Vilkaisu Sallan murteeseen ja Sallassa käytettyihin murresanoihin.

Seuraavaksi syvennymme Sallassa puhuttuun murteeseen ja sen piirteisiin, siinä esiintyviin murresanoihin, sekä murteen historiallisiin taustoihin. On hyvä muistaa, että tekstin laatinut on alan harrastaja, jolla ei ole alan koulutusta, eikä lähelläkään kaikkea tarvittavaa tietämystä kielitieteellisiä kysymyksiä ratkottaessa (lisäksi blogi temppuilee, ei tunnista kaikkia erikoiskirjaimia, sekä sekoittaa fonttia). Tekstin laadintaan on kuitenkin saatu tieteellistä pohjaa useammista tieteellisistä ja historiallisista lähteistä, nimittäin Harri Mantilan väitöskirjasta Ei tääläkhän senthän jokhaishen paikhan hootakhan panna (1992), Antero Wareliuksen kansatieteellisestä kuvauksesta Suomen kansaa – Kansatieteellisiä havaintoja suuriruhtinaskunnan alueelta (1847), G. A. Anderssonin teoksesta Kemijärven pitäjän vaiheita (1912), sekä Kirkkoherra Johan Thauvonin lehtikirjoituksesta Oulun Wiikko-Sanomissa (1868).

Sallan murre.

kuuluu peräpohjalaisiin murteisiin ja niihin luokiteltavan Kemijärven murteen murrealueeseen. Se eroaa voimakkaasti muualla peräpohjolassa puhutusta murteesta ja tekee selvän eron jo läheisten naapuriensa, kuten Savukosken ja Posion murteen kanssa. Sallassa ei kaiu Lapille kuin ominainen ja trendikäs "hoonpäälle" puhuminen (niin kuin monet ei-lappilaiset saattavat hyvin olettaa), eikä etelänaapurissa Kuusamossa tai Posiolla puhuttu ns. "pikkusavo" (savolaismurteisiin lukeutuva Kuusamon murre, joka on tätä nykyä jo hyvin pelkistynyt), vaan hyvin lavealta kuulostava, Pohjanmaan ja Oulun seudun murretta muistuttava murre. Oman vivahteensa tälle murteelle antavat lisäksi murresanat, joihin perehdymme tekstin loppupuolella. 

Muutamia Sallan murteessa huomioitavia seikkoja ovat:

 - h-kirjain jälkitavujen vokaalien välissä (mennähän, mettähän, talohon, järvehen) eli niin sanottu -hen loppuinen muoto — tämä selvimpänä erona muihin peräpohjalaisiin murteisiin. Tämän muodon käyttö on tosin nykyään pikemminkin satunnaista kuin säännönmukaista, miksi puhutaan myös jälkitavujen vokaalinvälisen h:n kadosta (mennähän > mennään , mettähän > mettään). Muotoa kuulee nuorten keskuudessa enää harvoin, mutta osa vanhemmasta polvesta viljelee sitä vielä viljalti. Liitän tähän otteen eräästä ottamastani nauhoitteesta, jossa muotoa esiintyy runsaasti:

>>Kyllä se poikariepu oli väsyny, ei tahtonu murrosta päässä yli enähän, kun neoli vaeltannehet, tuohon tullehet, tuohon jokivartehen. Neoli tuossa huutanehet venettä, neoli kuullehet täällä.<< (Aholanvaara 2015).

- Seuli (se_oli) — Muodon seuli käyttö, joka vaikuttaa tätä nykyä harvinaiselta, muistellaan olleen ennen (nykyisen vanhan polven lapsuudessa) yleisessä käytössä. Seoli sana, jota käytetään Sallassa vielä kaikkein eniten, näyttäisi korvautuvan sekin muodolla soli. Tämän Lapissa trendikkään soli sanan käyttö vaikuttaa olevan runsainta alle 50 vuotiailla, puhumattakaan nuorimmista sukupolvista, joista monet käyttävät sitä enemmän kuin sallan murteelle ominaisempaa sanaa seoli tai seuli.

Yli 90 vuotias Saariniemi Saijalla kertoi poromies Ales Miuluksen (1867 – 1953) puhuneen vanhalla Sallan murtehella. Kertoessaan erästä pyyntitarinaa Ales kuvaili pyytäjän asetta näin: seuli semmonen pitkäpiippunen, isoluovinen luovikko (= luodikko).

- Mainittavia ovat myös toisinaan esiintyvät pärehejä, pyytövehkehejä -tyyppiset muodot (vartaloiden taivutukset), joihin törmää vielä vanhan polven puheessa.  

- Merkittävänä poikkeuksena on mainittava entisaikainen  Tuutijärven ja Sovakylän seudun murre Vanhan Sallan etelä-kaakkoisosassa, jossa puhuttiin ainakin vielä 1800-luvun lopulla Sallan murteen sijasta Kuusamon savolaismurretta. Kuolajärven kirkkoherra Johan Fredrik Thauvon kirjoittaa Oulun Wiikko-Sanomille vuonna 1868 mainittujen kylien murteesta: 

"Heidän kielensä on paljo Savo-Karjalais kielimurteen tapaan, sillä täällä sanotaan esim. mänöö, tuloo, peäsee. Kummallisista sananparsista täällä mainittakoon seuraavat: Kuulesta sie kuttus periä! s.o. kuule sinä. Ja toinen: ei peäsiäisellä peäse kirkolle, mutta joululla peäsee – juhannuksella kyllä peäsee." 

Elias Lönnrot kirjoittaa käytyään Kuolajärvellä (Sallassa) 1841 kuullensa täkäläisten murteessa "sekalaisuutta, millon ethen, millon etehen (kullon eteen)."

 

kivikko eli "rovakko" Suvastunturin laidassa, 2015.

 Murresanat.

Sallan murteessa esiintyy runsaasti erilaisia murresanoja, osa laajemmin Peräpohjolassa ja Pohjois-Suomessa tunnettuja, osa paikallisia, muualla täysin outoja sanoja. Koko pohjolan kattavia sanoja ovat esimerkiksi arpeeti (työ, homma, vaiva), jänkä (yleensä vähäpuinen suo), aapa (puuton suo), singuttaa (venyttää), hete (lähde) ja hellu (heila). Paikallisempia sanoja ovat esim. atimo (sukulainen), hauska (tuhlaaja), hotti (varpunen), hölleri (pannukakku), sekä mokehe (lapsi). Sanoja on lainautunut murteeseen ruotsinkielestä, venäjästä, sekä saamesta. Osa sanoista on myös paikallisesti itse kehitettyjä.

Ruotsinkielenperäisten sanojen sanotaan tulleen murteeseen evakosta Pohjanmaalta,  mutta tämä väite ei pidä paikkaansa kuin korkeintaan muutamien sanojen kohdalla, sillä vanhat muistavat vanhempiensa käyttäneen mainittua sanastoa jo ennen sotaa. Myös vanhat perukirjat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta tuntevat ruotsinkielenperäiset murresanat.  

— Todellisuudessa ruotsinkielenperäiset sanat kulkeutuivat Sallaan 1700- ja 1800-luvuilla Sallaan muuttaneiden kemijärveläisten uudisasukkaiden matkassa, jotka olivat muuttaneet Kemijärvelle pääosin Oulun ja Iin suunnasta. Tuolloin sallalaisia eli kuolajärveläisiä, jotka olivat aina 1700-luvun alkuun saakka lähes yksinomaan saamelaista väestöä, ryhdyttiin Kemijärveltä käsin opettamaan suomenkielelle, jolloin myös suomalaisia talonpoikia asettui Kuolajärvelle osaltaan edistämään kirkon silloista intressiä. Kemijärven kirkkoherra Nils Fellman kirjoittaa 1751 isoisänsä Esaias Mansvetin ja uudisasukkaiden ansioista saamelaisten käännyttämisessä: 

"...ja kun he olivat suomalaistyntyisiä pohjalaisia, nimittäin minun isoisäni oli syntynyt Iin pitäjässä, opettivat he lappalaisille suomenkieltä ja heti puhtaalla pohjalaisen suomenkielellä alkoivat opettaa niille kristinuskoa, hankkivat suomenkielisiä kirjoja ja opettivat niiden nuorukaisia lukemaan kirjasta ... Ja kun minun isoisä-vainajallani varsinkin alussa oli työlästä juurruttaa suomenkieltä lappalaisiin, on hän siihen nähden, että täällä oli edullisia paikkoja uudisasuntojen perustamiseen toiminut siten, että muutamia talonpoikia Iin ja Oulun pitäjistä on siirtynyt tänne, joista toiset ovat asettuneet tälle paikkakunnalle, toiset kauemmaksi ylös ... Nämä talonpojat, jotka olivat suomalaisia, kumminkin valistunutta ja lukutaitoista väkeä, ovat olleet uskomattomassa määrässä lappalaisille hyödyksi ja minun isoisä-vainajalleni suurena apuna niiden kääntämisessä (kristinuskoon) siten, että he opettivat ei ainoastaan jokapäiväisen seurustelun kautta lappalaisille suomenkieltä, vaan myös esimerkillään esimerkillään kehottivat niitä luopumaan epäjumaliensa palvelemisesta sekä ahkeroimaan lukutaitoa ja totisen kristinuskon oikeaa tietoa."

Pohjanmaalta muuttaneet uudistilalliset toivat siis mukanaan oululaisen murteen Kemijärvelle ja Sallaan. Kieli on kuitenkin ehtinyt kehittyä niistä ajoista eri raiteille, minkä huomaa esim. kysymyslauseesta oletko sinä, joka kuuluu Oulussa ookko_nä, Sallassa olekko_nä. 

Kursun Vuonnenniemi, ensimmäisiä uudisasuinpaikkoja Kuolajärvellä, 2015.

Ruotsinkielenperäisiä murresanoja.

arpeeti (työ, homma, vaiva) – arbeter (työ, työskentely).

auksuuni (huutokauppa) – auktion (huutokauppa), myös venäjäksi аукцион (auktsion).

hantaaki (kädensija) – handtag (kädensija, ripa, kahva).

hunteerata (miettiä) – fundera (miettiä).

hälppäri (auttaja) – hjälpare (auttaja).

matrassi (patja) –madrass (patja), myös venäjäksi матрас (matras 'patja').

nästyyki (nenäliina) – näsduk (nenäliina).

paseerata (kävellä edestakaisin) – passera (kulkea).

polsteri (tyyny) – vanhan ruotsink. polster (tyyny).

preivi (kirje) – preiv (kirje).

raatata (puhua, keskustella) – prata (puhua).

roppi (vartalo, ruumis) – kropp (vartalo), myös saamenkielessä.

veska (käsilaukku) – väska (laukku).

värkit (työkalut) – verktyg (työkalut).

Murteeseen on lainautunut sanoja myös venäjänkielestä, olihan Kuolajärvi rajapitäjä, jolla oli runsasta kanssakäymistä venäläisten kanssa, saaden vaikutteita mm. kaupanteon välityksellä. Vähäisen ajan vuoksi en saanut tähän koottua sanoja kuin pienen listan.

Venäjänkielenperäisiä murresanoja.

raanaan (haavoittaa, esim. ampua raanaan) – рана (rana).

holotna, holokna (kylmä) – холодно (kholodno).

kuuritsa (kana) – курица (kuritsa).

piessa (piru) – бес (bes ’paha henki’), lainautunut saameen ja sitä kautta murteeseen.

poska, pöskä (tynnyri, puolikko) – бочка (pochka ’tynnyri’).

saiju (tee, teejuoma) – чай (tsa).

sopakka (siivoton) – собака (sobaka ’koira’).

Suuren osan murresanoista kattavat myös saamenkielenperäiset sanat, jotka on omattu murteeseen ennen Sallassa puhutusta, nyt jo kuolleesta kuolajärvensaamesta, vanhojen kutsumasta vanhasta lapista eli lapinkielestä. Tämä kieli, joka hiipui 1800-luvulla ja kuoli Sallasta lopullisesti viime vuosisadan puolivälin tienoilla, jätti murteeseen suuren joukon sanoja, pääasiassa luonto- ja eräsanastoa, missä sanasto ei korvautunut niin voimakkaasti uudisasukkaiden tuomalla suomenkielellä. Myös poronhoitosanasto on osaksi vanhasta kielestä johdettua, osaksi pohjoisesta suurporonhoitomuodon mukana omattua sanastoa.  

Kuolajärvensaame.

Kuolajärvellä eli Sallassa puhuttu saame kuului itämurteisiin ja sitä pidetään inarinsaamen ja koltansaamen läheisenä sukulaisena. Pappi ja aikansa paras lapin tuntija Jaakko Fellman (1795 – 1875) talletti tätä vanhaa kieltä Sallasta ja Sodankylän Sompiosta muutaman sadan sanan verran ja kertoi, että 1826 Sallassa lappia vielä yleisesti ymmärrettiin, vaikkakin suomen kieltä käytettiin enemmän. T. I. Itkonen ja F. Äimä julkaisivat Fellmanin keräämät sanat vuonna 1918 vihkosessa Jacob Fellmanin muistiinpanot Sompion ja Kuolajärven lapinmurteista. Vanhaa Sallan ja Savukosken suunnalla puhuttua kieltä talletti matkoillaan myös Elias Lönnrot, joka kirjasi 1841 naapurikunnasta Savukoskelta 3 saamenkielistä laulua. Niistä yksi on esillä aiemmassa blogikirjoituksessa. Pappi ja kirjailija Antero Warelius (1821 - 1904) lähti kesäkuussa 1847 tutkimaan Suomen kieli- ja varallisuussuhteita ja julkaisi tutkimuksensa Suomi nimisessä aikakausikirjassa samana vuonna. Hän kirjoittaa Kemijärven ja Sallan väestöllisestä taustasta ja kielestä seuraavasti:

"Kemijärveläiset ovat enimmäkseen Oulun ja Iin pitäjästä 17. ja 18. vuosisadalla muuttaneita puhtaita suomalaisia. Kuolajärven talonpojat ovat enimmäkseen sekaverisiä, vaikka sielläkin tavataan milloin puhdas suomalainen, milloin lappalaissuvusta lähtöisin oleva puhdas lappalainen, joka nyttemmin kieleltään ja elintavoiltaan muistuttaa suomalaista ja pitää itseään suomalaisena – kuten on Korjan ja muiden sukujen laita ... Kuolajärvellä puhuvat lappalaisista polveutuvat suomen ohella myös lappia, eivätkä he erityisesti häpeä syntyperäänsä. Myös muualla näillä pohjoisilla seuduilla saattaa elintavoiltaan suomalaisen väestön kuulla puhuvan lappia keskenään. Kuolajärvellä ovat Käsmäjoen varrella asuvat enemmän suomalaista, kun taas Kuolajoen ja Tenniön varrella asuvat enemmän lappalaista alkuperää..."

Aika ja kieleen kohdistunut hyljeksintä hautasi tämän vanhan kielen hiljalleen kadoksiin. Viimeiseksi kieli katosi Pohjois-Sallasta, jossa sitä osattiin puhua aina 1900-luvulle saakka. Poromies Ales Miuluksen (1867 – 1953) kerrotaan olleen Saijan kylän viimeinen lappia eli saamenkieltä taitanut asukas, joka kieltä sujuvasti osanneena kykeni kanssakäymisiin rajantakaisten koltansaamelaisten kanssa. Myös Alesin veljen, Olli-Heikki Törmäsen (1871 – 1964) muistetaan käyttäneen puhekielessään saamenkielisiä sanoja. Lehmiä paimentaessaan hän kehotti kylän lapsia tarkkailemaan lehmistä vikureinta sanoin: kötse tuota, kötse tuota (katso, paimenna tuota). Vilkasliikkeisille lapsille Olli-Heikki taas antoi korkonimen pirra, esim. Pirra-Riita (saamenkielen pirra = pyörivä).

 

Saijan kylä, kuolleen kuolajärvensaamen viimeisiä puhuma-alueita, 2016.

  Saamenkielenperäisiä murresanoja.

Koska olen viime aikoina hyödyntänyt kaiken mahdollisen aikani kirjan kirjoitteluun ja saamenkielenperäisten paikannimien tutkiskeluun, minulla on ollut myös samalla tilaisuus kartoittaa Sallan murteen saamenkielenperäisiä murresanoja. Niitä näkyy löytyvänkin hyvin runsaasti. Olen käyttänyt apunani koltan- ja kuolansaamen sanakirjaa ja muutamia inarinsaamen sanakirjoja. Jostain syystä blogisivu ei tahdo nyt tunnistaa läheskään kaikkia erikoiskirjaimia (kirjainten laajennusmuotoja), joten joudun jättämään ne pois.

aikki, aihkipetäjä (petäjä, vanha puu) – koltans. aikka, aikk (aarnipetäjä, iso puu).

haurasta (kouraista, kahmaista) – koltans. haurasted (kouraista, kahmaista).

jurmu (pyörre vedessä, yleensä kosken alla) – koltans. jorma, inarins. jormo (syvänne kosken alla). Samaa perua myös murresana jurnuttaa (pyörittää, vatkata).

jutaa (kulkea, etenkin poroilla) – koltans. jodem (kulkea).

kallas (ukko, vanha mies, vainaja) koltans. kalles (mies).

karpas (vene) – koltans. karbes (vene).

ketse sinä, kätse (voimasana, ojentava sana - Saijalla) – koltans. getse (kyllä).

kiirata (hoputtaa) – koltans. kieratted (kiirehtiä, hoputtaa)

kojamo (vanha uroslohi) – koltans. koaija’m (uroslohi).

konelo (koste, akanvirta, syvä paikka joessa) – koltans. koannel, inarins. kuannil (koste, akanvirta).

kortaa, korttaa (korventaa nykittyä lintua, myös närästää) – koltans. koardam (korventaa, esim. nyljettyä vesilintua)

kuolpuna (hiekkakangas) – koltans. kuolba (kangas, hyvä jäkäläkangas)

kuorattaa (seurata) – inarins. kuo’rasid (lähteä seuraamaan).

kuosteet (kylmä, huono talvikeli) – koltans. kuosta (kylmä tuulinen kevätsää).

kurtta, kurttaliha (poron kaulaliha) – koltans. kurtte (kaulan sivusliha, porolla).

kötse tuota (katso, paimenna - Saijalla) Sodankyläns. kätze (katso), inarins. keccad (katsoa, paimentaa).

loova, kaapin loova (laatikko) – koltans. lova (laatikko, rasia).

luopula (jokijärvi, jokeen yhteydessä oleva lampi) – koltans. luobbal (jokijärvi, lompolo).

mella, mellanmaa (kangasharju) – koltans. mielli (hiekkatörmä).

mukka (mutka, reissu) – inarins. mokke (mutka, lenkki, retki, matka).

muristo, murista (tunturin välilaki, alempi laki) – koltans. merast, moarast (tasainen korkea selkämaa).

niippi, nieppi, nihvi (veitsi, puukko) – inarins. nijbe, koltans. neib’b (veitsi, puukko).

paasko (nivelluu) – koltans. pask (nivelluu). Keski- ja Pohjois-Sallassa on laajalti tunnettu  

paasko niminen peli, paaskopeli, eräänlainen keilapeli, joka tunnetaan myös koltansaamelaisten parista.

pirraa, pirrata (pyöriä) – koltans. pirra (ympäri).

ponno (haukkumasana, kiero) – koltans. ponne (kiero).

pounehikko (vaikeakulkuinen mättäikkö) – koltans. pouna (mätäs).

raajoa (teurastaa, paloitella) – koltans. raijad (paloitella, perkata).

rannio (esim. jäniksen jälki lumessa) – koltans. ranni (jäniksen tai poron jälki lumessa).

rauvu (suokukko - Saijalla ja Kelloselässä) – koltans. ravva (suokukko).

renkku (penkki) – inarins. renkku (penkki).

rouko, lampaanrouvot (lampaantalja) – koltans. rauke, inarins. reuvkee (lampaantalja).

saaruva (saukko) – koltans. tsewres, inarins. ceevris (saukko).

saura (ahkera) – koltans. saure (ahkera).

sestoa (sauvoa venettä) – koltans. sesta (seiväs, sauvoin).

sevä (hyvin kantava hanki) – koltans. tsievva, inarins. ciehi (poron kantava hanki).

sokka (maa, harju) – koltans. tsokke, inarins. cokke (harju, huippu, kukkula).

tauro (hitaasti hauduttamalla kypsennetty kala) – koltans. tawre.

torkauttaa (upota, lumen pettäessä jalan alta) – koltans. torkkaled (upottaa vähän, painahtaa).

tuorra (suuri, iso) – koltans. stuorra (suuri).

urpa, urvanaika (lehdenlähtöaika) – koltans. urbe (lehdenlähtö).

ussakka (pieni porotokka, parttio) – inarins. uc_cagge (pieni tokka, lauma).

utami (taitamaton, opettamaton) – koltans. udam (opettamaton, yleensä porosta).

vaatsoa, vaaksoa, vantsoa (kävellä, käydä) – koltans. vaddzed (kävellä, käveleskellä). Hauskana huomiona Pirravatselma niminen laki Savukoskella (suom. ympärikävelemä).

vaimaltaa (särkee, pakottaa, kouristaa) – koltans. vaimel (juonikas).

vennata, vennätä (venyttää, singuttaa, sanotaan yleensä nahasta) – koltans. vennad (venyä, sinkua).

vuopaja (kapea lahti joessa) – koltans. vuop`pe (kapea lahti joessa tai järvessä).

 

Hautasaari Vaara-Hietajärvellä Karhujärvellä, jossa nähdään vieläkin "lappalaisten purnuja" eli kalan säilöntään tehtyjä ruoansäilytyskuoppia, 2015.

_____________

Kiitoksia lukijoille mielenkiinnosta. Kirjoittelen blogia silloin kun minullta aikaa liikenee. Kirjoitan lähiaikoina mm. jutun Sallan Pyhäjärven ja Kemijärven Kattilaniemen aiemmista esinelöydöistä. Ehdotukset ja ideat aiheisiin ovat myös tervetulleita!

Lukijoita kiittäen,

Niko Rytilahti.