Vilkaisu Sallan murteeseen ja Sallassa käytettyihin murresanoihin.

Seuraavaksi syvennymme Sallassa puhuttuun murteeseen ja sen piirteisiin, siinä esiintyviin murresanoihin, sekä murteen historiallisiin taustoihin. On hyvä muistaa, että tekstin laatinut on alan harrastaja, jolla ei ole alan koulutusta, eikä lähelläkään kaikkea tarvittavaa tietämystä kielitieteellisiä kysymyksiä ratkottaessa (lisäksi blogi temppuilee, ei tunnista kaikkia erikoiskirjaimia, sekä sekoittaa fonttia). Tekstin laadintaan on kuitenkin saatu tieteellistä pohjaa useammista tieteellisistä ja historiallisista lähteistä, nimittäin Harri Mantilan väitöskirjasta Ei tääläkhän senthän jokhaishen paikhan hootakhan panna (1992), Antero Wareliuksen kansatieteellisestä kuvauksesta Suomen kansaa – Kansatieteellisiä havaintoja suuriruhtinaskunnan alueelta (1847), G. A. Anderssonin teoksesta Kemijärven pitäjän vaiheita (1912), sekä Kirkkoherra Johan Thauvonin lehtikirjoituksesta Oulun Wiikko-Sanomissa (1868).

Sallan murre.

kuuluu peräpohjalaisiin murteisiin ja niihin luokiteltavan Kemijärven murteen murrealueeseen. Se eroaa voimakkaasti muualla peräpohjolassa puhutusta murteesta ja tekee selvän eron jo läheisten naapuriensa, kuten Savukosken ja Posion murteen kanssa. Sallassa ei kaiu Lapille kuin ominainen ja trendikäs "hoonpäälle" puhuminen (niin kuin monet ei-lappilaiset saattavat hyvin olettaa), eikä etelänaapurissa Kuusamossa tai Posiolla puhuttu ns. "pikkusavo" (savolaismurteisiin lukeutuva Kuusamon murre, joka on tätä nykyä jo hyvin pelkistynyt), vaan hyvin lavealta kuulostava, Pohjanmaan ja Oulun seudun murretta muistuttava murre. Oman vivahteensa tälle murteelle antavat lisäksi murresanat, joihin perehdymme tekstin loppupuolella. 

Muutamia Sallan murteessa huomioitavia seikkoja ovat:

 - h-kirjain jälkitavujen vokaalien välissä (mennähän, mettähän, talohon, järvehen) eli niin sanottu -hen loppuinen muoto — tämä selvimpänä erona muihin peräpohjalaisiin murteisiin. Tämän muodon käyttö on tosin nykyään pikemminkin satunnaista kuin säännönmukaista, miksi puhutaan myös jälkitavujen vokaalinvälisen h:n kadosta (mennähän > mennään , mettähän > mettään). Muotoa kuulee nuorten keskuudessa enää harvoin, mutta osa vanhemmasta polvesta viljelee sitä vielä viljalti. Liitän tähän otteen eräästä ottamastani nauhoitteesta, jossa muotoa esiintyy runsaasti:

>>Kyllä se poikariepu oli väsyny, ei tahtonu murrosta päässä yli enähän, kun neoli vaeltannehet, tuohon tullehet, tuohon jokivartehen. Neoli tuossa huutanehet venettä, neoli kuullehet täällä.<< (Aholanvaara 2015).

- Seuli (se_oli) — Muodon seuli käyttö, joka vaikuttaa tätä nykyä harvinaiselta, muistellaan olleen ennen (nykyisen vanhan polven lapsuudessa) yleisessä käytössä. Seoli sana, jota käytetään Sallassa vielä kaikkein eniten, näyttäisi korvautuvan sekin muodolla soli. Tämän Lapissa trendikkään soli sanan käyttö vaikuttaa olevan runsainta alle 50 vuotiailla, puhumattakaan nuorimmista sukupolvista, joista monet käyttävät sitä enemmän kuin sallan murteelle ominaisempaa sanaa seoli tai seuli.

Yli 90 vuotias Saariniemi Saijalla kertoi poromies Ales Miuluksen (1867 – 1953) puhuneen vanhalla Sallan murtehella. Kertoessaan erästä pyyntitarinaa Ales kuvaili pyytäjän asetta näin: seuli semmonen pitkäpiippunen, isoluovinen luovikko (= luodikko).

- Mainittavia ovat myös toisinaan esiintyvät pärehejä, pyytövehkehejä -tyyppiset muodot (vartaloiden taivutukset), joihin törmää vielä vanhan polven puheessa.  

- Merkittävänä poikkeuksena on mainittava entisaikainen  Tuutijärven ja Sovakylän seudun murre Vanhan Sallan etelä-kaakkoisosassa, jossa puhuttiin ainakin vielä 1800-luvun lopulla Sallan murteen sijasta Kuusamon savolaismurretta. Kuolajärven kirkkoherra Johan Fredrik Thauvon kirjoittaa Oulun Wiikko-Sanomille vuonna 1868 mainittujen kylien murteesta: 

"Heidän kielensä on paljo Savo-Karjalais kielimurteen tapaan, sillä täällä sanotaan esim. mänöö, tuloo, peäsee. Kummallisista sananparsista täällä mainittakoon seuraavat: Kuulesta sie kuttus periä! s.o. kuule sinä. Ja toinen: ei peäsiäisellä peäse kirkolle, mutta joululla peäsee – juhannuksella kyllä peäsee." 

Elias Lönnrot kirjoittaa käytyään Kuolajärvellä (Sallassa) 1841 kuullensa täkäläisten murteessa "sekalaisuutta, millon ethen, millon etehen (kullon eteen)."

 

kivikko eli "rovakko" Suvastunturin laidassa, 2015.

 Murresanat.

Sallan murteessa esiintyy runsaasti erilaisia murresanoja, osa laajemmin Peräpohjolassa ja Pohjois-Suomessa tunnettuja, osa paikallisia, muualla täysin outoja sanoja. Koko pohjolan kattavia sanoja ovat esimerkiksi arpeeti (työ, homma, vaiva), jänkä (yleensä vähäpuinen suo), aapa (puuton suo), singuttaa (venyttää), hete (lähde) ja hellu (heila). Paikallisempia sanoja ovat esim. atimo (sukulainen), hauska (tuhlaaja), hotti (varpunen), hölleri (pannukakku), sekä mokehe (lapsi). Sanoja on lainautunut murteeseen ruotsinkielestä, venäjästä, sekä saamesta. Osa sanoista on myös paikallisesti itse kehitettyjä.

Ruotsinkielenperäisten sanojen sanotaan tulleen murteeseen evakosta Pohjanmaalta,  mutta tämä väite ei pidä paikkaansa kuin korkeintaan muutamien sanojen kohdalla, sillä vanhat muistavat vanhempiensa käyttäneen mainittua sanastoa jo ennen sotaa. Myös vanhat perukirjat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta tuntevat ruotsinkielenperäiset murresanat.  

— Todellisuudessa ruotsinkielenperäiset sanat kulkeutuivat Sallaan 1700- ja 1800-luvuilla Sallaan muuttaneiden kemijärveläisten uudisasukkaiden matkassa, jotka olivat muuttaneet Kemijärvelle pääosin Oulun ja Iin suunnasta. Tuolloin sallalaisia eli kuolajärveläisiä, jotka olivat aina 1700-luvun alkuun saakka lähes yksinomaan saamelaista väestöä, ryhdyttiin Kemijärveltä käsin opettamaan suomenkielelle, jolloin myös suomalaisia talonpoikia asettui Kuolajärvelle osaltaan edistämään kirkon silloista intressiä. Kemijärven kirkkoherra Nils Fellman kirjoittaa 1751 isoisänsä Esaias Mansvetin ja uudisasukkaiden ansioista saamelaisten käännyttämisessä: 

"...ja kun he olivat suomalaistyntyisiä pohjalaisia, nimittäin minun isoisäni oli syntynyt Iin pitäjässä, opettivat he lappalaisille suomenkieltä ja heti puhtaalla pohjalaisen suomenkielellä alkoivat opettaa niille kristinuskoa, hankkivat suomenkielisiä kirjoja ja opettivat niiden nuorukaisia lukemaan kirjasta ... Ja kun minun isoisä-vainajallani varsinkin alussa oli työlästä juurruttaa suomenkieltä lappalaisiin, on hän siihen nähden, että täällä oli edullisia paikkoja uudisasuntojen perustamiseen toiminut siten, että muutamia talonpoikia Iin ja Oulun pitäjistä on siirtynyt tänne, joista toiset ovat asettuneet tälle paikkakunnalle, toiset kauemmaksi ylös ... Nämä talonpojat, jotka olivat suomalaisia, kumminkin valistunutta ja lukutaitoista väkeä, ovat olleet uskomattomassa määrässä lappalaisille hyödyksi ja minun isoisä-vainajalleni suurena apuna niiden kääntämisessä (kristinuskoon) siten, että he opettivat ei ainoastaan jokapäiväisen seurustelun kautta lappalaisille suomenkieltä, vaan myös esimerkillään esimerkillään kehottivat niitä luopumaan epäjumaliensa palvelemisesta sekä ahkeroimaan lukutaitoa ja totisen kristinuskon oikeaa tietoa."

Pohjanmaalta muuttaneet uudistilalliset toivat siis mukanaan oululaisen murteen Kemijärvelle ja Sallaan. Kieli on kuitenkin ehtinyt kehittyä niistä ajoista eri raiteille, minkä huomaa esim. kysymyslauseesta oletko sinä, joka kuuluu Oulussa ookko_nä, Sallassa olekko_nä. 

Kursun Vuonnenniemi, ensimmäisiä uudisasuinpaikkoja Kuolajärvellä, 2015.

Ruotsinkielenperäisiä murresanoja.

arpeeti (työ, homma, vaiva) – arbeter (työ, työskentely).

auksuuni (huutokauppa) – auktion (huutokauppa), myös venäjäksi аукцион (auktsion).

hantaaki (kädensija) – handtag (kädensija, ripa, kahva).

hunteerata (miettiä) – fundera (miettiä).

hälppäri (auttaja) – hjälpare (auttaja).

matrassi (patja) –madrass (patja), myös venäjäksi матрас (matras 'patja').

nästyyki (nenäliina) – näsduk (nenäliina).

paseerata (kävellä edestakaisin) – passera (kulkea).

polsteri (tyyny) – vanhan ruotsink. polster (tyyny).

preivi (kirje) – preiv (kirje).

raatata (puhua, keskustella) – prata (puhua).

roppi (vartalo, ruumis) – kropp (vartalo), myös saamenkielessä.

veska (käsilaukku) – väska (laukku).

värkit (työkalut) – verktyg (työkalut).

Murteeseen on lainautunut sanoja myös venäjänkielestä, olihan Kuolajärvi rajapitäjä, jolla oli runsasta kanssakäymistä venäläisten kanssa, saaden vaikutteita mm. kaupanteon välityksellä. Vähäisen ajan vuoksi en saanut tähän koottua sanoja kuin pienen listan.

Venäjänkielenperäisiä murresanoja.

raanaan (haavoittaa, esim. ampua raanaan) – рана (rana).

holotna, holokna (kylmä) – холодно (kholodno).

kuuritsa (kana) – курица (kuritsa).

piessa (piru) – бес (bes ’paha henki’), lainautunut saameen ja sitä kautta murteeseen.

poska, pöskä (tynnyri, puolikko) – бочка (pochka ’tynnyri’).

saiju (tee, teejuoma) – чай (tsa).

sopakka (siivoton) – собака (sobaka ’koira’).

Suuren osan murresanoista kattavat myös saamenkielenperäiset sanat, jotka on omattu murteeseen ennen Sallassa puhutusta, nyt jo kuolleesta kuolajärvensaamesta, vanhojen kutsumasta vanhasta lapista eli lapinkielestä. Tämä kieli, joka hiipui 1800-luvulla ja kuoli Sallasta lopullisesti viime vuosisadan puolivälin tienoilla, jätti murteeseen suuren joukon sanoja, pääasiassa luonto- ja eräsanastoa, missä sanasto ei korvautunut niin voimakkaasti uudisasukkaiden tuomalla suomenkielellä. Myös poronhoitosanasto on osaksi vanhasta kielestä johdettua, osaksi pohjoisesta suurporonhoitomuodon mukana omattua sanastoa.  

Kuolajärvensaame.

Kuolajärvellä eli Sallassa puhuttu saame kuului itämurteisiin ja sitä pidetään inarinsaamen ja koltansaamen läheisenä sukulaisena. Pappi ja aikansa paras lapin tuntija Jaakko Fellman (1795 – 1875) talletti tätä vanhaa kieltä Sallasta ja Sodankylän Sompiosta muutaman sadan sanan verran ja kertoi, että 1826 Sallassa lappia vielä yleisesti ymmärrettiin, vaikkakin suomen kieltä käytettiin enemmän. T. I. Itkonen ja F. Äimä julkaisivat Fellmanin keräämät sanat vuonna 1918 vihkosessa Jacob Fellmanin muistiinpanot Sompion ja Kuolajärven lapinmurteista. Vanhaa Sallan ja Savukosken suunnalla puhuttua kieltä talletti matkoillaan myös Elias Lönnrot, joka kirjasi 1841 naapurikunnasta Savukoskelta 3 saamenkielistä laulua. Niistä yksi on esillä aiemmassa blogikirjoituksessa. Pappi ja kirjailija Antero Warelius (1821 - 1904) lähti kesäkuussa 1847 tutkimaan Suomen kieli- ja varallisuussuhteita ja julkaisi tutkimuksensa Suomi nimisessä aikakausikirjassa samana vuonna. Hän kirjoittaa Kemijärven ja Sallan väestöllisestä taustasta ja kielestä seuraavasti:

"Kemijärveläiset ovat enimmäkseen Oulun ja Iin pitäjästä 17. ja 18. vuosisadalla muuttaneita puhtaita suomalaisia. Kuolajärven talonpojat ovat enimmäkseen sekaverisiä, vaikka sielläkin tavataan milloin puhdas suomalainen, milloin lappalaissuvusta lähtöisin oleva puhdas lappalainen, joka nyttemmin kieleltään ja elintavoiltaan muistuttaa suomalaista ja pitää itseään suomalaisena – kuten on Korjan ja muiden sukujen laita ... Kuolajärvellä puhuvat lappalaisista polveutuvat suomen ohella myös lappia, eivätkä he erityisesti häpeä syntyperäänsä. Myös muualla näillä pohjoisilla seuduilla saattaa elintavoiltaan suomalaisen väestön kuulla puhuvan lappia keskenään. Kuolajärvellä ovat Käsmäjoen varrella asuvat enemmän suomalaista, kun taas Kuolajoen ja Tenniön varrella asuvat enemmän lappalaista alkuperää..."

Aika ja kieleen kohdistunut hyljeksintä hautasi tämän vanhan kielen hiljalleen kadoksiin. Viimeiseksi kieli katosi Pohjois-Sallasta, jossa sitä osattiin puhua aina 1900-luvulle saakka. Poromies Ales Miuluksen (1867 – 1953) kerrotaan olleen Saijan kylän viimeinen lappia eli saamenkieltä taitanut asukas, joka kieltä sujuvasti osanneena kykeni kanssakäymisiin rajantakaisten koltansaamelaisten kanssa. Myös Alesin veljen, Olli-Heikki Törmäsen (1871 – 1964) muistetaan käyttäneen puhekielessään saamenkielisiä sanoja. Lehmiä paimentaessaan hän kehotti kylän lapsia tarkkailemaan lehmistä vikureinta sanoin: kätše tuota, kätše tuota (katso, paimenna tuota). 

 

Saijan kylä, kuolleen kuolajärvensaamen viimeisiä puhuma-alueita, 2016.

  Saamenkielenperäisiä murresanoja.

Koska olen viime aikoina hyödyntänyt kaiken mahdollisen aikani kirjan kirjoitteluun ja saamenkielenperäisten paikannimien tutkiskeluun, minulla on ollut myös samalla tilaisuus kartoittaa Sallan murteen saamenkielenperäisiä murresanoja. Niitä näkyy löytyvänkin hyvin runsaasti. Olen käyttänyt apunani koltan- ja kuolansaamen sanakirjaa ja muutamia inarinsaamen sanakirjoja. Jostain syystä blogisivu ei tahdo nyt tunnistaa läheskään kaikkia erikoiskirjaimia (kirjainten laajennusmuotoja), joten joudun jättämään ne pois.

aikki, aihkipetäjä (petäjä, vanha puu) – koltans. aikka, aikk (aarnipetäjä, iso puu).

haurasta (kouraista, kahmaista) – koltans. haurasted (kouraista, kahmaista).

jurmu (pyörre vedessä, yleensä kosken alla) – koltans. jorma, inarins. jormo (syvänne kosken alla). Samaa perua myös murresana jurnuttaa (pyörittää, vatkata).

jutaa (kulkea, etenkin poroilla) – koltans. jodem (kulkea).

kallas (ukko, vanha mies, vainaja) koltans. kalles (mies).

karpas (vene) – koltans. karbes (vene).

ketse sinä, kätse (voimasana, ojentava sana - Saijalla) – koltans. getse (kyllä).

kiirata (hoputtaa) – koltans. kieratted (kiirehtiä, hoputtaa)

kojamo (vanha uroslohi) – koltans. koaija’m (uroslohi).

konelo (koste, akanvirta, syvä paikka joessa) – koltans. koannel, inarins. kuannil (koste, akanvirta).

kortaa, korttaa (korventaa nykittyä lintua, myös närästää) – koltans. koardam (korventaa, esim. nyljettyä vesilintua)

kuolpuna (hiekkakangas) – koltans. kuolba (kangas, hyvä jäkäläkangas)

kuorattaa (seurata) – inarins. kuo’rasid (lähteä seuraamaan).

kuosteet (kylmä, huono talvikeli) – koltans. kuosta (kylmä tuulinen kevätsää).

kurtta, kurttaliha (poron kaulaliha) – koltans. kurtte (kaulan sivusliha, porolla).

kötse tuota (katso, paimenna - Saijalla) Sodankyläns. kätze (katso), inarins. keccad (katsoa, paimentaa).

loova, kaapin loova (laatikko) – koltans. lova (laatikko, rasia).

luopula (jokijärvi, jokeen yhteydessä oleva lampi) – koltans. luobbal (jokijärvi, lompolo).

mella, mellanmaa (kangasharju) – koltans. mielli (hiekkatörmä).

mukka (mutka, reissu) – inarins. mokke (mutka, lenkki, retki, matka).

muristo, murista (tunturin välilaki, alempi laki) – koltans. merast, moarast (tasainen korkea selkämaa).

niippi, nieppi, nihvi (veitsi, puukko) – inarins. nijbe, koltans. neib’b (veitsi, puukko).

paasko (nivelluu) – koltans. pask (nivelluu). Keski- ja Pohjois-Sallassa on laajalti tunnettu  

paasko niminen peli, paaskopeli, eräänlainen keilapeli, joka tunnetaan myös koltansaamelaisten parista.

pirraa, pirrata (pyöriä) – koltans. pirra (ympäri).

ponno (haukkumasana, kiero) – koltans. ponne (kiero).

pounehikko (vaikeakulkuinen mättäikkö) – koltans. pouna (mätäs).

raajoa (teurastaa, paloitella) – koltans. raijad (paloitella, perkata).

rannio (esim. jäniksen jälki lumessa) – koltans. ranni (jäniksen tai poron jälki lumessa).

rauvu (suokukko - Saijalla ja Kelloselässä) – koltans. ravva (suokukko).

renkku (penkki) – inarins. renkku (penkki).

rouko, lampaanrouvot (lampaantalja) – koltans. rauke, inarins. reuvkee (lampaantalja).

saaruva (saukko) – koltans. tsewres, inarins. ceevris (saukko).

saura (ahkera) – koltans. saure (ahkera).

sestoa (sauvoa venettä) – koltans. sesta (seiväs, sauvoin).

sevä (hyvin kantava hanki) – koltans. tsievva, inarins. ciehi (poron kantava hanki).

sokka (maa, harju) – koltans. tsokke, inarins. cokke (harju, huippu, kukkula).

tauro (hitaasti hauduttamalla kypsennetty kala) – koltans. tawre.

torkauttaa (upota, lumen pettäessä jalan alta) – koltans. torkkaled (upottaa vähän, painahtaa).

tuorra (suuri, iso) – koltans. stuorra (suuri).

urpa, urvanaika (lehdenlähtöaika) – koltans. urbe (lehdenlähtö).

ussakka (pieni porotokka, parttio) – inarins. uc_cagge (pieni tokka, lauma).

utami (taitamaton, opettamaton) – koltans. udam (opettamaton, yleensä porosta).

vaatsoa, vaaksoa, vantsoa (kävellä, käydä) – koltans. vaddzed (kävellä, käveleskellä). Hauskana huomiona Pirravatselma niminen laki Savukoskella (suom. ympärikävelemä).

vaimaltaa (särkee, pakottaa, kouristaa) – koltans. vaimel (juonikas).

vennata, vennätä (venyttää, singuttaa, sanotaan yleensä nahasta) – koltans. vennad (venyä, sinkua).

vuopaja (kapea lahti joessa) – koltans. vuop`pe (kapea lahti joessa tai järvessä).

 

Hautasaari Vaara-Hietajärvellä Karhujärvellä, jossa nähdään vieläkin "lappalaisten purnuja" eli kalan säilöntään tehtyjä ruoansäilytyskuoppia, 2015.

_____________

Kiitoksia lukijoille mielenkiinnosta. Kirjoittelen blogia silloin kun minullta aikaa liikenee. Kirjoitan lähiaikoina mm. jutun Sallan Pyhäjärven ja Kemijärven Kattilaniemen aiemmista esinelöydöistä. Ehdotukset ja ideat aiheisiin ovat myös tervetulleita!

Lukijoita kiittäen,

Niko Rytilahti.

Hirvasvaaran ja Aholanvaaran paikannimistö, sekä tarinat niiden taustalla – pienoinen kokoelma paikannimiä.

(Klikkaa karttaa, jos haluat nähdä sen suurempana)

Paikannimistö tutkimuskohteena.

Kaikilla paikannimillä on taustallaan jokin nimeämisperuste. Nimeen voi liittyä jokin vanha, jopa vuosisatoja vanha tapaus, tai se pitää sisällään jonkin (paikan historiaa valottavan) sanan, jopa joitakin nykypäivän ihmiselle tuntemattomia sanoja, esim. entisajan elinkeinoihin, muun muassa metsästykseen liittyviä asioita ja termejä. Jotkit nimet ovat peräisin alueen alkuperäisväestön puhumasta kielestä, eli saamenkielestä, joita selvittääkseen minun on täytynyt joko kuulla saamenkieltä taitavaa henkilöä, tai etsiä ratkaisua saamenkielisistä sanakirjoista. Toiset nimet ovat helpommin selvillä, toiset kantapään kautta, muutamien ollessa täysin ratkomattomissa, esim. tiedonpuutteen, tai kartoittajan erheiden vuoksi.

Jokatapauksessa paikannimet ovat merkittävä, suoraan sanoen korvaamaton lähdeaineisto alueen historiaa tarkastellessa ja tutkiessa. Paljon olisi vielä tutkittavaa, vielä enemmän kyseltävää, mitä nuo kaikki nimet oikein ovat, mitä ne merkitsevät ja mitä kaikkea ne pitävät sisällään. Harmittaa myös ajatella, kuinka paljon tuota vanhaa tietoa on jo painunut maan poveen muistajiensa mukana ja kuinka paljon vielä sinne painuukaan, kun kaikkea ei keretä panna millään talteen. Olen itseni kohdalla kuitenkin tyytyväinen, että olen voinut kantaa korteni kekoon kirjaamalla ylös joitakin nimiä, sekä niiden taustaa, ja siten säilyttänyt palasen, tosin vain murto-osan, kotiseutuni paikannimistöä ja sitä kautta historiaa koskevaa tietoutta. 

Kokoelma Aholanvaaran ja Hirvasvaaran paikannimiä

Liitän tähän pienoisen kokoelman (Etelä-Sallan) Aholanvaaran ja Hirvasvaaran kylien paikannimiä. Kokoelmasta löytyy pääosin niitä nimiä, joiden taustasta täkäläisillä on ollut tarinaa kerrottavaan, tai joiden tausta, eli tarkoitus on ollut alun perin hämärässä, mutta jotka nyt, vaatimattomien selvittelyiden jälkeen, ovat enemmän, tai vähemmän auenneet. Käyttämäni lähteet olen maininnut tekstin yhteydessä, sieltä löytyvät myös viittausmerkit (merkki #). Viitteet löytyvät tekstin lopusta.

AITTAKURU, syrjäinen ja suojaisa kuru Kalliovaaran kainalossa Aholanvaaran eteläpuolella. Tarinan mukaan kurussa on ollut kyläläisten piiloaitta, mitä käytettiin siemenviljan piilottamiseen, kun Venäjän mittamiehet kulkivat täällä katovuosien aikana takavarikoimassa viljavarantoja, kenties armeijansa, tai suuremmassa hädässä olevien ihmisten tarpeisiin#1. Joidenkin toisten mukaan Aittakuru on taas toiminut kyläläisten piilopaikkana isovihan aikana (1713 – 1721), jolloin vihavenäläiset kulkivat täällä ryöstö- ja hävitysretkillään. Jälkeenmainittu vaihtoehto tuntuu kuitenkin epäuskottavalta muun keräämäni tiedon valossa. #2

Tapaus ajoittunee suuriin katovuosiin 1810 – 1812, jolloin suuri nälänhätä vaivasi suurta osaa Suomea ja Kuolajärveä. Mitään kirjallista mainintaa viljan takavarikoinnista ei ole kuitenkaan päässyt löytämään. 

Aittakurun vieressä on myös Tanssikuru, jossa kyläläiset ovat pitäneet tansseja vielä ennen viime sotavuosia.

ERKINKIVI, petollinen vesirajassa piilotteleva, nurin käännettyä pataa muistuttava kivi Nivan luona Oulankajoessa Aholanvaarassa. Vanhan tarinan mukaan kivi sai nimensä eräästä Erkki nimisestä miehestä, joka lasketteli veneellä Hirvasvaaralta suuri lasti jyviä eli viljansiemeniä mukanaan, matkalla Kalliokosken myllyyn, mutta osuikin matkallaan veden alla piilottelevaan Erkinkiveen. Vene kaatui kovassa iskussa ja kallisarvoiset jyvät, jotka olisi ollut tarkoitus jauhattaa Kalliokosken myllyssä jauhoiksi, kastuivat pudotessaan jokeen.

HAMPPUKUMPU, Hirvasvaaran kyläkummun oikea, alkuperäinen nimi. ”Neon isännät ennen hamppua kasuattanu (= kasvattanut). Seon ollu arvokas se hamppuviljelys, säkkiä, köyttä, vaatetta ja semmosta teheneet.” Kylä on ollut aiemmin nimeltään Hirvasjärvi, mutta syystä tai toisesta, kenties postin sekaantumisen vuoksi, nimi muutettiin myöhemmin Hirvasvaaraksi. Harva tuntee enää kyläkummun oikean nimen (Hamppukumpu), vaan nimittää kumpua Hirvasvaaraksi. Todellinen Hirvasvaara sijaitsee täältä kuitenkin viiden kilometrin päässä järven länsipuolella.

HANGASPALO, laaja metsämaa Hirvasvaaran laitamalla. Hangas on siulan tapainen, peura-ansan johdeaita, jolla peuraelo on ohjattu erilaisiin pyydyksiin, nuora-ansoihin ja peurahautoihin, eli peuranpyyntikuoppiin. On siis oletettavissa, että tällä kankaalla on muinoin pyydystetty peuroja hankaiden avulla.

HETANKUMPU, pienoinen kumpu Aholanvaaran Olkiaavan laidalla, Olkikummun vieressä. Vanhojen mukaan metsään kadonnut Heta niminen tyttö/nainen löydettiin tästä kummusta. Tarinat eivät kuitenkaan tunne tarkemmin, missä kunnossa Heta löytyi, kuka hän tarkalleen oli, ja mitä hän oli tehnyt metsässä, kun hän joutui hukkaan.

ISO-SISKELI, PIKKU-SISKELI, lammet Joutsenlammen (kansan kiel.  Jouttenlammen) pohjoispuolella. Iso-Siskelissä on lisäksi saari nimeltä Siskelisaari, toiselta nimeltään Pontikkasaari, jossa paikallisten mukaan keitettiin kieltolain aikana pontikkaa. Sana siskeli tulee saamenkielen sanasta (inarins.) siskelâs, joka tarkoittaa sisintä (sisin), siskel taas sanaa sisä. Esim. siskel-laddu = sisälampi. Siskeli- alkuisia paikkoja löytyy useammasta paikkaa ympäri Sallaa.

KAAPPILAMPI, pienoinen lampi Kalliovaaran tuntumassa Oulankajoen varrella. Kyläläiset sanovat lampea Kaapinlammeksi. Lammesta sai kuulemma ennen ahventa niin runsaasti, että kalamiehet saattoivat sanoa: kuin kaapista ottaisi.

KALLIOKOSKI, hyvin kivinen koskipaikka Oulankajoessa, haarautuu kahdeksi väyläksi, putaaksi ja pääuomaksi. ”Siinä on Kalliokoskessa, putahalla (so. joen pienempi sivuhaara) ollu se näijen kylien (Hirvasvaaran ja Aholanvaaran) ensimmäinen härkinmylly, siinä on isännät jauhattanu jauhoja. Se on sittemmin tehty se Hirvasvaaran saha- ja myllylaitos.” (- Aholanvaara, kert. Hännisen ukko, sekä Päätalon isäntä). Kalliokosken härkinmylly on ollut toiminnassa ainakin vuoteen 1914, jolloin Hirvasvaaralle Oulankajoen Savikoskeen rakennettu myllylaitos saatiin valmiiksi. Kalliokosken myllyyn liittyy myös ylempänä Oulangassa sijaitsevan Erkinkiven tarina.

KUKASJÄRVI, järvi Aholanvaaran länsipuolella, josta laskee vetensä Kukasojaa pitkin Oulankajokeen. Aholanvaaralaisten vanha kalavesi. Järvellä on kaksi suurempaa nientä, Kumpuniemi ja Saunaniemi, joista jommastakummasta tiedetään löytyneen kivinen nuija. Kivi otettiin talteen Aholanvaaraan, mutta on joutunut sittemmin hukkaan. 

Nimi kukas on peräisin saamenkielestä ja tarkoittaa joko pitkää (inarins. kukke, sompions. kokke), kaukaista (inarins. kukken, kuolajärvens. kukken), tai sanaa kauas (sompions. kokkas, kukkas, kukas). Sekä kaukainen, että pitkä vaikuttavat minusta sopivilta nimeämisperusteilta: Järvi sijaitsee syrjäisen ojan päässä kauempana suuremmista kulkureiteistä ja asuinkeskittymistä, ja se on luoteis - kaakkosuunnassa melko pitkänlainen. – Mahdollinen alkuperäisempi muoto voisi siis olla Kukkenjäuri (= kaukainenjärvi), tai Kokkejäuri (=Pitkäjärvi).

LAUSJÄRVI, suurehko järvi Aholanvaaran luoteispuolella, josta vesi laskee Lausojaa pitkin Lauspalon sivuitse Oulankajokeen. Lausjärven Takkuniemi on entisen Jokelan Aatovin paikka, ollut jo pitkään autio. Järveen hukkunut lisäksi yksi "Vanhan Matin" (Matti Hännisen, k. 1936) poika 1930-luvun tietämillä. 

Paikalliset eivät tunne Lausjärven nimeämisperustetta. Samannimisiä paikkoja löytyy Sallasta useampia, myös Leus- (Levus-) alkuisina. Sana Laus voisi olla lapintutkija T. I. Itkosen mukaan peräisin saamenkielestä, mutta hän ei tarjoa sanalle minkäänlaista selitystä.

MIEHINKÄLAMPI, MIEHINKÄVAARA, MIEHINKÄAAPA, vaara Hirvasjärven pohjoispuolella, kyläläisten vanhoja pyyntimaita. "Miehengäksi ovat lappalaiset kutsuneet karhua, eli se olisi siitä tuo Miehinkävaaran nimi. Sitähän ei karhun nimellä saisi kutsuakkaan" (- Aholanvaara, Hännisen ukko).

MIULUSKORPI (ei ole merkitty karttoihin), metsämaa Laiholammin pohjoispuolella, nykyiset Vuonnalan sarat. "Se on varmaan joskus ollut joku Miulus sukuinen täällä. Sehän on sukunimi, lappalainen nimi on se Miulus, mutta voihan se tarkottaa nimellä jotakin muutakin. Minun tievosta ei täällä ole sen nimisiä ollu, mutta onhan täällä monia lapinkielisiä nimiä” (- Aholanvaara, Päätalon isäntä). Inarins. miel’li = törmä. Sanasta muotoutunut myös saamelaissuvun nimi Miulus, joka voisi olla Miuluskorven nimeämisen lähtökohta. Tätä ehdotusta tukee myös Matti Enbusken julkaisu Lapinmaan maaoikeudet, Asutus ja maankäyttö Lapissa ja Enontekiöllä 1900-luvun alkuun, jossa viitataan (s. 186) Nääsi/Nillon (mahd. Millon) (> Miulus) lapinsuvun veromaihin Kuolajärven Hirvasjärvellä (nyk. Sallan Hirvasvaara).

NÄLKÖVAARA, Aholanvaaran liepeillä. ”Huono vuosi siinä vaarassa kun kaskija pitännehet, huono sato, siksi Näläkövaara” (- talt. R. V. vuonna 1961). Sama selitys kerrottiin minulle Aholanvaarassa vuonna 2015. – lähd. Anneli Peräniitty, Sallan tuntureiden ja vaarojen nimistä (1985), s. 71.

PUONIMAVAARA, korkea, jyrkkärinteinen vaara Hirvasvaaran kylän laidalla. Täkäläiset puhuttelevat vaaraa myös nimellä PUOLIMAVAARA (lähistöllä PUOLIMAJÄRVI, Puolimaoja, sekä Puolimalatvanoja). Paikallisten mukaan vanha tanssipaikka. Nimi on lainaa saamenkielestä: koltans. puöllem = palo, esim. Puöllem’varr = palovaara. Puolimavaara olisi siis suomeksi ”Palamavaara.” – lähd. Anneli Peräniitty, Sallan tuntureiden ja vaarojen nimistä (1985), s. 78.

SAIJANNIVA (ei ole merkitty karttoihin), virtapaikka Kotisuvannon ja Pasinsuvannon (ent. Onninsuvanto) välissä Oulankajoessa. Paikalliset eivät tunne nimeämisperustetta. Nimen takana voisi olla Kuolajärvellä (Sallassa) esiintyvä saamelaissuku ja miehennimi Saija, tai saamenkielen sana (kuolajärvens.) saije = sija. (Esim. kuolajärvens. tulla_saije = tulisija).

SURMA-AHO, SURMAJÄNKÄ, suoalue Hirvasjärven pohjoispuolella, Oulankajoen varrella. Nämä värisyttävät, surulliset nimet, Surma-aho ja Surmajänkä, ovat peräisin ikävästä tapahtumasta, kun poroille heinäkuormaa Heinäjärveltä hakenut vanha poromies istuutui täällä taukoa pitämään, sai ilm. sydänkohtauksen ja tuupertui siihen. Ajoporot, jotka olivat heinäreissulla miehen mukana, jatkoivat nyt matkaa ilman häntä Hirvasvaaran kylään, missä kyläläiset ottivat ajoporot kiinni. Kun itse heinämiestä ei näkynyt heinäreissulta, lähtivät kylän miehet häntä hakemaan, jolloin hänet löydettiin istualleen nuokahtaneena heinätien varrelta. Siitä lienee aikaa ainakin 100 vuotta. Minulle esitettiin nimistä myös toisenlainen tarina, jonka mukaan vauhkoileva poro olisi surmannut täällä sarvellaan poromiehen. Ensimmäinen, laajasanaisempi tarina kuulostaa minusta kuitenkin uskottavammalta.

VALLANLAHTI (ei ole merkitty karttoihin), umpinainen lahti Kalliojärven itäpäässä, Kalliovaaran kupeessa. Tarinan mukaan muuan Valla (oik. Valle) niminen mies laski Oulankaa eukkonsa kanssa veneellä Hirvasvaaralta käsin, aikomuksensa tulla kylästelemään Aholaan, mutta souteli kapean ja piiloon peittyneen Tikkasalmen ohi lahdenperukkaan, eikä löytänyt enää reittiä edemmäs. Vallan täytyi nousta eukkonsa kanssa maalle ja kävellä kapean kannaksen poikki kylän vastaiselle rannalle huutamaan venettä joen yli. Kyläläisillä oli ollut naurussa pitelemistä, kun he saivat kuulla Vallan selittävän ihmeissään, kuinka ”joki loppui kesken.”

VÄKEVÄKOSKI, voimakas koski Hirvasjärven yläpuolella Oulankajoessa. Tarinan mukaan muuan isäntä koitti sauvoa kosken ylös, mutta voimat eivät riittäneet nousta ja miehen oli luovuttava aikeistaan. Mies myönsi tappionsa koskelle, sanoin: Väkevämpi se oli kuin minä. 

Viittaukset (kummatkin koskevat Aittakurun tarinaa):

#1 - Samanlainen tapaus kerrotaan Selkälän ensimmäisestä asukkaasta, Saakalista, joka piti piiloaittaansa Aittasaarekkeessa Kieskisjärven rannalla ja säilytti siellä viljansa ”vihavenäläisten” ulottumattomissa. Myös Hietajärven Aittalahdessa Karhujärvellä, sekä Märkäjärven Pökkelöojalla on ollut tarinoiden mukaan tällainen siemenviljan piiloaitta. 

#2 - Tämä toisinto on näyttävästi saanut hieman väritystä aikojen saatossa. Siinä on vielä silti havaittavissa samat juonen piirteet (Venäläisten liikehdintä, kyläläisten piilopaikka), kuin edellisessä, uskottavammalta tuntuvassa tarinassa. Aholanvaara (alunp. Ahola) on saanut ensimmäiset (maahan kiinnitetyt, rekisteröidyt) asukkaansa vasta vuoden 1800 tienoilla, joten tarinaa Aittakurusta isovihan ajan kyläläisten piilopaikkana voidaan senkin puolesta pitää paikkaansa pitämättömänä. 

_____________

 Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta syyskuuta!

N. Rytilahti.

Elokuun tervehdys, sekä muutamia lapinkielenperäisiä murresanoja Savukoskelta ja Sallasta -

Elokuiset toivotukset blogin seuraajille!

Kuten olette varmaan huomanneet, blogini on uupunut uutta päivitystä viime keväästä lähtien. Tällä kertaa vika löytyi bloggaajan temppuilevasta tietokoneesta, ei hajamielisestä bloggaajasta. Nyt kone on kuitenkin välttävässä kunnossa ja voin taas päivittää blogiani, joten eiköhän mennä ihan suoraan asiaan, eli tämän vuoden kevään ja kesän ilmoihin :D

Aika on taas vierähtänyt ohitseni. Elokuu on lopuillaan ja kesä on jäämässä hiljalleen taakse, hyvä että tuli koko kesää edes huomattua. Mitä viime keväästä ja kesästä jäi päällimmäiseksi mieleen, niin ainakin se kylmä kevät ja alkukesä, pisin kevät sitten miesmuistiin. Askan isäntä ennusti jo maaliskuulla ikkunassa pörräävistä kärpäsistä, että "nyt on luvassa pitkä kevät, kun on niin palijon nuita kärpäsiä" - ja toteenhan tuo kävi. Lumet ja jäät lähtivät paikoin vasta kesäkuun ensimmäisen ja toisen viikon aikana (esimerkiksi Sallan Aholanvaarassa lammet vapautuivat jäävaipastaan 8.6.). Koivukin puhkesi hiirenkorvalle vasta Juhannuksen tiimoilla, kun se tätä nykyä alkaa olemaan (normaalisti) Juhannuksena jo täydessä lehdessä.

Kesä 2017 kului rauhallisesti pienimuotoisten tutkimusten merkeissä. Perinteenkeruu on nyt jatkunut Sallan Aholanvaarassa, Ahvenselässä, Sallan kirkonkylällä ja Saijalla. 

Aloitin sittemmin keruutyön myös Savukosken Kuoskussa, uusi näyttämö minulle, tosin ei suinkaan tuntematon. Ensijaiset keruukohteet tällä suunnalla ovat murresanat ja kuolleen keminsaamenkielen rippeet, tiedot ja tarinat entisajan elinkeinoista ja elinkeinojen harjoittajista (kalastus, metsästys, karjatalous, poronhoito, maanviljelys), sekä asutushistoria, asutukseen liittyvät tarinat jne. Niistä olisi sittemmin tekeillä oma vihkosensa, nimeltään "Kansantietoutta Tenniön varrelta". Ensimmäisellä keruumatkalla 26.8. keskityin enimmäkseen murresanastoon, sekä asutushistoriaan, mitä minun onneksi oli vielä hyvin muistissa tämän päivän kuoskulaisilla isännillä ja emännillä.  

Yksin murresanoja, valtaosa niistä lapinkielenperäisiä, kertyi päivän haastattelureissulta alun kolmattakymmentä. Kuten useista vanhoista kirjoituksista ilmenee, Tenniön jokivarsikylät, Kuosku, Nousu, Saija ja Korja, ovat olleet yksi viimeisiä keminsaamenkielen puhuma-alueita. Lainaan tähän vapaasti ruotsinkielestä suomennetun otteen Rosbergin teoksesta Anteckningar om lapparna i Finland (1910), jossa metsänhoitaja Granit todistaa Kuoskun ja Nousun kylien saamelaisuutta seuraavasti:  

"Hän (Granit) lausuu myös, että lappalaisuus on säilynyt pitkään Kuoskun ja Nousun kylissä Kaakkois-Sodankylässä, Kuolajärven vastaisella rajalla. Kuoskulainen vanha isäntä, joka eli vielä 1890-luvun puolivälissä, puhui lappia aika sujuvasti; sekä ulkonäkönsä, että luontonsa puolesta hän oli kokonaan lappalainen. Väki näissä kylissä, jonka kirjoittaja oppi tuntemaan vuonna 1908, kuvaa erinomaisesti Granitin edellä lausumaan väitettä."

Olen itse pistänyt täällä päin kulkiessani merkille, että näissä kylissä puhuttu murre, eritoten täkäläisten tuntema luontosanasto, murtuu monia muita kyliä voimakkaammin saamenkieleen. Esimerkiksi laajentuma, syvä paikka joen mutkassa tunnetaan Saijalla ja Kuoskussa nimellä konelo, tai koulamo, kun se on alempana, Sallan käsmäläisillä ja oulankalaisilla koste, tai suvanto. Suokukko tunnetaan Saijalla rauvun ja Kuoskussa tokkimuksen nimellä, kun alempana Sallassa sen kansanomainen nimitys on liejupörrö. Jokien välistä suurempaa maata, eli kairaa sanotaan täällä kaijaksi (esim. Pihtijoenkaija, Aatsinginkaija, Naruskankaija), mustalintua nurkajaiseksi ja evästä niestaksi, mitkä ovat muutama kymmen kilometriä alempana jo täysin tuntemattomia sanoja. Seuraavaksi aionkin liittää tähän pienoisen kokoelman lapinkielisistä ja lapinkielenperäisistä sanoista:

Lapinkielenperäistä sanastoa Koillis-Lapista

Seuraavat lapinkielenperäiset sanat on kerätty etupäässä loppukesänä 2017 savukoskelaisten ja sallalaisten parista, suurin osa Kuoskusta ja Saijalta, missä niitä on säilynyt puheenparressa nähtävästi kaikkein eniten. Sanat ovat osin keminsaamenkielestä väännettyjä sanoja (esim. haurasen < kuolajärvens. Haurodam = kouraisen), osin suoraan keminsaamenkielisiä sanoja, kuten sanat kätse (Olaus Sirman laulussa [sodankyläns.] kätze = katso) ja silpa (sompions. silpe). 

Savukoskella (Kuoskussa) tunnetut sanat on merkitty lyhenteellä Sav., Sallan suunnalla tunnetut sanat  lyhenteellä Sal. Suureen osaan sanoista on lisätty perään vastaava sana muista saamenkielistä, etupäässä sompionsaamesta, kuolajärvensaamesta, koltansaamesta, tai inarinsaamesta. Olen jättänyt listasta pois tunnetummat lapin luontosanat ja porotermit, jotta lista olisi selkeämpi:

Sav. Sal. Haurasen = kouraisen.  (Kuolajärvens. haurodam. Inarins. há’vrástið = kouraista).

Sal. Jurmu = syvänne kosken alla, pyörre vedessä. ”Siinä se vesi jurmuaa.” (Inarins. jormo).

Sav. Sal. Kaija = jokien välinen maa, kaira. Esim. Pihtijoenkaija, Aatsinginkaija, Naruskankaija.

Sav. Sal. Karra = kova. (Inarins. attr. korrâ).

Sal. Kees kees = kis kis, kissan kutsuntaääni. (kissa on sompions. kessa).

Sav. Sal. Koranus = paholainen, pahantekijä, voimasana.

Sav. Sal. Konelo = mutka, laajentuma joessa, hyvä verkonlaskupaikka. (Inarins. kuannil).

Sav. Koulamo = pieni jokimutka, syvänne. Vrt. Konelo.

Sal. Kuoskumas = jokin saaliseläin, arvatenkin perua sanasta kuoksu (= majavanpoikanen).

Sav. Kuosteet = kylmät ja tyyliset ilmat. (Inarins. cuas’kim).

Sal. Kätse, ketse, kätše = katso, paimenna. Myös eräänlainen kirosana, huomautus: Ketse sinä!

Sav. Sal. Luopula, luopulainen = isompaan veteen ojan kautta yhteydessä oleva lampi.

Sav. Sal. Mujuilla, mujustella = hymyillä, pidätellä naurua. (Inarins. moje = hymy).

Sav. Sal. Mukka = mutka, esimerkiksi jokimutka. Myös: tehdä mutka jossakin. (Inarins. mokke).

Sav. Murusta, Sal. Murista, muristo =  tunturia matalampi vaara, alempi laki.

Sav. Nieppi = puukko, veitsi. (Sompions. niipe, kuolajärvens. niip, inarins. nijpe, koltans. nei’bb).

Sav. Sal. Niesta = eväs. (Inarins. nies’ti).

Sal. Nurkajainen = mustalintu. (Inarins. nju’rgoi).

Sal. Orre = orava. (Kuolajärvens. orre, inarins. uár’ree).

Sav. Sal. Piessa = paholainen, pahantekijä, voimasana.

Sav. Sal. Pirraa = pyöriä. Eläväis. laps. sanottiin, esim. Pirra-Liisa. (Inarins. pirrâ = ympäri).

Sal. Rauvu = suokukko. (Inarins. ravgâ). Sav. tokkimus.

Sav. Silpa = hopea. (sompions. silpe, inarins. silbâ).

Sav. Sal. Silpapetäjikkö = vanha, kaunis paksuparkkinen petäjikkö. Myös silpamännikkö.

Sav. Sal. Soivoset = tasaiset, lauhat, sievät talvi-ilmat, erityisesti keväisin.

Sav. Sal. Sokka = maa, maanlaki. (Inarins. cokke = huippu, laki).

Sal. Solata = pohjata kengät. (Inarins. soolað).

Sav. Tuorra = suuri. (Inarins. attr. stuor’râ).

Sav. Tuorranieppi = Suur(i)puukko, leuku. (Inarins. stuor’râ_nijbe).

Sav. Sal. Ussakka = pieni porotokka, parttio. (Inarins. uc_čagge = pikku tokka, pikku lauma).

Sav. Vaatsoa. Sal. Vaaksoa = käyskennellä, kävellä, kulkea. (Inarins. vazâččið, vaazzâð ).

Sav. Sal. Vuottua = näkyä (jäljistä), jättää näkyviä jälkiä. (Inarins. vuot’tuð).

Tässä siis muutama koillis-lappilaisten tuntema saamenkielenperäinen sana. Koska sanastonkeruu on vasta aluillaan (ei ole keretty harjoittaa vielä montakaan päivää), on odotettavissa, että sanoja löytyy listaan jatkossa kymmenittäin lisää.

Ps. Luvassa pian laajempi kirjoitus kesän keruuretkiltä ja keruumateriaalista, 

sekä metallinetsintäharrastuksen parista.

Terveisin,

Niko Rytilahti.