Tervehdys.
Lainaan heinä-, elo-, syys-, ja lokakuun kulun suoraan päiväkirjasta ja pikamuistiinpanoista:1-6.7.2015 Rovaniemellä, Norjan matkan suunnittelu- ja valmistelutöitä.
7-14.7.2015 lomareissulla Pohjois-Norjassa, matkan ajalta ei kansatieteellisiä muistiinpanoja.
15.7.2015 - Lähdin kaverini kanssa ajelemaan Sallan suuntaan. Yöt Salmivaaran Piisilässä. Palasimme Rovaniemelle 20.7.2015. Tämän reissun aikana kävimme valokuvaamassa historiallisia kohteita mm. Salmivaarassa, Jaurulla, Lapajärvellä, Wilmalla, Onkamossa, Kallungissa ja Niitselyksessä; löysimme kolme uutta merkkipetäjää, sekä pari kivilatomusta. - Muut kohteet (mm. valokuvaamamme peurakuopat Onkamossa) ovatkin jo museoviraston tiedossa. Onkamon Kenttäkankaalta löysimme ikivanhan veitsenterän. Löytö tehtiin tasaiselta kankaalta, lähellä ei kiinteitä muinaismuistoja.
Tässä hieman tarkempaa selontekoa:
15.7.- Saavuttuamme illasta Salmivaaran Piisilään, läksimme tavarat purettuamme heti niiltä istumilta valokuvaustyöhön Jaurun suuntaan. Liikuimme Laukkuaavan ja Vaulavaaran maastossa etsimässä vanhaa kämpän pohjaa, - sitä emme kuitenkaan löytäneet. Ilta kylmeni ajan mittaan. Palasimme yöksi Piisilään.
16.7.- Läksimme aamusta Sallan kirkonkylälle, hankimme matkaevästyksen ja suuntasimme matkamme kohti Onkamoa. Kiertelimme Onkamossa Kenttäkankaan ja Kenttälammen ympäristöä, kuvailimme peurakuoppia, kiviladelmia ja muuta maisemaa. Kenttäkankaalta satuin löytämään metallinilmaisimella vanhan, ajan kuluttaman rautaveitsen, joka lienee lappalaisten aikaista perua.
Nämä kierrettyämme ja kuvattuamme suuntasimme paluumatkalle koukaten autolle hieman kauempaa Venäjäslammen kautta. Tästä lammesta kuuluu yhä vanha vainotarina, - mistä on lammen nimikin perujaan -, että Onkamon lappalaiset olisivat lammen rantaan talviaikana tuhonneet joukon vihavenäläisiä.
Jatkoimme nyt matkaa autolla Kallungin Rakkulaisniemeen. Niemi on perimätiedon mukaan vanha lappalaisten asuma- ja uhripaikka. Siitä kertoo Hj. Appelgren vuonna 1881 ilmestyneessä teoksessaan "Muinaisjäännöksiä ja Tarinoita Kemin Kihlakunnan itäisissä osissa":
- "Kalmistoja ja palveluspaikkoja lappalaisten pakanuuden ajoilta on alallamme hyvin vähän. Rakkulaniemellä, Kallunkijärven rannalla Kuolajärven seurakunnassa on tämän kansan vanha olopaikka; siinä on sekä kiukaan sijoja että peuranhautoja ja vielä joku pyhä palveluspaikkakin, jossa poronsarvia on uhrattu siten, että tyvi puolineen ovat pistetyt maahan. Kallungin vanha isäntä, joka tästä kertoi, sanoi että isänsä oli kieltänyt häntä koskemasta niihin sanoen: "antaa olla, se on lappalaisten olopaikka!" - Kun pyysin päästä sitä katsomaan, arveltiin että se on hävinnyt ja että sitä ei löydetä!"
Hetken Rakkulaisniemessä pyörittyämme jatkoimme tutkimusmatkaa. Ajoimme nyt kohti Niitselystä. Iltapäivästä saavuimme Kieskisjärven rantaan ja teimme mutkan Kieskisjärven Sotiniemessä. Illan puolesta palasimme Salmivaaraan.
17.7.- Läksin Suvastunturille. Suvastunturin laelta löytyy vanha asentosija ja joukko kivilatomuksia, joiden iästä on vaikea sanoa mitään. Paikallisten mukaan Suvastunturilta, sen rinteestä, löytyisi vielä suurempi, kehämäinen kivirakennelma, "kivihuone", jota en kuitenkaan vähäisten sijaintitietojen vuoksi tullut löytäneeksi. Jaakko Fellman kirjoittaa Sompiossa eläneestä Vanha Suas - nimisestä lappalaisesta, "pyhimyksen" arvoon nousseesta miehestä, joka kääntyi kristinuskoon ensimmäisenä sompiolaisena. Onko Suas - nimellä sitten mitään yhteyttä Suvastunturiin, en osaa sanoa. Palasimme reissun jälkeen Salmivaaraan.
18.7.- Suuntasimme nyt matkamme Lapajärvelle, Pahka- eli Paskavaaran taakse, Pahkajängän laitaan: Täältä meidän tehtävänämme oli löytää Piisilän suvun vanha "kalapolku" ja asentosija, sekä asentosijalla kenottavat kaksi "merkkipetäjää", joista mummolassani on ollut puhetta monet kerrat. Iso-iso-äidin kuuleman mukaan jossain Wilmankairan petäjässä löytyisi mm. hänen isänsä isän, Matti Piisilän (1856-1907)
nimikirjoitus, - tarkemmin ei mummo ollut asiasta selvää saanut.
Myöhemmin, joulun aikoina 2014, sain tietooni eräiden merkkipetäjien
sijainnin salmivaaralaisilta poromiehiltä. Nyt näitä petäjiä etsimään
lähtiessä odotukset olivat korkealla; mitä puihin oli kaiverrettu,
entä löytyisikö siitä iso-iso-iso-iso-isäni nimikirjoitus? Tuota oltiin nyt lähdetty katsomaan.
Hapuilimme pitkään Paskavaaran rinteen tiheässä kuusikossa, kiertelimme ja tutkimme jokaisen petäjän minkä vain suinkin näimme, rämmimme välistä taas jängän laitaan ja tiirailimme, näkyisikö kauempana vankempia ikimäntyjä, sieltä palasimme taas metsään, hapuilimme hetken aikaa kuusikossa, kunnes kohtasimme heikosti erottuvan, kovalla maalla kulkevan varvustoon peittyneen polun. Lähdimme seuraamaan polkua. Hetken polkua kuljettuamme, kohtaamme sen laidassa kaksi vanhaa, jo aivan suostoiksi vanhannutta petäjää, niiden kyljet ovat aivan kirveellä veistettyjen pilkkojen peittämät, pilkat täynnä eri kirjaimia ja vuosilukuja, mikä 1800-luvulta, mikä 1900-luvun alusta ja mikä 1900-luvun loppupuolelta. Siinä ne ovat, piisiläisten vanhat merkkipetäjät, toinen vankempi ja toinen nuorempi, petäjän vanhin vuosiluku, 1863 - näkyy jo kauas polulle. Pingon puun juurelle, pengon kameran, kynät ja luonnosvihkot laukustani. Silmäilen petäjää: koko petäjä on eri ikäisten kirjoitusten peittämä, toiselle petäjän kyljelle on kirjoitettu jotain pystysuoraan: Matti Piidilä, sekä sen yläpuolelle vuosiluvut 1878 ja 1916, - Iso-iso-iso-isoisäni on sen siihen aikanaan veistänyt, suurin tikkukirjaimin, S - kirjaimenkin hän on korvannut D - kirjaimella. Alempaa petäjää löytyy isoisoäitini isän, Matin pojan, Heikki Piisilän nimi ja heikosti erottuva vuosiluku 1946. Muista petäjän pilkoista löytyy nimiä Kaisa P., Kalle, sekä nimikirjaimet A.O., E.P., sekä huomattavasti tuoreempi kirjoitus, Ek - 92, siis todennäköisesti kuulun metsästäjän ja kirjailijan, Ek Unton nimikirjaimet. Merkitsen petäjien sijainnin, luonnostelen kirjoitukset vihkooni ja nappaan jokaisesta pilkasta vielä valokuvat kameralla. Ihastelimme näitä aikamme, teimme vielä mutkan Rokamojärvellä ja läksimme paluumatkalle Salmivaaraan.
19.7.- Eilinen, hyvin onnistunut päivä kehotti meitä lähtemään uudelle tutkimusmatkalle Wilmankairaan. Nyt otimme suunnaksi Salmijoen kurun eli Salmijoen latvan, tarkalleen ottaen Takajängän ojan, missä vanhojen mukaan seisoi ainakin ennen suuri petäjä, "kalajumalapuu", jonka kylkeen on kirvein veistetty haltijaolennon kuva. Samanlaisen, mutta pienemmän haltijankuvan on sanottu löytyvän Souruaavalta, - se on tosin lie jo maatunut. Ylitimme nyt vähävetisen latvaojan ja tulemme korkeammalle maaniemelle. Niemi on yhtä koskematonta, vankkaa metsää, oikeaa petäjikköä. Aikamme täällä pyörittyämme kohtaamme kaikkein "vanhimuksen" petäjän, keloutuneen aihkin, jonka kylkeen on koputeltu puolimetrinen hahmonkuvatus, metsän haltija. Tuon on ammoisina aikoina lie joku metsänkävijä kirveellään koputellut petäjäisen kylkeen muiden kulkijoiden pelotteeksi ja "oman reviirin merkiksi".
Palasimme seuraavana päivänä Rovaniemelle. Palasin itse Salmivaaraan 21.7.2015 ja kävin haastattelemassa vanhaa 90:ntä ikävuotta käyvää Kivelän isäntää, puheenaiheina mm. entisajan kulkumiehet, entisajan kalanpyynti ym. Muisteli Kivelän ukko vielä 1930-luvun suovanaitaus-töitä Salmijoen latvoilla, kun hän kulki siellä poikosena kuulun pyytömiehen, Saukko-Ariel Kallungin matkassa (Ote äänitteestä):
>>... Eikö siellä ole vanhoja niittyjäki ollu? On joo! Kuja-Lanterilla oli niittyjä siellä. Siellä oli semmoset hetteet siellä latvoilla, sieltä sai isoja tammukoita. Ja paikkalaisillahan siel' oli kans' ... semmosia... ja suovahan pani aina ne heinät - siellähän ei ollu latoja. Siihen aikahan ne teki mistä sattu - jossa vähänki oli heiniä, niitti sieltä ja pani suovahan, ja talavella haki hevosella. Ja niitä suoviahan, niitähän met aijattihin Saukko-Arielin (Kallunki) kanssa - niitä suovia. Palakinen meijät palakkas niitä, tehtiin aita suovan ympärille, kato ettei porot syö niitä heiniä. Joo, suovan ympärille tehtiin korkia aita, ettei porot pääse syömään. Sitä hommaahan me tehtihin Arielin kans' sielä, viikkotolokulla oltiin siellä heh heh he... Siellä ku ei ollu latoja, - ne oli suovassa ne heinät, niin ne piti aijata ettei porot päässeet niitä syömään. Semmosta hommaa me piettiin ja oltihin kanss*. Ja kalassahan minä Arielin kanss' (kuljin) sitten, ku me mäännehiä kaloja aina tuotiin.
Niin se (Saukko-Ariel) sullo maahan niitä? Niin, siellä sillä oli kellarit, semmoset montut ja sitten sinne pani... semmosissa puuastioissa, puolikoissa, se oli sinne tuota suolannu mutta nehän siellä mätäni, ne oli puoliksi määnny ja ne oikehen haisi, kesäynnehiä heh heh he. Minä en huolinnu, minä että haisee niin helevetin pahalle nuo kalat heh heh he...>>
Täältä läksin pariksi päiväksi sukulaisten luo Varvikkoon. Kävin pariin kertaan mummoni juttusilla Ahvenselän Askassa. Puhuimme mm. entisajan kalanpyynnistä, kulkumiehistä, haltijoista, parannuskeinoista ja pilkkarunoista. Mummo luki minulle mm. seuraavan Olli - nimisille luetun pilkkarunon:
— "Ollin mollin molokkasilimä,
kiven alta kilikkasilimä,
paan alta paikkaposki,
navetan alta naattakauha."
Mummo muisteli myös vanhojen ihmisten karjankutsu-huutoa:
— "Tui, tui, tui, poiis! Tui, poiis!"
Kertoi mummo minulle myös tietonsa Vuotostunturin seidasta, suuresta palvontapaikasta, jolle lappalaiset ovat uhranneet poronsarvia. Mummoltani löytyi yhä uskoa tuon palvontapaikan eli seidan haltijoihin ja voimiin, sillä hän kielsi minua ja muita kuulolla olleita kajoamasta seidan päälle aseteltuhin poronsarviin, muuten siitä näet saattaisi seurata jotakin pahaa, ehkä juuri pahoja tauteja. "Seita" oli isomummoni ja äidin sedän mukaan kivistä koottu korkea latomus tunturin korkeimmalla kohdalla.
23.7. -Läksin tuota seitaa sitten katsomaan: Kiersin tunturin päälle Taklamovaaran kautta. Louhikkoisen rinteen noustuani kapuan nyt paljaan tunturin päälle, - saavun kivilatomuksen ja romahtaneen palotornin luo. Kivilatomus on melko korkea ja se on koottu suurehkoista kivistä. Pohjoispuolelta latomus on hieman romahtanut. Kivilatomus on tuskin seita, sen sijaan uskon sen olevan yksi Lapin siidojen eli Lapinkylien rajamerkeistä. Vuotostunturi ja lähellä sijaitseva Akanvaara mainitaan näet vanhoissa asiakirjoissa Lapinkylien rajapaikoiksi.
25.7.- Ajelin Sallan Karhujärvelle sukulaisten luokse. Minulle oli aiemmin keväällä kerrottu Härkäharjun muinaismuistoista, joten päätin mennä nuita katsomaan. Nousin harjun päälle Hietavaaralta ja läksin kävelemään sitä pitkin kohti Suomujärveä. Suomujärven ja Hietavaaran välisellä harjuosuudella tapasin puolenkymmentä peurakuoppaa. Harjua kävellessä vastaan tulee ensin Likalampi, sitten Kasilampi, sitten ilmeisesti Siikalampi ja Kuikkalampi, (kahden edelläm. nimistä ja järjestyksestä paikallisilla on pientä erimielisyyttä ja epävarmuutta). Harju päättyy Suomujärven rantaan, Pitkäniemen alkupäähän. Pitkäniemen alkupäästä löytyy vanha lakkapäinen mänty, johon hakattu vuosilukumerkintä. Kirjoitus on osin jäänyt kasvavan puun kuoren alle, ja siksi merkinnästä ei ole enää näkyvillä kuin numerot 1 ja 8. Noin 500 metriä ranta-viivaa itään tästä niemestä löytyy rannasta pieni latomus laakakiviä. Se on lienee toiminut nuotanmerkkinä? Palasin illasta sukulaisteni mökille ja majoituin yöksi.
26.7. - Läksin isäni sedän matkaan Vaara-Hietajärvelle. Liikuimme järvellä veneellä. Kävin katsomassa lappalaisten hautasaarta; saaressa puolenkymmentä maakuoppaa, - ei metallinilmasin-löytöjä. Eräästä niemestä Särkivaaran suunnassa löysimme vanhan kalamiesten asento- ja asumapaikan. Kenturalta löytyy kaksi pientä rakennuksen pohjaa ja yksi kalansäilytys -purnu. Kenturalta löytyi metallinilmaisimella myös kaksi raudasta tehtyä lusikkaa. Asumasijalla ollaan pidetty eloa lie 70-100 vuotta sitten.
>>...Tuosta Morottajastahan se on semmonen kertomuski että se on siitä lappalainen lähteny, nii se on menny sodankylän pohjoispuolelle ... vielä ... sehän on ollu kuuluisa poromies-suku ja on vieläki ... Että nimi jäi tuohon, mutta mies lähti, nimi jäi... - uudisasukkaat painosti ... Siinähän on kyllä ollu hyvä paikka tuossa Morottajassa, viiskö siin on järviäki; Karhujärvi, Vaara-Hietajärvi, Hietajärvi, Wilimajärvi... nelijä, ja isoja järviä... siinä on hyvä paikka ja kankahat loppumattomat jos on poroja ollu... mutta sehän se on saattanu olla se metsäsaamelainen että sillä ei ole ollu ku ajoporoja...>>
25.9.2015 - (Ote päiväkirjasta) Sallan Aholanvaara: Aamu on usvainen, harmaa
ja tihkunsekainen. Mittari näytti aamulla viittä plusastetta
Celsiusta. Sääennuste ei luvannut lähipäiville sen kummempia
ilmoja. Saavuin tänne eilisiltana. Eilinen ilta kului vierailulla Lauspalon Leskisessä, sain sieltä
kirjattua ylös muutaman sananparren, parin tarinoita ja yhden loitsun. Yksi vanhan kansan luku Antinpäivän (30 marraskuuta) sääenteistä kuului seuraavasti:
Jatkoimme nyt matkaa autolla Kallungin Rakkulaisniemeen. Niemi on perimätiedon mukaan vanha lappalaisten asuma- ja uhripaikka. Siitä kertoo Hj. Appelgren vuonna 1881 ilmestyneessä teoksessaan "Muinaisjäännöksiä ja Tarinoita Kemin Kihlakunnan itäisissä osissa":
- "Kalmistoja ja palveluspaikkoja lappalaisten pakanuuden ajoilta on alallamme hyvin vähän. Rakkulaniemellä, Kallunkijärven rannalla Kuolajärven seurakunnassa on tämän kansan vanha olopaikka; siinä on sekä kiukaan sijoja että peuranhautoja ja vielä joku pyhä palveluspaikkakin, jossa poronsarvia on uhrattu siten, että tyvi puolineen ovat pistetyt maahan. Kallungin vanha isäntä, joka tästä kertoi, sanoi että isänsä oli kieltänyt häntä koskemasta niihin sanoen: "antaa olla, se on lappalaisten olopaikka!" - Kun pyysin päästä sitä katsomaan, arveltiin että se on hävinnyt ja että sitä ei löydetä!"
18.7.- Suuntasimme nyt matkamme Lapajärvelle, Pahka- eli Paskavaaran taakse, Pahkajängän laitaan: Täältä meidän tehtävänämme oli löytää Piisilän suvun vanha "kalapolku" ja asentosija, sekä asentosijalla kenottavat kaksi "merkkipetäjää", joista mummolassani on ollut puhetta monet kerrat. Iso-iso-äidin kuuleman mukaan jossain Wilmankairan petäjässä löytyisi mm. hänen isänsä isän, Matti Piisilän (1856-1907)
nimikirjoitus, - tarkemmin ei mummo ollut asiasta selvää saanut.
Myöhemmin, joulun aikoina 2014, sain tietooni eräiden merkkipetäjien
sijainnin salmivaaralaisilta poromiehiltä. Nyt näitä petäjiä etsimään
lähtiessä odotukset olivat korkealla; mitä puihin oli kaiverrettu,
entä löytyisikö siitä iso-iso-iso-iso-isäni nimikirjoitus? Tuota oltiin nyt lähdetty katsomaan.
Hapuilimme pitkään Paskavaaran rinteen tiheässä kuusikossa, kiertelimme ja tutkimme jokaisen petäjän minkä vain suinkin näimme, rämmimme välistä taas jängän laitaan ja tiirailimme, näkyisikö kauempana vankempia ikimäntyjä, sieltä palasimme taas metsään, hapuilimme hetken aikaa kuusikossa, kunnes kohtasimme heikosti erottuvan, kovalla maalla kulkevan varvustoon peittyneen polun. Lähdimme seuraamaan polkua. Hetken polkua kuljettuamme, kohtaamme sen laidassa kaksi vanhaa, jo aivan suostoiksi vanhannutta petäjää, niiden kyljet ovat aivan kirveellä veistettyjen pilkkojen peittämät, pilkat täynnä eri kirjaimia ja vuosilukuja, mikä 1800-luvulta, mikä 1900-luvun alusta ja mikä 1900-luvun loppupuolelta. Siinä ne ovat, piisiläisten vanhat merkkipetäjät, toinen vankempi ja toinen nuorempi, petäjän vanhin vuosiluku, 1863 - näkyy jo kauas polulle. Pingon puun juurelle, pengon kameran, kynät ja luonnosvihkot laukustani. Silmäilen petäjää: koko petäjä on eri ikäisten kirjoitusten peittämä, toiselle petäjän kyljelle on kirjoitettu jotain pystysuoraan: Matti Piidilä, sekä sen yläpuolelle vuosiluvut 1878 ja 1916, - Iso-iso-iso-isoisäni on sen siihen aikanaan veistänyt, suurin tikkukirjaimin, S - kirjaimenkin hän on korvannut D - kirjaimella. Alempaa petäjää löytyy isoisoäitini isän, Matin pojan, Heikki Piisilän nimi ja heikosti erottuva vuosiluku 1946. Muista petäjän pilkoista löytyy nimiä Kaisa P., Kalle, sekä nimikirjaimet A.O., E.P., sekä huomattavasti tuoreempi kirjoitus, Ek - 92, siis todennäköisesti kuulun metsästäjän ja kirjailijan, Ek Unton nimikirjaimet. Merkitsen petäjien sijainnin, luonnostelen kirjoitukset vihkooni ja nappaan jokaisesta pilkasta vielä valokuvat kameralla. Ihastelimme näitä aikamme, teimme vielä mutkan Rokamojärvellä ja läksimme paluumatkalle Salmivaaraan. 
19.7.- Eilinen, hyvin onnistunut päivä kehotti meitä lähtemään uudelle tutkimusmatkalle Wilmankairaan. Nyt otimme suunnaksi Salmijoen kurun eli Salmijoen latvan, tarkalleen ottaen Takajängän ojan, missä vanhojen mukaan seisoi ainakin ennen suuri petäjä, "kalajumalapuu", jonka kylkeen on kirvein veistetty haltijaolennon kuva. Samanlaisen, mutta pienemmän haltijankuvan on sanottu löytyvän Souruaavalta, - se on tosin lie jo maatunut. Ylitimme nyt vähävetisen latvaojan ja tulemme korkeammalle maaniemelle. Niemi on yhtä koskematonta, vankkaa metsää, oikeaa petäjikköä. Aikamme täällä pyörittyämme kohtaamme kaikkein "vanhimuksen" petäjän, keloutuneen aihkin, jonka kylkeen on koputeltu puolimetrinen hahmonkuvatus, metsän haltija. Tuon on ammoisina aikoina lie joku metsänkävijä kirveellään koputellut petäjäisen kylkeen muiden kulkijoiden pelotteeksi ja "oman reviirin merkiksi".Palasimme seuraavana päivänä Rovaniemelle. Palasin itse Salmivaaraan 21.7.2015 ja kävin haastattelemassa vanhaa 90:ntä ikävuotta käyvää Kivelän isäntää, puheenaiheina mm. entisajan kulkumiehet, entisajan kalanpyynti ym. Muisteli Kivelän ukko vielä 1930-luvun suovanaitaus-töitä Salmijoen latvoilla, kun hän kulki siellä poikosena kuulun pyytömiehen, Saukko-Ariel Kallungin matkassa (Ote äänitteestä):
>>... Eikö siellä ole vanhoja niittyjäki ollu? On joo! Kuja-Lanterilla oli niittyjä siellä. Siellä oli semmoset hetteet siellä latvoilla, sieltä sai isoja tammukoita. Ja paikkalaisillahan siel' oli kans' ... semmosia... ja suovahan pani aina ne heinät - siellähän ei ollu latoja. Siihen aikahan ne teki mistä sattu - jossa vähänki oli heiniä, niitti sieltä ja pani suovahan, ja talavella haki hevosella. Ja niitä suoviahan, niitähän met aijattihin Saukko-Arielin (Kallunki) kanssa - niitä suovia. Palakinen meijät palakkas niitä, tehtiin aita suovan ympärille, kato ettei porot syö niitä heiniä. Joo, suovan ympärille tehtiin korkia aita, ettei porot pääse syömään. Sitä hommaahan me tehtihin Arielin kans' sielä, viikkotolokulla oltiin siellä heh heh he... Siellä ku ei ollu latoja, - ne oli suovassa ne heinät, niin ne piti aijata ettei porot päässeet niitä syömään. Semmosta hommaa me piettiin ja oltihin kanss*. Ja kalassahan minä Arielin kanss' (kuljin) sitten, ku me mäännehiä kaloja aina tuotiin.
Niin se (Saukko-Ariel) sullo maahan niitä? Niin, siellä sillä oli kellarit, semmoset montut ja sitten sinne pani... semmosissa puuastioissa, puolikoissa, se oli sinne tuota suolannu mutta nehän siellä mätäni, ne oli puoliksi määnny ja ne oikehen haisi, kesäynnehiä heh heh he. Minä en huolinnu, minä että haisee niin helevetin pahalle nuo kalat heh heh he...>>
Täältä läksin pariksi päiväksi sukulaisten luo Varvikkoon. Kävin pariin kertaan mummoni juttusilla Ahvenselän Askassa. Puhuimme mm. entisajan kalanpyynnistä, kulkumiehistä, haltijoista, parannuskeinoista ja pilkkarunoista. Mummo luki minulle mm. seuraavan Olli - nimisille luetun pilkkarunon:
— "Ollin mollin molokkasilimä,
kiven alta kilikkasilimä,
paan alta paikkaposki,
navetan alta naattakauha."
Mummo muisteli myös vanhojen ihmisten karjankutsu-huutoa:
— "Tui, tui, tui, poiis! Tui, poiis!"
Kertoi mummo minulle myös tietonsa Vuotostunturin seidasta, suuresta palvontapaikasta, jolle lappalaiset ovat uhranneet poronsarvia. Mummoltani löytyi yhä uskoa tuon palvontapaikan eli seidan haltijoihin ja voimiin, sillä hän kielsi minua ja muita kuulolla olleita kajoamasta seidan päälle aseteltuhin poronsarviin, muuten siitä näet saattaisi seurata jotakin pahaa, ehkä juuri pahoja tauteja. "Seita" oli isomummoni ja äidin sedän mukaan kivistä koottu korkea latomus tunturin korkeimmalla kohdalla.
23.7. -Läksin tuota seitaa sitten katsomaan: Kiersin tunturin päälle Taklamovaaran kautta. Louhikkoisen rinteen noustuani kapuan nyt paljaan tunturin päälle, - saavun kivilatomuksen ja romahtaneen palotornin luo. Kivilatomus on melko korkea ja se on koottu suurehkoista kivistä. Pohjoispuolelta latomus on hieman romahtanut. Kivilatomus on tuskin seita, sen sijaan uskon sen olevan yksi Lapin siidojen eli Lapinkylien rajamerkeistä. Vuotostunturi ja lähellä sijaitseva Akanvaara mainitaan näet vanhoissa asiakirjoissa Lapinkylien rajapaikoiksi.
25.7.- Ajelin Sallan Karhujärvelle sukulaisten luokse. Minulle oli aiemmin keväällä kerrottu Härkäharjun muinaismuistoista, joten päätin mennä nuita katsomaan. Nousin harjun päälle Hietavaaralta ja läksin kävelemään sitä pitkin kohti Suomujärveä. Suomujärven ja Hietavaaran välisellä harjuosuudella tapasin puolenkymmentä peurakuoppaa. Harjua kävellessä vastaan tulee ensin Likalampi, sitten Kasilampi, sitten ilmeisesti Siikalampi ja Kuikkalampi, (kahden edelläm. nimistä ja järjestyksestä paikallisilla on pientä erimielisyyttä ja epävarmuutta). Harju päättyy Suomujärven rantaan, Pitkäniemen alkupäähän. Pitkäniemen alkupäästä löytyy vanha lakkapäinen mänty, johon hakattu vuosilukumerkintä. Kirjoitus on osin jäänyt kasvavan puun kuoren alle, ja siksi merkinnästä ei ole enää näkyvillä kuin numerot 1 ja 8. Noin 500 metriä ranta-viivaa itään tästä niemestä löytyy rannasta pieni latomus laakakiviä. Se on lienee toiminut nuotanmerkkinä? Palasin illasta sukulaisteni mökille ja majoituin yöksi. 
26.7. - Läksin isäni sedän matkaan Vaara-Hietajärvelle. Liikuimme järvellä veneellä. Kävin katsomassa lappalaisten hautasaarta; saaressa puolenkymmentä maakuoppaa, - ei metallinilmasin-löytöjä. Eräästä niemestä Särkivaaran suunnassa löysimme vanhan kalamiesten asento- ja asumapaikan. Kenturalta löytyy kaksi pientä rakennuksen pohjaa ja yksi kalansäilytys -purnu. Kenturalta löytyi metallinilmaisimella myös kaksi raudasta tehtyä lusikkaa. Asumasijalla ollaan pidetty eloa lie 70-100 vuotta sitten.
Näistä kankaista oli myöhemmin puhetta myös Hännisen ukon, Aholanvaaran parhaimman kertojan kanssa. Morottajastakin oli kertojalla tarina kerrottavanaan:
Lähdin jatkamaan matkaa, haastattelin matkalla Hirvasvaaran poromiehiä. Aikani pyyntijuttuja udeltua muistelivat ukot seuraavan karhunpyyntitarinan (Ote äänitteestä):
>>...Ainakin sen yhen (pyyntijutun tiedän), ku karhunpyytäjät oli kerrahan ollehet (pyynnissä)... Se oli oikehen paksu lumi oli ollu ku muka karhumettälle lähteneet - karhun pyyntiin. Paksu lumi ja niin huono kulukia karhulla että se karahkoja aina hamunnu, missä oli karahkoja - käpälän alle että pääsee mihinkään, niin ukot, että tätä jäläkiä pitää varoa, ne oli kotihin lähtenny heh heh heh. Sitten ku se oli muistelleet täällä kylässä niille vanhemmille ukoille, niin (vanhat ukot) että: "Oliko teillä tarkotuskaan pyytää sitä?"
"Höh, kysymys ny tuokin oli!" - oli sanoneet he heh heh. Kotiin lähtivät ku karhuriepu oli semmosessa että uimalla vain pääsi lumessa, niin uskaltaneet ees yrittääkkään he heh, hyvät mahollisuuvet olis ollu, eihän se karhuriepu olis päässy mihinkään. Oikeita karhunpyytäjiä heh heh. Isä se sitä muisteli, se on joskus ollu millon lie ennen sotaa lie ollu, se on tässä jossakin Kuusivaarassa ollu ne jälijet, ku ne on lähtenny kotihin heh heh he...>>
Jatkoin matkaa Aholanvaaraan. Olin Hännisen talossa aina 4.8.2015 saakka. Kävin tuona samana päivänä kuvaamassa Peurajärven Peurakankaan pyyntikuopat. Illasta suunta Rovaniemelle.
>>...Ainakin sen yhen (pyyntijutun tiedän), ku karhunpyytäjät oli kerrahan ollehet (pyynnissä)... Se oli oikehen paksu lumi oli ollu ku muka karhumettälle lähteneet - karhun pyyntiin. Paksu lumi ja niin huono kulukia karhulla että se karahkoja aina hamunnu, missä oli karahkoja - käpälän alle että pääsee mihinkään, niin ukot, että tätä jäläkiä pitää varoa, ne oli kotihin lähtenny heh heh heh. Sitten ku se oli muistelleet täällä kylässä niille vanhemmille ukoille, niin (vanhat ukot) että: "Oliko teillä tarkotuskaan pyytää sitä?"
"Höh, kysymys ny tuokin oli!" - oli sanoneet he heh heh. Kotiin lähtivät ku karhuriepu oli semmosessa että uimalla vain pääsi lumessa, niin uskaltaneet ees yrittääkkään he heh, hyvät mahollisuuvet olis ollu, eihän se karhuriepu olis päässy mihinkään. Oikeita karhunpyytäjiä heh heh. Isä se sitä muisteli, se on joskus ollu millon lie ennen sotaa lie ollu, se on tässä jossakin Kuusivaarassa ollu ne jälijet, ku ne on lähtenny kotihin heh heh he...>>
Jatkoin matkaa Aholanvaaraan. Olin Hännisen talossa aina 4.8.2015 saakka. Kävin tuona samana päivänä kuvaamassa Peurajärven Peurakankaan pyyntikuopat. Illasta suunta Rovaniemelle.
12-16.8.- Pyörimässä Turun Kaupungissa: kiertelin museoita ja antikvaria-liikkeitä, kävin Turun linnassa, sekä Turun Tuomiokirkon messuilla. 17.8. - 23.9. Rovaniemellä.
— "Mikä ennen Anttia tuiskuna tulee,
se vielä vetenä merehen menee".
Jatkoin matkaa Aholanvaaraan. Yövyn täällä Hännisen talossa. Nyt yön nukuttuani, lähden kohta eräälle lammelle
siian poikasten laskuun ja verkoille. Katsotaan jos tuo harmaa usva
hälvenisi, saisi pari valokuvaa napattua tuolta suunnalta. Iltapäivällä pitää vielä poiketa kylän vanhimman tietomiehen puheilla.
Häneltä tiedustelisin entisajan parannuskeinoja.
— Sain myöh. illalla papereihini joukon vitsejä. Kylän parhaalla tarinoitsijalla oli sukulaisia kylässä, joten en viitsinyt häiritä häntä.
Palasin Rovaniemelle 26.9.2015.
3.10.2015 - Takaisin Aholanvaaraan. Ilma puolipilvinen, kylmä tuuli. Tein matkalla mutkan Suomujärvelle: kävin kuvaamassa Suomujärven kuulut seitakivet ja samoilin Kelkkavaarassa. 4.10.2015 - Hirvasvaaralla. Ilma sateinen. Sain täällä muistiinpantua joukon vanhoja tarinoita, voimasanoja ja sananlaskuja. Tein mutkan Hautakylässä ja Leusjärvellä. Osallistuin iltapäivästä Aholanvaaran kylän hirvipeijaisiin. - En kehdannut häiritä peijaisia haastatteluilla. Palasin Rovaniemelle samana iltana.
9.10.2015 - haastattelemassa Hirvasvaaralla. Kyläläisten kanssa puhe mm. viime vuosisadan alun "pahasta karhusta". Tulin tänne Kursusta, jonne saavuin 7.10. Palasin Rovaniemelle samana iltana (9.10). 11.10 lähtö takaisin Sallaan. Kävin haastattelu- ja valokuvaustöissä Lapajärvellä, kyläläisten kanssa puhe mm. entisajan ansapyynnistä (satimet ym.) ja kalanpyynnistä. Kävin samana iltana Salmivaarassa Kivelän vanhan isännän luona. Hän kertoi minulle mm. pari vanhaa sanontaa. 12.10 - ei kansatieteellisiä muistiinpanoja.
13.10 - Aholanvaarassa. Kävin aamupäivästä kylän parhaimman tarinakertojan, vanhan Hännisen ukon luona. Hän muisteli mm. entisajan parannuskeinoja, pyyntijuttuja, ja tuli kertoneeksi myös "Kuusamon huppujuhlista", joita täällä vietettiin Mikkelinpäivän tienoilla vielä 1920- ja 1930-luvuilla. Nuihin juhliin kokoontui väkeä ympäri pitäjää aina Posiota ja etelä-Sallaa myöten. Sallalaiset kulkivat juhliin Aholanvaarasta suoraan maita myöten kävellen "Putaaksi" sanottuun paikkaan Kitkajärven rannalle, mistä matkaa juhliin jatkettiin soutupelissä. Kertoi Hänninen myös muutamia oppimiansa karjataikoja, mm. riitin, joka tuli tehdä silloin, kun lehmä siirtyi toiseen, uuteen talouteen. Kertoi hän myös kertaalleen setänsä opettamia karjataikoja, sekä isoiso-isänsä Matti Hirvasjärven (1831-1916), tämän perän viimeisen suuren shamaanin mainetekoja. Lopuksi hän muisteli vielä muutamia sanontoja ja arvoituksia mielensä päältä, muun muassa seuraavan arvoituksen:
— "Käyräksi kasvannu,
käyremmäksi vestetty,
niklattu ja naklattu,
tuoretta lihaa (se on) täynnä."
mikä se on? Vastaus: Hevosen länget.
Jatkoin nyt hyvillä mielin matkaa Hautakylän kautta Sallan kirkonkylään, tein vielä mutkan Kotalassa ja Särkelässä. Kävin katsomassa mm. Särkelän vanhaa Uhrilampea. Pienelle lammelle pääsi helposti kaartoja myöten. Palasin illasta yöksi Kursuun. Palasin Rovaniemelle 15.10.
16.10 - Haastatteluissa Rovaniemen Sampokeskuksessa. Samalle penkille istuutui neljä vanhempaa ukkoa, joista (hetken juttuja udeltuani) parhaimmiksi kertojiksi osottautuivat muuan Sonkajärven mies sekä toinen, vanhempi Tervolan ukko. Puhuttiin ensin entisajan toukotöistä ja merkkipäivistä, kunnes Sonkajärven mies lausui erään vanhan kansan viisauden Perttulin-päivästä (24.8):
— "Älä tuleta* peltoja päivän perttulin perästä,
sen jälkeen kasteet ei katoa kalaveesta**,
eikä halla haon takaa."
*Tuleta = Kun kylmä panee luo'on vaaleaksi (?). **Kalave (so. kalve) = varjopaikka. Vanhan kansan mittapuun mukaan syksy alkoi siis varsinaisesti Perttulina. Ottivat ukot puheeksi myös Mikkelinpäivän (29.9) enteet, joista yksi liittyi vesien riitottumiseen:
— "Jos se ei Mikkelinä riitota,
niin ei ole pyhäinmiesten suvia."
_________
_________
se vielä vetenä merehen menee".
Jatkoin matkaa Aholanvaaraan. Yövyn täällä Hännisen talossa. Nyt yön nukuttuani, lähden kohta eräälle lammelle
siian poikasten laskuun ja verkoille. Katsotaan jos tuo harmaa usva
hälvenisi, saisi pari valokuvaa napattua tuolta suunnalta. Iltapäivällä pitää vielä poiketa kylän vanhimman tietomiehen puheilla.
Häneltä tiedustelisin entisajan parannuskeinoja. — Sain myöh. illalla papereihini joukon vitsejä. Kylän parhaalla tarinoitsijalla oli sukulaisia kylässä, joten en viitsinyt häiritä häntä.
Palasin Rovaniemelle 26.9.2015.
3.10.2015 - Takaisin Aholanvaaraan. Ilma puolipilvinen, kylmä tuuli. Tein matkalla mutkan Suomujärvelle: kävin kuvaamassa Suomujärven kuulut seitakivet ja samoilin Kelkkavaarassa. 4.10.2015 - Hirvasvaaralla. Ilma sateinen. Sain täällä muistiinpantua joukon vanhoja tarinoita, voimasanoja ja sananlaskuja. Tein mutkan Hautakylässä ja Leusjärvellä. Osallistuin iltapäivästä Aholanvaaran kylän hirvipeijaisiin. - En kehdannut häiritä peijaisia haastatteluilla. Palasin Rovaniemelle samana iltana.9.10.2015 - haastattelemassa Hirvasvaaralla. Kyläläisten kanssa puhe mm. viime vuosisadan alun "pahasta karhusta". Tulin tänne Kursusta, jonne saavuin 7.10. Palasin Rovaniemelle samana iltana (9.10). 11.10 lähtö takaisin Sallaan. Kävin haastattelu- ja valokuvaustöissä Lapajärvellä, kyläläisten kanssa puhe mm. entisajan ansapyynnistä (satimet ym.) ja kalanpyynnistä. Kävin samana iltana Salmivaarassa Kivelän vanhan isännän luona. Hän kertoi minulle mm. pari vanhaa sanontaa. 12.10 - ei kansatieteellisiä muistiinpanoja.
13.10 - Aholanvaarassa. Kävin aamupäivästä kylän parhaimman tarinakertojan, vanhan Hännisen ukon luona. Hän muisteli mm. entisajan parannuskeinoja, pyyntijuttuja, ja tuli kertoneeksi myös "Kuusamon huppujuhlista", joita täällä vietettiin Mikkelinpäivän tienoilla vielä 1920- ja 1930-luvuilla. Nuihin juhliin kokoontui väkeä ympäri pitäjää aina Posiota ja etelä-Sallaa myöten. Sallalaiset kulkivat juhliin Aholanvaarasta suoraan maita myöten kävellen "Putaaksi" sanottuun paikkaan Kitkajärven rannalle, mistä matkaa juhliin jatkettiin soutupelissä. Kertoi Hänninen myös muutamia oppimiansa karjataikoja, mm. riitin, joka tuli tehdä silloin, kun lehmä siirtyi toiseen, uuteen talouteen. Kertoi hän myös kertaalleen setänsä opettamia karjataikoja, sekä isoiso-isänsä Matti Hirvasjärven (1831-1916), tämän perän viimeisen suuren shamaanin mainetekoja. Lopuksi hän muisteli vielä muutamia sanontoja ja arvoituksia mielensä päältä, muun muassa seuraavan arvoituksen:
— "Käyräksi kasvannu,
käyremmäksi vestetty,
niklattu ja naklattu,
tuoretta lihaa (se on) täynnä."
mikä se on? Vastaus: Hevosen länget.
Jatkoin nyt hyvillä mielin matkaa Hautakylän kautta Sallan kirkonkylään, tein vielä mutkan Kotalassa ja Särkelässä. Kävin katsomassa mm. Särkelän vanhaa Uhrilampea. Pienelle lammelle pääsi helposti kaartoja myöten. Palasin illasta yöksi Kursuun. Palasin Rovaniemelle 15.10.
16.10 - Haastatteluissa Rovaniemen Sampokeskuksessa. Samalle penkille istuutui neljä vanhempaa ukkoa, joista (hetken juttuja udeltuani) parhaimmiksi kertojiksi osottautuivat muuan Sonkajärven mies sekä toinen, vanhempi Tervolan ukko. Puhuttiin ensin entisajan toukotöistä ja merkkipäivistä, kunnes Sonkajärven mies lausui erään vanhan kansan viisauden Perttulin-päivästä (24.8):
— "Älä tuleta* peltoja päivän perttulin perästä,
sen jälkeen kasteet ei katoa kalaveesta**,
eikä halla haon takaa."
*Tuleta = Kun kylmä panee luo'on vaaleaksi (?). **Kalave (so. kalve) = varjopaikka. Vanhan kansan mittapuun mukaan syksy alkoi siis varsinaisesti Perttulina. Ottivat ukot puheeksi myös Mikkelinpäivän (29.9) enteet, joista yksi liittyi vesien riitottumiseen:
— "Jos se ei Mikkelinä riitota,
niin ei ole pyhäinmiesten suvia."
_________
_________
Edell. esitetyt valokuvat:
Valokuva num. 1: Vaulavaaran laen harvaa männikköä.
Valokuva num. 2: Rakkulaisniemen kankaita.
Valokuva num. 3: Kieskisjärven rantaa.
Valokuvat 4 - 6: Piisiläisten merkkipetäjät.
Valokuva num. 7: Wilmankairan Takajängänojan "Kalajumalapuu".
Valokuva num. 8: Vuotostunturin kivilatomus.
Valokuva num. 9: Pitkäniemen vuosilukumänty.
Valokuva num. 10: Kivilatomus Suomujärven rannalla, taustalla Pitkäniemi.
Valokuva num. 11: Vaara-Hietajärven rannalta löytynyt kalamiesten asumasija.
Valokuva num. 12: Säiliö Ivalojoen pohjasiikaa on saapunut.
Valokuva num: 13: Hirvipeijaisissa Aholanvaarassa.
Mielenkiintoisia lukuhetkiä,
terv. Niko Rytilahti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti