienoo on kuulemma aikoinaan palanut. Tapahtuman tarkempaa ajankohtaa he eivät tarkemmin tunteneet. Sanoivat sen palaneen "ammoisina aikoina". Jotkut arvelivat vaaran palaneen lappalaisaikana.

Salmivaaran länsirinteen iänikuinen oja ja Ojantakus.

Tämän alarinnettä vaakaan kulkevan ojan lisäksi olen kuullut toisesta ojanpaikasta; Ojantakuksesta. Ojantakus sijaitsee vaaran yllä Pirttilän Kallen peltojen luona.

Pirttilän kalle kertoi tarinan aikoinaan Pirttilän Voitolle:

Ojantakus oli ollut ennen vaaran pelloiksi muokkaamista hyvin märkää ja soistunutta aluetta, oikein hillaista jänkää. Kylän väestä ei ollut ojia kaivamaan, tarvittiinhan ojankaivuuseen ammattimiestä vedenkulun ongelmat ratkomaan. Ojankaivajat tulivat Salmivaaraan Torniosta. Ojat tavataan maastossa kuulemma yhä tänä päivänä. Sanotaan siellä myös olleen pieni mökki.

Piisilän Uula oli seuraavan tarinan kuullut Ojantakuksesta Muorin Saaralta (oikea nimi Saara Hannula).

Hän kertoi Ojantakaisesta ja sen pienestä mökistä. Kerran veisteli eräs talon isäntä siellä saavin vannepuuta. Pieni lapsi oli takana konttaillut, jota isäntä ei ollut huomannut. Kirves irtosi lyönnissä otteesta ja osui lapsen otsaan. Lapsi kuoli miltei välittömästi.

(Lähde: http://kuolajarvenkyla.nettisivu.org/?page_id=213&preview=true )

Tammaharjun tarkkaa sijaintia en ole saanut selville. Toisinaan kuulee sen sijaitsevan Toisenjärven lähettyvillä Metsäntutkimuslaitoksen suunnalla, toisinaan Pirttilän Matin talon suunnalla. Siihen kuulemma on nuoren hevosen ruho haudattu.

Karttaosio, Salmivaaran muinaismuistot.

Oheisessa omakätisessä kartassa olevien merkintöjen selvitykset:

A. Raution eli sepänpaikka.

Rinnettä tutkiessani kesällä 2013 tapasin alueella loivasta rinteestä tasaisen paikan, jossa muinoin lienee ollut asumus. Selvästi erottuvasta painanteesta ilmeni 10 m pitkä ja noin 3 m leveä noin 1 cm vahvuinen hiilikerros. Hiilikerroksesta löysin useita tunnistamattomia raudankappaleita ja pronssiesineen katkelman (3. kartalla).
Pohjasta n. 20 metriä etelään löysin yksittäisen rahan, 1 Öre v. 1724, Fredrik I. (2. kartalla).
(Tätä paikkaa on syytä tutkia lisää ja luonnostella ensi kesänä).

B. Piisilän pelto.

Museoviraston selvitykset:
Alueelta tavataan rakennuksen perustuksia ja kesähautoja Salmijärven koillispuolella, Salmivaaran ja Kotijärven välissä, järven rannansuuntaisesti kulkevan kylätien pohjoispuolella, järvestä noin 200 m etelään. 

Inventoinnissa vuonna 1989 todettiin kaksi vallillista rakennuksenpohjaa. Toinen oli noin 6,5x5 m laajuinen suorakaide, jossa ilmeisesti noin 2x2 m laajuinen tulisija. Kivestä sekä hienommasta aineksesta tehdyillä valleilla oli leveyttä 1,4 m. Rakennuksenpohjista toinen oli soikea, kooltaan 9x5 m ja sen seinävallien leveys metrin luokkaa. 

Saadun tiedon mukaan alueella oli 1700-luvulla ollut Kärppä-suvun riihi. Alueella todettiin myös vanhoja kesähautoja, joista merkkeinä oli useampia suorakaiteisia tai soikeita kuopanteita, jotka erottuivat enää heikosti. 

Vuonna 2011 lähteen yläpuolelta Salmi- eli Kotijärven rantaan viettävän pellon länsiosasta löytyi noin 40 cm syvyydestä pronssinen linturiipus (1. kartalla).

( Lähde: http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=732010035 )

C. Ranta-Piisilän hete.

Piisilän hetettä on sanottu Salmivaaran vanhimmaksi paikaksi. 
1950-luvulla Heikki Oskari Piisilä (1898-1958) kaivoi hetteen ympärystä, löytäen tulisijan 40 cm syvyydeltä ja sieltä linnun luita, jotka hän tunnisti metson jalkaluiksi. Jalkaluut olivat jo niin lahonneet, että ne hajosivat kämmenen puristuksesta. Osa metson jaloista olivat hiiltyneet, toiset taas valkeita.

Heikki löydöt tehdessään oli pikkupojille tuumaillut: "Tähän se on se ukko tullut". 
Metson luista hän sanoi: "Nämä on metson pankkaluita. Tämä on ollut ukkometso kun on näin isot luut". 

D. Hannula.

Hannula on yksi Salmivaaran vanhimpia tiloja.

Hannulan yläpuolelta, vaaran rinnettä vaakaan kulkevaa ojaa puhutellaan iänvanhaksi.
Oja on puheiden mukaan kaivettu keväisen tulvaveden ohjaamiseksi, ettei vesi veisi peltomaiden siemeniä tahi ravinteita. Heikki Oskari Piisilä (1898-1958) ei sanonut itsekkään tietävän ojan teon ajankohtaa. Puhutaan että oja olisi aikoinaan kaivettu puulapioilla, kun rautaisia ei ollut.

Hannulan pellon paikkeilta tapasin suuren alan hiiltyneen rakenteen jäänteitä (4. kartalla).
Hannulan (nyk. Rytilahden) Pannuhuoneen edessä tapaa vielä tänäkin päivänä rakennuksen kivijalan jäänteitä (5. kartalla), jotka lienee ovat talvisodassa poltetun Hannulan uudemman rakennuksen pohjakiveyksiä. 

Jäännöksiä kivijalasta tapaa myös tien sivussa (6. kartalla).

Sitten on ollut puhetta niin sanotuista "saarnakivistä" Hannulan idänpuoleisessa rinteessä. Puhutaan, että Hannulan kuullun isännän Mustaparran poika; Jaakko Hannula (1850-1880) olisi siinä pitänyt saarnoja.
Paikalla tapaa muutamia neliskanttisia n. 1 X 0.70 metrisiä kiviä ja muutaman luonnonkiven (7. kartalla). Aikanaan paikalta on myös todettu kiviset portaat.
Kylän vanhimpien mukaan paikalla on sijainnut kulmakivillä lepäävä Hannulan vanha riihi. 

(Tätä paikkaa on syytä tutkia lisää ja luonnostella ensi kesänä.)

E. Piisilä.

Piisilä, ent. Aatsinki on ollut vanha kauppamiesten paikka. Lue kohta C. (Piisilän tilan historiaa käsittelemme toisella kertaa).

Oheinen omakätinen piirroskartta Salmivaaran   muinaisjäännöksistä.