Tiivis kertomus kuluneelta vuodelta 2018 –

Kuluneeseen vuoteen on mahtunut kaikenlaista ohjelmaa, reissaamista ja projektia. On poikettu ensimmäistä kertaa Helsingissä ja Tukholmassa, nähty sukulaisia ja kierretty museoita, kuljettu haastattelu- ja etsintäretkillä, piipahdettu Pohjois-Ruotsissa Jällivaa- rassa vähemmistökielifestivaaleilla ja työskennelty kirjaprojektin ja näyttelyn parissa. Vuodesta jäi päällimmäiseksi mieleen ankara kesä. Kuluneena kesänä etsintäreissuilla ei tarvinnut hytissä kylmässä, ei heilua sääskien syötävänä, vaan hikoilla porottavassa helteessä. Helle vei miehestä mehut, sääskiltä munimalätäköt, metsistä soklot (sulavesilammet) ja pikkuiset lantot (lammikot), vedet joista, järvistä, jopa kaivoista. Pahenevaan kuivuuteen saatiin odottaa auttavaa vesisadetta 21.7. saakka, sitä ennen vettä ei herunut kuin pieniä kuuroja. Isosetäni alkukeväinen ennustus kesästä, että tänä vuonna ei ole halla vieraanamme, piti siis kutinsa. Aivan näin ankaraa kesää ei kuitenkaan osattu odottaa.

Kesäisissä etsinnöissä löysimme Sallasta ja Kemijärveltä muutamia uusia historiallisia kohteita, sekä joukon esineistöä, joita olen parhaillaan toimittamassa Museovirastolle. Osa löydöistä on jo museon kokoelmissa. Löysin lisäksi kaksi uutta pilkkamäntyä, toisen Sallasta, toisen Kemijärven laidalta, jossa on nimikirjaimia ja vuosiluku 1865 (pilkasta kuva ylhäällä vasemmalla). Museovirasto kävi inventoimassa viime kesänä ilmoittamistani kohteista Sallan Pyhäjärven ja Salmivaaran löytöpaikat, sekä pilkkamännyn Kemijärveltä.  

Kuvassa oikealla Onkamon kankailta kesällä 2018 löytynyt tasateräinen nuolenkärki, jota on käytetty pienriistan eli turkiseläinten pyynnissä.

Nauhojen purku on edistynyt vuoden mittaan hyvää vauhtia. Olen kirjoittanut niitä puhtaaksi tähän mennessä 385 kpl, kirjoitettavia lienee vielä toinen samanlainen määrä. Nauhojen pituudet vaihtelevat 5 minuutista jopa kolmeen tuntiin, aikaa nauhojen purkuun kuluu hieman nauhan pituuttaa kauemmin. Älyttömän materiaalimäärän vuoksi en voi litteroida sanatarkasti kaikkia nauhoja, vaan ainoastaan nauhoitteiden tärkeimmät ainekset, muut kirjoitan asiasisältöisesti, murresanojen kanssa. Nauhojen lisäksi kaapeissa ja kansioissa odottaa runsas tusina vihkosia ja liuta irtopapereita, joiden sisältämä aines pitää minun käydä läpi ja kirjoittaa puhtaaksi. Työtä on siis hyvin paljon, mutta jouhevalla 5 - 15:sta nauhoitteen päivävauhdilla purkutyön saa kyllä päätökseen. 

Materiaalin keruu kirjaprojektin tiimoilta on päätöksessään. Teen enää tarkentavia haastatteluita, nekin ilman nauhuria, sillä en tohdi enää kerryttää purettavien nauhoitteiden määrää. Viimeinen suuri panostus on perinteisiin elinkeinoihin liittyvän perinteen keruu, sekä luomakunnan eläimiin, lintuihin, pienempiin eliöihin ja hyönteisiin, sekä kasveihin liittyvä aines.  

POIMINTOJA

On mielenkiintoista havaita, kuinka paljon uskomuksia ja kansanomaisia nimityksiä eläinkuntaan liittyen on vielä tallessa. Päällimmäisinä ovat jääneet mieleen uskomukset puussa synnyttävästä käärmeestä, kulosta sikiävästä sikaliskosta eli sikiliskosta (sisilisko), syljestä sikiävästä paarmasta, sekä vanha uskomus kirsisääsken (yleisnimi vaaksiainen, jota ei kuitenkaan tunneta Sallassa. Vanhemmat paikalliset kansanomaiset nimitykset ovat myös kirsiäinen ja sääskensiittäjä) sikiämisestä keväisestä roudasta eli kirsistä, joka myös katoaa samaan aikaan pörräämästä, kun kirsi on sulanut pois maasta. Sääskien tiedetään sikeävän maan uumenista ja nousevan ilmaan maan rei'istä. Uskomukseen liittyen kerrotaan vanhaa tarinaa, että Naruskan Reikävaarasta löytyi ammoin suuri reikä, josta sääskiä nousi ilmaan kuin paksua savua. Poromiehet yrittivät tukkia reiän suun, mutta kun sakeassa sääskipilvessä ei pystynyt hengittämään, se jäi tukkimatta. Hörhöläistä / herhiläistä, eli puupistiäistä, joka käy toisinaan myös ihmisen kimppuun, ei saa tappaa muutoin kuin kiven päällä polttamalla, muuten niitä ilmaantuisi paikalle kourallinen lisää. Muurain eli muuraisten (siis muurahaisten) tiedetään olevan luomakunnan vahvin eläin. Sanotaan, että vanhat ovat nähneet, kun muura veti itseään isompaa pyssynkuulaa puunrunkoa ylös. Ennen lisäksi ennustettiin, että vielä tulevaisuudessa tulee aika, jolloin muuraiset ovat kasvaneet ihmisen kokoisiksi, ja jolloin ne alistavat ihmiset ja ryhtyvät maailman herroiksi. Sitä aikaa sanotaan muuraisten valtakunnaksi. Maailmanloppu sitä vastoin tulee silloin, kun pyy menee sormuksen läpi (s. mahtuu sormuksen läpi). Sallassa kuulee uskomuksen lisäksi yhä yleisesti tunnetun sanonnan pienenee ku pyy maalimanlopun eellä.

 ___________

Kirjaprojektin lisäksi olen käyttänyt runsaasti aikaani valokuvanäyttelyyn Kuolajärven kotakenttiä, pyyntimaita ja pyhiä paikkoja, joka oli näytillä kesällä Kittilässä, Sallassa ja sen jälkeen Kemijärvellä. Näyttely on pian siirtymässä näytille Sodankylään. Näyttelyn lisäksi aikaa on kulunut myös paikannimitulkintojen parissa, joita olen harrastelijamaisesti koonnut Sallasta, Kemijärveltä, Posiolta ja Kolarista. Olen lisäksi kerännyt Sallan paikannimistöä, joita ei ole aiemmin kerätty tai joissa on korjaamisen varaa. Lähetän niistä liuskan myöhemmin Kotuksen nimiarkistoon. 

Alla muutamia paikannimiä, joihin olen löytänyt tulkintoja saamenkielestä:

MUUTAMIA PAIKANNIMIÄ TULKINTOINEEN

Sallan ja Savukosken kunnan rajaa piirtävä, harjuin, kumparein ja suurempine lakine kohoava Sattovaara palautuu hiekkaa tarkoittavaan sanaan (saLu, saP) sáttu. 

Salmivaaran laitamalla Jaurun erämaan suunnalla komistelevan Jalkavaaran nimi voisi palautua sanaan (saI) attr. jolgâ 'aukea', toisaalta miksei voi myös jalkaan, jolloin nimi voisi liittyä vaaran muotoon, tai johonkin tapaturmaan.

Oulankajoen ja Savinajoen yhtymässä sijaitsevan Savilammen (toiselta nimeltä Savinalampi) nimi on mukailtu saamenkielen 'suvantoa' tarkoittavasta sanasta (saI, saLu) savo. Savinajoen nimi liittyy sekin suvantoon, sillä se näyttäisi palautuvan suvanto sanan yksikön genetiiviin (saLu) savvuna 'suvannon'  — nimi olisi siis suomennettuna Suvannonjoki, nimeämisperusteena joen laskupaikka Savilampi (s. suvantolampi). Huom. voisiko nimi sisältää mahdollisesti myös monikon genetiiviin 'suvantojen' ?.

Keminiemen keskiössä Ahvenselän ja Varvikon takamailla hietikkoisinkin rannoin kiemurtelevan Vuotosjoen nimi voitaisiin palauttaa 'rantahietikkoa' tarkoittavaan sanaan (saI) vuodâs, (saK) vuõddâs. Samaan sanaan palautuu myös Selkälän liepeillä Kieskisjärven itärannassa sijaitsevan Vuotoslahden nimi. 

Vuotosjoen olkajoen Koutelon nimi selviää yksioikoisesti luulajansaamen kautta, mistä löytyy sana guovddelis ~ kuou´telis 'keskellä, keski-' — onhan joki maantieteellisesti tarkasteltuna Vuotosjoen ja Jaurujoen välissä, eli keskellä. Saamenkielen (saLu) kuou´ta ~ (saP) kovttá ~ (saI) kuovdá 'keski-' sanaan palautuvat taas nimet Koutajoki ja Koutatunturi Hautajärven luoteispuolella, Kautosvalkamamukka Kallungissa ja Koutoiva (kokomukaelma saamesta, loppuosa [saI] uái'vi, [saKuolaj.] oivi 'pää' > suom. keskipää) Aatsinginhaudassa. 

Kieskisjärven laitamalla kohoavan Suohkuttamovaaran nimi (kart. Suohkuttamavaara) liittynee sanaan (saLu) suöhkkut 'saota, sakeutua, paksuuntua'. Tulkinta tuntuisi muuten eriskummalliselta, ellei ottaisi huomioon vaaran historiaa parinsadan vuoden takaa, jolloin Selkälään vuoden 1800 tienoilla muuttanut Kallungin saamelaissukuun kuulunut ensiasukas Sakaal eli Saakali (ristimänimeltä Iisak Haliselkä) poltti vaaran kaskeksi ja korjasi siitä viljan kahtena kesänä. Silloin sakeutuminen voisi liittyä palon ja savun sakeutumiseen. Sakeutuminen eli paksuuntuminen voisi liittyä myös viljelyksen, tai puuston vankkenemiseen. Savukoskelta on Kotuksen nimiarkistoon talletettu lisäksi paikannimi Suohkupeetsi (loppuosa: [saI] peeci mänty), joka palautunee alkuosaltaan samaan sanaan. 

 ________

Kirjoitan lisää pian paremmalla ajalla, 

terveisin Niko Rytilahti.