Huhtikuun tervehdys - Viime kuukausien aikaansaannoksia

Hyvää alkanutta huhtikuuta. Yli puolitoista kuukautta ovat kelit pysyneet pääosin plussan puolella, kunnollista taka-talvea ei ole kuulunut ja päivät alkavat olla yhä aurinkoisempia. Vesi tippuu kattojen räystäiltä ja tipat napsahtelevat ikkunalaudalle, lumet humahtelevat ryminällä alas katon harjanteilta ja lumi on loskansekaista - nämä ovat selviä kevään merkkejä. 

"Kevään mettän kylyvöistä" (metsän kylvöt: Aika jolloin havupuut pudottavat kuolleet havunsa keväthangelle) on kulunut kolmatta viikkoa, niistä vanha kansa ennusti kevääntulon ajankohdan. Vanhoilla oli siihen sopiva sanonta:

"Yheksän viikkoa ensimmäisistä mettän kylyvöistä suliin maihin"

- Tämän laskun mukaan sulan maan aika koittaisi meille toukokuun alkuviikkoina. Vanhoilta löytyi kevätkesän ajankohdalle muitakin ennustuksia, ainakin käen ilmaantumisesta oli omat ennuksensa. Käki palaa lintukotolastaan näille main toukokuun ja kesäkuun hujakoilla, siitä kuului vanhojen hokema:

"Kun käki kukkuu: (niin) leipää lehteen ja hallaa hankeen"

- Jos oli kuullut käen kukkuvan niinkin aikaisessa, kuin keväthankien aikoina, oli siitä vuodesta tuleva kova hallavuosi, sadon katovuosi. Taas jos käki kukkui (puihin ilmaantuneiden) hiirenkorvien ja lehtien aikoina, sadosta oli tuleva hyvä sinä vuonna. Tämän tyyppisiä sääenteitä vanhemmat ihmiset vielä hyvin tuntevat. 

Liittyi käkeen muitakin uskomuksia. Kun vanha kuuli ensimmäistä kertaa sinä vuonna käen kukkumisen, rupesi hän laskemaan kukkumisia, kuinka monta oli kukkua, niin monta oli jäljellä olevia elinvuosia. Niinpä vanhat, nähdessään käen metsässä, rupesivat tältä anelemaan:

"Kuku kultainen käki,

minun annettu ikä!"

Käki ryhtyi kukkumaan ja vanhat rupesivat hartain mielin lakki kourassa laskemaan elinvuosia. Käki oli ihmeellinen olento. Siihen asti piti käki eloa ja ääntään korpimaissa, kunnes näki ensimmäisen kypsyneen hillan hillajängällä, saati sitten näki kesän ensimmäisen heinäsuovan tai sai "ohran vihineen" kurkkuunsa. Heitti tämä tuolloin kukkumisen, muuttui haukaksi ja lähti viuhtomaan kohti etelän Lintukotolaa.

__________

Viime kuukausien haastattelumatkoja

Viimekertaisesta kirjoituksesta on kulunut miltei kaksi täyttä kuukautta, on siis korkea aika kertoa viime kuukausien haastteluista. 14.2.2015 Rovaniemellä pidetyn sukuseuran kokouksen perästä suuntasin matkani Kemijärven ABC:lle, jossa odottelin linja-autoa tulevaksi muutaman tunnin. ABC:llä pöytään istahti muuan vanha pariskunta Halosenrannalta. he kertoivat minulle tietämykensä Halosenrannan ja Termuslahden muinaisista lappalaisten olopaikoista. Keeterisaareen pitäisi heidän mukaan olla lappalaisten pyhä paikka, sen korkeimmalla kohdalla seisoi vielä ennen sotaa pystyssä lappalaisten palvoskivi. Nyt kivi saattaa maata pellon alla osin tai kokonaan maan peitossa.

- Pilkillä Salmijoen Yli- ja Alakoskien välissä, 14.3.2015.

Täältä jatkoin matkaa Sallan Salmivaaraan, jossa heti seuraavana aamuna (15.2.) ryhdyin talletustöihin. Sain talteen muisteluksia vanhoista poromiehistä, Saukko-Arielista, Ultin-Pekasta, ja eräästä (Vanhan) Sallan kirkonkylän lähtöisestä Hentilästä, joka muutti sodan jälkeen Salmivaaran Kujalaan. Puheenaiheina olivat myöskin vanhat, "jääpolteella" työstetyt niityt jokivarsissa. 27.2. palasin jälleen Salmivaaraan, siellä keräsin vanhaa paikannimistöä ja nimistön tarinoita sen viikonlopun. 1.3.2015 olin taas tarinankeruussa Salmivaarassa - jalkaisin, paljaan taivaan alla kun on niin hankalaa liikkua mihinkään talvella, on pakko pysyä aloillaan. Tänä viikonloppuna sain kirjoilleni joukon vanhoja lauluja, enimmäkseen häveliäitä juomalauluja, mutta myös siveellisempiäkin värssyjä. Seuraavan laulun sallalaisten evakkoreissusta sain talteen Sallan Salmivaarassa 25.1., osin 1.3.2015:

01---------- Salon kylässä lanttu leikkaa,

02---------- keksitään siellä monta keikkaa,

03---------- joista Kaustisella vain harva tietänee,

04---------- Kylä se on silkka harmaa, 

05---------- viihtyminen on epävarmaa,

06---------- evakot ne tuntevat sinne tullessaan,

07---------- kaljatynnyri alas tuotiin,

08---------- yhdessä se sitten juotiin,

09---------- päätteheksi päivän työlle...

10---------- Salon tyttö ja evakkopoika,

11---------- kuljeksivat kuiskutellen,

12---------- hiljaa kuistutellen, hipsutellen, 

13---------- päätteheksi päivän työnsä,

14---------- viettäen yhdessä koko yönsä...

15---------- sillä lailla elo on helpompaa,

16---------- evakkopoika pohojankin unhoittaa,

17---------- vaikk' on vastinetta tää, Salon kylän elämä,

18---------- sittenkin se viehättää.

- Tätä, enää pätkittäin muistettua "evakkopojan laulua" lauloi evakkoaikana Salon kylässä muuan sallalainen, Matti Erkkilä (Alatalo?). Sen oli Matti itse sanoittanut. Evakoiden mielet ovat olleet haikeat, kaipuu päästä taas kotikonnuillensa on ollut kova, sen kaiken näkee tässä Matin sanoittamassa laulussa. 

Samana päivänä 1.3., pääsin sukulaisteni kyydissä Sallan Onkamon kylään, missä tein vähäisiä talletuksia sinä iltana sekä seuraavana päivänä. Kulin mm. venäjäslammen (oik. Venäläislammen) vanhan tarinan, jonka mukaan Onkamon lappalaiset tuhosivat lammen rantamalle joukon vainovenäläisiä väijytyksen avulla. 2.3. illalla menin Sallan kirkonkylään, missä sain kuulla joukon nuorempia muisteluita, tein mutkan Saijalle ja palasin Salmivaaraan 5.3. 

- Onkamolaisen poromiehen, Hentukka Anttilan kengänpaulat, 1.3.

6.3. kuulin tarinoita Piisi-Heikin rahdinajomatkasta. Rahdinajoa ajettiin Oulusta Kantalahteen Venäjän vallan aikana 1910-luvulla ennen Suomen itsenäistymistä 1917. Heikki Piisilä (1898-1958) kulki näillä matkoilla ja kertoi kokemuksistaan kotikylässään monia juttuja, joista yksi oli muistunut kyläläisten mieleen: 

Lähellä Kantalahtea Piisi-Heikki oli kohdannut erään vanhan partasuisen ukon. Ukko käpsähteli Heikin luo ja kysyi huonohkolla suomenkielellä - "Mikäh ollah se, lehmä jälki, lampa paska?" Heikki tajusi ukon selvittämät eläimen jättämät jäljet ja vastasi huvittuneesti: "Se ollah hirvi!" 

Samana päivänä läksin mummoni luo Ahvenselkään. Ensimmäisenä päivänä puhuimma mummoni kanssa lasten arvuutuksista. Mummo luki niitä minulle yli kaksikymmentä erilaista, voinen esittää tässä niistä muutaman:

"Ukko uljas, pää paljas,

kuumaan koskeen kurkistaa"

- mikä se on? Vastaus: Kapusta (kauha) keitossa.

"Pikkulintu, liinahäntä,

läpi seinän lenteleepi."

- mikä se on? Vastaus: Neula ja lanka pujotettuna vaatteen läpi.

"Aitta alla, mylly päällä,

tihkumettä myllyn päällä"

- mikä se on? Vastaus: Ihmisen maha, suu ja hiukset.

"Ukko vanha mustavaippa,

kulkevi kylä kylältä,

käypi pirtin pienimmänkin

ja kaikissa pyhitetään"

- mikä se on? Vastaus: Joulu.

"Helmi ja hopeisia kultaisella kankahalla,

kuu katseli ja päivä peitti"

- mikä se on? Vastaus: Lumikiteet hangella.

"Tyvi ylös, latva alas,

näkee kuun ja tähdet,

muttei koskaan kesäistä päivää"

- mikä se on? Vastaus: Jääpuikko räystäällä.

"Kolmesti päivässä päälleen pukee

ja enimmät ajat alasti seisoo"

- mikä se on? Vastaus: Ruokapöytä.

Arvuutukset mummo oli oppinut osaksi vanhoilta ihmisiltä, osaksi kirjoista kouluaikana. Paljon muuta mummo kertoili nuina seuraavina päivinä, sellaisenkin hokeman, mitä vanhat aina muistuttivat kun nuorempi ihminen tahi lapsi sattui olemaan rauhaton. Vanhat käskivät nuorempaansa asettumaan sanoen (hokema tunnetaan myöskin muualla päin Sallaa, mm. Salmivaarassa, Aholanvaarassa ja Sallan kirkonkylällä):

"Istu penkkiin,

perse koukkuun,

ja rautalakki päähän!"

Tyhjän naurajillekin vanhat ärähtelivät, pitivät sitä kait sopimattomana ja sanoivat:

"Räkänokastakin se mies tulee, muttei tyhyjännaurajasta."

Naurahtaen mummo näitä vanhoja muistelee, muistelee senkin tarinan kun Sallan maanteillä tavattiin ensikertaa uusi ihmetys, polkupyörä. 1800-1900-luvun vaihdetta se on lienee ollut, kun Sallaan tällaiset ensimmäiset ihmetystä aiheuttaneet kulkupelit ovat saapuneet. Ei silloisilla ihmisillä mitään tietoa polkupyöristä ollut, piruhan se sellainen oli:

Niinpä kerran oli muuan nuori mies hankkinut Sallaan uutuuttaan kiiltävän polkupyörän. Mies päätti nyt koittaa uuttaa menopeliään, nousi istuimelle ja polkaisi itsensä vauhtiin kylän maantiellä. Muuan vanhempi ukko käveli myöskin kylätanhualla. Polkupyörä kiiti nyt kylän poikki ja ukko seurasi pojan hurjaa menoa. Näkyä pahasti säikähtänyt ukko kiiruhti nyt kotiinsa ja kauhistuneena kertoi näkemäänsä perhekunnalleen:

- "piru vei miestä! Yritti se sätkytellä vastaan, mutta ei se auttanu, se meni vaan!"

No, ehkä asia oli myöhemmin ukolle selvennyt, mikä tämä "piru" sitten oikeastaan olikaan. Tällaisista huvittavista jutuista siirryimme pikku hiljaa puhumaan säänpovaustavoista. Ennen säätiedotuksia säätä tuli pystyä lukemaan ja ennustamaan itse. Vanhoilla oli niille omat konstinsa. Niistä aikanaan puhuttuamme mummo otti puheeksi ukkosenilman uskomukset. Nyt se jumala siellä kolisevilla kolarattailla pyyhältää - tuumiskelivat vanhat tiiraillessaan taivaalle ja kyyhöttivät pian piilossa pirtin loukossa. 

Muisti mummo eräänkin vanhan, mutta silti vakavasti otettavan, opettavaisen tarinan lapsuudenajoiltaan 1930-luvulta, jonka vanhat olivat muistelleet. Tarina kuului: Kerran, vanhaseen aikaan, kaksi ukkoa oli ollut järvellä verkkoja kokemassa, kun taivaanrannasta puski heidän ylleen "ukon iili", taivaalla välähteli ja jyrähteli. Eivät ukot ukkosta pelänneet, toinen yritti sytyttää vain tupakkipiippuaan ja vitsaili:

- Iskis nyt tulen minunkin piippuun!

Eihän ukkonen pilkkaa kuunnellut, ei, vaan se iskeä räväytti ukon tupakkivermeet kappaleiksi järveen. Ukot pahoin riepoteltuina ja naamat väärälle vääntyneinä lähtivät pakomatkalle. Oli ukkosesta mummolla pari muutakin vanhaa tarinaa, mutta en ala niitä nyt tähän änkäämään. 8.3.2015 suuntasin paluumatkalle Rovaniemelle. 

- Puuta kuoritaan petkeleellä, vanha, lie 1930-luvun kuva, Onkamosta.

Seuraavana perjantaina 13.3.," epäonnen päivänä", läksin taas Sallan Salmivaaraan. Täällä sain viikonlopun aikana papereilleni joukon uusia arvuutuksia ja hyviä vitsejä. Voinen kertoa niistä yhden:

Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen kielimurteissa voi olla "pieniä eroavaisuuksia" ja niinpä tämäkin tempaus sai siitä alkunsa: - Kaksi miestä, toinen Lapin, toinen Etelän miehiä, kulkivat hiihtämällä metsässä. Pitkän matkaa jo lujaa hiihdettyään Lapin mies huusi Etelän miehelle: "Huilataan!" Etelän mies käsitti asian hiukan vääriin ja lisäsi vauhtiaan, nyt mentiin entistä kovempaa, kun taas Lapin äijä huusi: "Huilataan välissä!" Taas kiihtyi Etelän miehen vauhti ja hiki valui kummankin otsalta. Taas huusi Lapin mies: Huilataan hei! Silloin pysähtyi Etelän mies ja kiivauksissaan kiroili Lapin miehelle: - "Huilaa sinä saatana, minä ainakin levähdän!"

__________

19.3.2015 läksin "kolleegani" kanssa haastattelumatkalle Sallaan. Ajomatkalla Salmivaarasta Sallaan poikkesimme Paikanselässä erään ukon luona. Hän kertoi kahden vanhan puisen jumalankuvan tiedot ja sijainnit. Niitä nuoret olivat leikkimiellisesti kumarrelleet kalaan mentäessä, "muutoin ei olisi saalista saatu". Minulla olisi tarkoitus käydä nämä kalajumalapuut tarkistamassa paikan päällä ensi kesänä. 

- Maasaareke aapamaisemassa Aholanvaaran ja Leusjärven välillä 21.3.

Siitä jatkoimme matkaa Sallan kirkolle Hopeaharjuun. Täällä haastattelimme kymmentäkunta eri vanhaa tietomiestä ja naista. Vanhin kertojista oli kahta vaille sata ikävuotta. Kuulimme siellä monen monta vanhaa tarinaa. Samana päivänä sain kyydin Aholanvaaraan. Siellä sain kahden päivän aikana talteen säänpovaustapoja ja sanontoja, paikannimiä ja erilaisia vanhoja tarinoita. 21.3. pääsin kelkkakyydillä metsiä myöten Leusjärvelle. Täällä sain kirjoilleni kolmattakymmentä sanontaa ja pari hyvää tarinaa. Kuulin tarinoita mm. Juho Taavetti Leskisestä. Juho oli taitava parantaja, salvosrasvojen tekijä ja verenseisauttaja. Sain lisäksi tietooni yhden uuden pyyntikuopan maastosta.

- Siis tällainen on ollut viime kuukausien ajankulu. 

__________

Selontekoa vuosien työn tuloksista

Kerron nyt muutamia faktoja lukijoilleni, mistä on lähdetty ja mihin on tultu. Olen kerännyt historiallisia tietoja monia vuosia - Ensimmäiset muistiinpanot olen kirjoittanut vuonna 2007, ne koskivat lähinnä paranormaaleja ilmiöitä, joita ihmiset ovat minulle tuolloin muistelleet. Muistiinmerkitseminen ei ole minulle siis mikään uusi juttu. Sota-ajan muisteluksia ja taistelupaikkojen tietoja olen merkinnyt muistiin vuodesta 2012 saakka, ääninauhoitteita olen ottanut haastatteluista päivämäärästä 8.3.2013 alkaen. 

Olen haastatellut tähän mennessä noin 90 Sallalaista, heistä suurin osa on 65-90 ikävuotta täyttäneitä, jo "varttuneita" paikkakuntalaisia. Eri pituisia ääninauhoja on kertynyt yli 550 kappaletta. Juttuja on kertynyt myös muistivihkoihin, niitä on tallessa seitsemän täyttä vihkoa.

Joku lukijoista on voinut arvella, ettei työtä vanhojen tarinoiden kerääjälle enää nykypäivänä löydy, että kaikki tarinat olisivat jo ennalta keretty tallettaa. - No, vanhat tarut, kuten tarinat Murhahaarasta, Laurukaisesta, Parasta, Lappalaisista yms. ovat jo suurimmalta osin taltioitu ennen minua, se on totta. Mutta kuinka suuri onkaan se juttujen ja tarinoiden kirjo, joista en ole varhaisempia muistiinpanoja löytänyt - niitä löytyy nauhoiltani ja papereiltani lukemattomia määriä. On sellaisia tarujakin tullut kuultua, joista ei ole ennestään ollut tietoakaan ( *

Paljon vanhaa perinnetietoa on siis vielä tallettamatta, siitä viestii sellainenkin tieto, ettei näistä haastattelemastani noin 90:stä sallalaisesta ole ennestään haastateltu kuin noin 10-15 prosenttia. 

 *) Hyvä esimerkki on lie aivan paikallinen, "sallalainen taru", josta kaikkein parhaimmat ja tietoisimmat tarinankertojat ovat minulle tarinoineet. Se on vanha tarina eräästä varkaasta toisen sadinjuonnolla (ansareitillä). Varas jää lopulta kiinni teoistaan. Tarinan osia ja sen jäänteitä olen kuullut ainakin Sallan Saijan, Salmivaaran ja Särkelän kylissä. Lisäksi olen saanut kuulla muutamia vanhan vanhoja tarinoita paikannimiin liittyen. 

-Kylän tarinankertojan taidonnäyte: puukolla tehtyjä "päreporoja",

Aholanvaarassa 8.2.2015.

__________


Näillä kirjoittelemisilla toivotan lukijoille hyvää Pääsiäistä.
Terv. N. Rytilahti.

Talletuksia vuoden 2015 tammi- ja helmikuulta.

Hyvää helmikuuta koko lukijakunnalle! 

Heikinpäivänä (19.1.), talven selän katkettua ja karhun käännettyä kylkeä pesässään, on ollut aika siirtyä talven paremmalle puoliskolle. Yksin kuun, tähtien ja revontulien valossa keskitalven tarjennut, synkkä ja kaukainen Lappi on saanut viimein nauttia keväisistä auringonsäteistä. Hiljalleen säteet ovat ruvenneet jo lämmittämään kasvojemme punaisia poskipäitä ja nostamaan kaamoksen pimeydessä synkentynyttä mielialaamme.

Kelit ovat olleet kovin vaihtelevia: toisinaan olemme saaneet lunta, eikä ihan vähääkään, sillä sitä on saattanut sataa maahan kerralla monta kymmentä senttiä. Jo aivan turhautumiseen asti on tuota saanut taivastella ja kolata vähemmäksi. Yllättävän paljon sitä on satanut tavanomaisesti niin kovin vähälumisille tammi- ja helmikuille.

Mutta taas ovat kelit vaihtuneet, vanha taivas pääsee pilkottamaan uuden lomasta ja tähtien kirjo on päässyt aukenemaan yllemme, meitä on seurannut silloin pakkaskeli. Tällaisena, aina lyhyin väliajoin, on keli ympärillämme muuttunut: Muutaman päivän on luontoäiti navakkoja pakkasilmoja pitänyt, kunnes se on hellittänyt ja antanut jo hieman lauhkeampien, ellei jo aivan lämpimien ilmavirtojen lämmittää ilmastoamme.

- Aholanvaaran kylää auringonsäteiden valossa, 7.2.2015.

- Aholanvaaran Hännisen (vanhan Mattilan) rinne. Rinne laskee alas Oulankajoelle. Joen takana Kalliovaara ja kauempana vasemmalla haaleammin erottuva Ritakorkea, 7.2.2015.

Ettei blogiteksti venähtäisi aivan pelkäksi säiden päivittelyksi, on ehkä hyvä puhua välistä myöskin viimeaikaisista taltioinneista. Pari viikonlopun, joskus neljän, jopa viidenkin päivän reissua olen tiettyihin Sallan kyliin tehnyt; Aholanvaaran ja Hirvasvaaran väliä on enimmäkseen tullut talsittua. Aina sitä jotain uutta kysyttävää vanhoille, ennestään tutuille kertojille ja kylän viisaille tulee esitettyä, niiden keksiminen ei ole vaikeaa. 

Puheenaiheita olivat tällä kertaa mm. vanhat poro- ja metsämiehet, noidat ja trullit, entisajan säänpovaus -taidot ja paikannimet. Muutamien vanhojen tarujen toisintojakin tuli vanhoilta kuultua ja opittua. Laurukaistarustakin kuului täällä vielä oma, lie aivan paikkakunta-kohtainen muunnos, - se jos mikä oli mielenkiintoista saada kirjattua muistiin. Seuraavaksi esitänkin lukijoille perinteisen Laurukaistarun:

______________

LAURUKAINEN JÄTTÄÄ VAINOLAISET SAAREEN:

Tarinoiden mukaan on täälläkin syvässä lapinkorvessa nähty pelkoa ja kauhua vihavenäläisten edessä. Vesireittejä pitkin kulkivat ryöstöjoukot, vainon-/vihavenäläiset, etsivät käsiinsä ryöstettävää ja hävitettävää.  Eräs lappalainen, Laurukainen, toimi heille muka oppaana. Pikemminkin hän sai venäläiset surmilleen, kuin olisi heitä auttanut. Kerran eräs vihavenäläisten joukko oli tullut Onkamojärvelle. Laurukainen oppaanaan, suuntasivat he matkansa eräälle saarelle, mihin päättivät siksi yöksi majoittua. Tarkoituksella oli Laurukainen vihavenäläiset saareen vienyt, jotta saisi joukon tuhotuksi. Yön hämärtyessä ja miesten asettuessa nukkumaan, säntäsi Laurukainen rantaan ja kiidätti joukon ainoan veneen vesille. Siihen heräsivät vihavenäläiset, yrittivät estää Laurukaisen aikeet, mutta myöhästyivät. Nyt eräs vihavenäläisistä aneli Laurukaista palaamaan:

"Tuuppas tänne Laurukainen, valakeapääpoika, puuroa keitetään ja Ruottin voita silimäksi pannaan!"

Eipä Laurukainen palannut, vaan yhä kauemmas hän vain souteli saaresta. Silloin suivaantui yksi vihavenäläisistä huutamaan:

"Jos olisikki tullut, niin kuumat tinat ois’ kurkkuun valettu ja suolet hongan oksalle lapettu!"

Ei Laurukainen auttanut saaressa viruvia vainolaisia. Nälkään nääntyi avuton vihavenäläisten joukko saaressa, kauaa ei ollut aikaa kulunut, kun he jo nääntyivät saaressa kuoliaaksi.

- Edelläkerrottu tarina on tunnettu hyvin laajassa osassa Suomen maata. Tässä muodossa olen tarinan kuullut mummoltani Sallan Ahvenselässä. Mummo oli kuullut tarun miehensä äidiltä, Serafiina Karjalaiselta (1868-1955) 1950-luvun alussa. Nyt Aholanvaarassa tätä vanhaa tarua kuulostellessani, vanhat sen vielä jollain lailla muistivat ja kertoivat sen olleen miltei samankaltainen, mutta vihavenäläisen lausuman he olivat kuulleet erilailla, nimittäin näin: 

"Liurukainen, Laurukainen, tuokkasa mulle venettä!"

Lisäksi Aholanvaarassa tunnettiin myös toinen Laurukaistaru. Sekin on meillä hyvin laajalti tunnettu tarina, mutta kerron sen siitä huolimatta:

LAURUKAINEN HUKUTTAA VAINOLAISET KOSKEEN:

Erään toisen kerran oli Laurukainen oppaana pahanteossa. Mitä jokea alaspäin hän lie oli veneellä laskenut vihavenäläisten kanssa, joidenkin mukaan Auttiköngästä, toisten mukaan taas Sallan puoleisia jokia laskenut. Oli hän keksinyt laskea vainolaiset kovaan koskeen. Kosken jo uhkaavasti lähestyessä, Laurukainen ehti itse hypätä veneestä, nousi siitä rannalle, pelastaen nahkansa. Vihavenäläisten ei käynyt yhtä onnekkaasti; vene kaatui koskessa ja vainolaiset joutuivat veden hyväksi. Laurukainen tuumaili:

Hyvin meni, mela vilahti.

______________

Näillä kirjoitteluilla toivotan lukijoille hyvää alkavaa kevättä. Kirjoittelemisiin!

Niko Rytilahti, Rovaniemellä, 12.2.2015.

Alkuvuoden 2015 tutkimuksia Sallassa-

Hyvää uutta vuotta koko lukijakunnalle!

Vuosi 2015 on alkanut. Kelit ovat tänä alkuvuonna olleet pääasiassa lauhoja, mitä se on nyt pitänyt muutamina päivinä kiprakkaampia ilmoja. Vuosi on lähtenyt liikkeelle talletuksia ajatellen lupaavasti. Olen ehtinyt saada taltioitua muutaman lorun, vitsin, tarinan ja yhden loitsun. Alkuvuoden parhaimpana voisi pitää talletustani Sallan Ahvenselässä, kun mummoni kertoi minulle kuulemansa "Para loitsun" tarinan. 

-Omakätinen piirros Sallan Paloperän vanhasta kala-aitasta.

Mikä Para on?

Para on suomalaisessa ja ruotsalaisessa kansanperinteessä tunnettu henkiolento, talon haltija eli eräänlainen tonttu, joka toimi myös omistajansa apulaisena. Tarinoiden mukaan trullit eli lampaankeritsijät synnyttivät Para -olennon yhdeksänä pääsiäisenä keräämistään hevosen ja lehmän karvoista sekä lampaan villoista. Karvat koottiin yhteen ja pudotettiin kirnuun. Karvoja ja villoja kirnutessa Paran synnyttäjän oli luettava loitsunsa. Para piti synnyttää muilta ulkopuolisilta salassa, kun "ei ole (vieraan) silmä näkemässä, eikä korva kuulemassa". Muuten Para ei ilmestyisi. Paran ilmestyttyä, tämä kysyisi synnyttäjältään: Mitä kannan? Synnyttäjä toivoi tämän yleensä kantavan maitoa, voita, tai rahaa, mitä olento sitten käskystä ryhtyi kantamaan. Seuraavaksi saatan kertoa muutaman niistä Para tarinoista, mitä kuulin isoisoäidiltäni Sallan Ahvenselässä 6.1.2015:

Kerran noitamuori oli pistänyt piikatyttönsä pienen lammen rantaan "Paraa” synnyttämään. Piikatytöllä oli matkassaan kaikki paran synnytykseen tarvittavat välineet ja sanat. Temput tehtyänsä piika ryhtyi hokemaan loitsua:

Synny Para, synny Para!

Mutta tarpeeksi tarkkaan piika ei ollut tarkastanut lammen ympärystä, Sillä hieman kauempana lammesta oli muuan perhe nämä piian noitumiset kuulemassa. Perheen poika halusi tehdä ivallista pilkkaa piian pyynnöille, ja oli huutanut:

Syntyköön vaikka piru!

Silloin oli piikatyttö lentänyt säikähdyksestä selälleen ja pinkoi pikaisesti kotiinsa.

______

Kerran taas oli noitamuori lähdössä kirkkoon sanaa kuulemaan ja jätti piiikatytön kotitöitä tekemään. Ennen menoansa muori varoitteli, ettei kirnulle ilmestyvää linnunkuvastusta (Paraa) tule millään tavoin hätyyttää, taikka vahingoittaa. No sattui kuin sattuikin, oli Para ilmestynyt kirnulle sillä hetkellä, kun piika oli ollut sillä voita kirnuamassa. Näystä kovasti säikähtäneenä piikatyttö oli iskenyt Paraa kirnunmännällä. Juuri sillä samalla hetkellä noitamuorilta katkesi jalka kirkossa.          

______

Para tarinoita ei ole ennestään tallennettu Sallan kunnasta. Tarinaa, jossa poika olisi huutanut piialle "Syntyköön vaikka piru", ei ole minun tiedosta talletettu missään muualla Suomea. Mummo oli kuullut tarinat Parasta ennen sotia Onkamon kylässä. Loitsunlukuun on kuulunut kait myös muutakin, kuin pelkkä "synny Para" hokema. Kittilässä loitsua oli vuonna 1920 kerääjä Samuli Paulaharjulle luettu näin:

Synny Para, synny Para,

saat puolen ruumiistani,

saat puolen sielustani.

Taas Kuusamossa se luettiin kerääjä Mauno Timoselle näin:

Synny Para, Synny Para,

ei silmää näkemässä,

eikä korvaa kuulemassa!

_______

Varhaisimmat kansanperinteen ja runonlaulun taltioijat Zacharias Topelius ja Christfrid Ganander ovat taltioineet loitsun Parasta jo 1700-luvulla. He lisäävät siihen kuuluvaksi myös seuraavan loitsun:

Kanna voita, kanna maitoo,

tuo voita vuoren Eukko,

piimää Pirun emäntä,

Päästä piimä pintehestä,

maito happaman hallusta!

____________________

Muita alkuvuoden talletuksia:

Edellämainittujen Para tarinoiden lisäksi sain kirjattua muutamia laulun- ja lorunpätkiä. Seuraavan lorun muutamasta suuresta poroisännästä ovat kehittäneet entiset hevosajurit 1930-luvulla. Loru on aika olematon, mutta onhan se siitä huolimatta laskettavissa kansanrunouteen:

Sotka poikki,

Tyvi-Herma halaki, 

ja Hentukka kahen kautta.

- 11.1.2015 Aholanvaara.

Sotkassa (Sallatunturilla) on elänyt muuan porotilallinen, siellä hevosmiehet pitivät matkoillaan kortteeria, samoin he pitivät sitä Kallunkilaisen poromiehen, Tyvi-Herman luona. Hentukka olikin sitten Onkamolainen poroisäntä. Tämän lisäksi kuulin myös pari muuta lorua, joista yksi oli kait katkelma jostain pidemmästä laulusta:

Ei ole huolta huomisesta,

kun on koski kantamassa,

ja on maata näkyvissä...

- 10.1.2015 Hirvasvaara.

Katkelma vaikuttaa olevan kalevalamittainen, joskaan sitä ei minulla siinä mitassa laulettu. Lorun muistelijat arvelivat sen olevan jonkinlainen sananlasku. Samalla talletin seuraavan, häveliään laulun Sallan Hirvasvaarassa. Aiemmin kuulin sen kokonaisuudessaan Salmivaarassa. En ole varma, mutta tämä taitaa olla toisinto vanhasta (vienalaisesta?) kansanlaulusta:

Lehemän vit*tu on sinun vit*tu minun vit*un rinnalla,

viisitoista vit*tua, sellaista vit*tua, minun vit*un hinnalla!

- 30.8.2014, Salmivaara.

______

Paljon muita loruja olen sanut kirjoilleni, mutta eiköhän tässä ole näytöksi jo ihan riittämiin. 11.1.2015 sain kuulla tutultani hupaisia tarinoita eräästä Kemijärven legendasta, poromiehestä nimeltä Ultin-Pekka. Kirjankirjoittelu on edennyt hyvin. Aineistoa alkaa löytyä parisadan sivun verran. Tarkoitukseni on kuitenkin kerätä aineistoa vielä ensi syksyyn saakka, jottei se vain jäisi joltain osin vajavaiseksi.

Rauhallista uuden vuoden jatketta ja hyviä ulkoilukelejä!

Rovaniemen Katajarannassa, 18.1.2015,

N. Rytilahti.

Loppuvuoden 2014 tutkimuksia Sallassa.

Sallan Saijalla, 21.12.2014-
Hyvää joulun alusta!

Viime kirjoitteluista onkin kulunut jo monta kuukautta. Kelit ovat tähän asti olleet verraten viime vuosiin ähden lauhoja, mutta jo huomiseksi kelin on luvattu kylmenevän liki toiseenkymmeneen pakkasasteeseen. Joulu rientää ja talvi on saapunut. Vuosi 2014 on päättymässä. Sen kunniaksi lisään tähän vanhan, ennen kouluissa luetun värssyn vuodenkierrosta, jonka kuulin vanhoilta Hirvasvaaralla 14.12. nuilta lapsuuden kouluajoilta vielä muistavan:

"Tammi-Helmi-Maaliskuussa meillä tuima talvi on,
mutta jo Huhti-Toukokuussa alkaa aika auringon,
Kesä-Heinä-Elokuussa ruohot viljat varttuu,
sato Syys- ja Lokakuussa kellareihin karttuu,
Marraskuussa musta maa, valkolunta vartoaa,
Joulukuu myös joutuja, juhlariemun tuoden,
kaunihisti päättää kalenterivuoden."
________

-Revontulien loimuilua itsenäisyyspäivänä Salmivaarassa. 

________

Mutta eipä hypätä vielä tuohon viikonloppuun, vaan otetaan puheeksi Itsenäisyyspäivä ja sitä seurannut viikonloppu. Sallassa tätä juhlapäivää saimme osin viettää pelkän kuutamon ja juhlakynttilöiden valossa, katkesivathan sähköt sinä päivänä täältä yli kolmeksi tunniksi. Olisipa tuona päivänä saanut käyttöönsä kunnollisen kameran, sillä sinä iltana kuutamo valaisi tienoomme niin komeasti.

-Kuutamon valonkajoa Salmivaarassa., 6.12.2014.

Seuraavana päivänä tein pari mutkaa Kelloselkään ja Kursuun. Näiltä piipahduksilta sain kirjoille muutaman tarinan, värssyn ja pari sananlaskua. Salmivaarassa tuli puhe entisistä kulkuri- ja erakkoukkeleista. 

Tähän siis liki jokaisen tunteman, "Körö körö kirkkoon" koululorun toisinnon pätkä, jota luettiin lasta "linkitettäessä", eli polvella pomputtaessa:

"Körö körö kirkkoon,
papin muorin penkkiin,
ruskealla ruunalla,
valkealla varsalla,
kirjavalla kissalla,
kolipäällä koiralla..."

Seuraavaa lorua ei ole opetettu koulussa, vaan se on opittu perimätietona vanhemmilta sukupolvilta. Tässä siis kuulemani pätkä ns. "viikkorätingistä", jossa luetelllaan koko vuoden kulku viikkopohjaisesti:

"...Matista (24.3) neljä Maariaan (21.3),
Maariasta kaheksan Erkkiin (18.5),
Erkistä viis' Juhannukseen (24.6)..."

Kokomittainen viikkorätinki, jota vanhan kansan ihmiset ovat täällä lukeneet, on moninverroin tätä katkelmaa pitempi. Samoiten, sen kulku käy paikkakunnittain erillä lailla. Näiden lisäksi sain kokoon muutamia uusia, "ennestään tuntemattomia" loruja ja runoja. Sitten sain tallennetuksi joukon vähemmän sovialiaita, että häveliäämpi lorunlukuja, joita en tänne blogiin ryhdy kirjailemaan. Lopuksi vielä muutamat arvuutukset, joita minulle luettiin Hirvasvaaralla:

"Pikkuakka tylleröinen, sata saavia vettä juopi" -vastaus: Saunankiuas.

"Oveton aitta ja ruokaa täynnä" -vastaus: Kananmuna.

________

Näillä raateilla toivottelen lukijoilleni hyvää ja rauhallista joulun alusta!

Syyspimeän pienimuotoinen keruumatka Sallan kunnan eteläisessä kolkassa 10.10.-16.10.2014.

Hei vain, blogin seuraajat.

12.10. - alkanut syysloma teki mahdolliseksi jatkaa taas keruuprojektia. Päätin tuolloin hieman täydentää kesällä kartuttamaani aineistoa, joka oli silmiinpistävän vähätietoinen
erityisesti vanhojen pyyntitarinoiden osalta, jotka jäivät viime matkanteon aikana kait niin vähälle huomiolle. Nyt on siis aika antaa hieman selkoa siitä:

Innostukseni vanhoihin karhunkaato -tarinoihin kasvoi aina vain suuremmaksi, mitä
enemmän vanhat niitä minulle kertoivat. Vielä muuan isäntä on saattanut selostaa niistä vanhoista ajoista, jolloin karhu kaadettiin karhunkeihäällä. Myöhemmin, tuliaseiden tehon ja niiden toimintavarmuuden kasvaessa, syrjäytti se keihäiden käytön karhun pyynnissä. Viimeisin kuulemani tapaus, missä karhu olisi keihäällä kaadettu, on sattunut Aholanvaarassa vuonna 1934. Tällöin karhu oli kaadettu kaksin miehin keihäällä pistäen tämän ollessa ruokailemassa surmaamansa lehmän luona.

Arvonsa ansaitsevat myös tarinat shamanismista. Shamanismista, noituudesta, taikauskosta ja kaikenlaisesta paranormaalista kuulin jo pienenä poikosena. Totena juttuja kerrottiin, vaan toki osalla on tahdottu säikytellä kuulijaa. 

-Näitä tietoja koitin matkallani tarkoin kuulostella. Matkan aikaansaamat tulokset olivat erinomaisia. Näitä voisin hiukan tässä selittää:

Matka Leusjärveltä Aholanvaaraan ja sieltä edelleen Hirvasvaaralle.

Saavuin Leusjärvelle veljeni kanssa 10.10.2014. Matka Rovaniemeltä Sallaan taitettiin kahdella eri linja-autolla, välimatka Rovaniemeltä Kemijärvelle Möllärin -linja-autolla ja välimatka Sallaan taas Peltoperän -autolla. 

Sallaan päästyämme, nousimme päivällä puoli kolmelta lähtevään Sallan kk-Hautajärvi-Karhujärvi autoon, jota koululaiset käyttävät päästäkseen koulupäivän päätteeksi kotionsa. 
Tässä autossa kulki yllätyksekseni myös tuttuni ja viimekertainen oppaani, poika Hännisen talosta. Hän oli matkalla Aholanvaaraan, me taas jäisimme Leusjärvelle. 

__________

Täällä Leusjärvellä, että myöhemmin uudelleen Lauspalon talon isännältä kuulin tarinan Juho Taavetti Leskisen tapauksesta, kun hän oli joutunut auttamaan poikaansa ruumiinajossa. Tarina kuului näin:

Lauspalon nuori isäntä Eino, oli lähdössä hevosineen Kuolajärvelle kirkolle kymmenyksiä, eli papinjyviä viemään. Aholanvaarassa hän sai matkaansa ruumisarkun, joka tuli viedä lepoon Kuolajärven kirkkomaalle. Kuollut oli ollut muuan vanha tietäjämuori, pitäjän kuulu shamaani ja parantaja. Arkku, mihin muori oli laskettu, nostettiin nyt hevosen vetämään rekeen. 

Eino lähti liikkeelle, vaan kauas hän ei ollut päässyt, kunnes jo sattui jotain. Hevonen oli ryhtynyt kovasti puuskuttamaan, aivan kuin reki olisi käynyt raskaammaksi. Sen puhti loppui kesken. Eino ihmetteli tapahtunutta ja haki isänsä Juho Taavetti Leskisen (1877-1944) hevosta katsomaan. Taavetti oli heti äkännyt mistä oikein oli kysymys. Hän meni ja kurkisti nyt hevosen längen ja kaulan välistä takana olevaa kuormaa. "Voi viholainen, ei ole ihme jos on raskas vetää" -tuumasi Taavetti näyn nähdessään. Reessä, arkun ympärillä oli istunut suuri määrä manalanväkeä, joukko edesmenneittein ihmisten kuvastuksia. Taavetti otti reen irti, ravisteli ja pyöritti sitä muutaman kerran ympäri, sitoi taas kiinni ja käski Einon lähteä ajamaan. Ihmeekseen Eino sai huomata kuorman kevenneen ja hevosen taas jaksavan käyvän eteenpäin.

(Kuvassa Juho Taavetti Leskinen).

-Samanlaisia tarinoita minulle kerrottiin Sallan Mälävaarassa 13.3.2014. Miettisen ukon hautajaisissa Sallan Ahvenselässä kerrotaan käyneen samalla lailla. Reki ei ollut liikkunut mihinkään, se oli aivan kuin kiinni kannossa. Muuan vanha nainen, rulliksi kutsuttu, oli mennyt hevosen luo, katsonut länkien läpi ja perähyttänyt hevosta, saaden siten sen taas liikkeelle. 

__________

12.10.2014, eli muutamia päiviä Leusjärvellä vietettyäni, lähdin jatkamaan matkaa. Lyöttäydyin hetkeksi jäniksenpyytäjien seuraan. Edellämainitsema oppaani oli yksi näistä jäniksenpyytäjistä. Muutaman kerran pyytäjät saivat jäniksen piippujensa eteen, vaan niin äkäinen oli kintuistaan tämä vemmelsääri, ettei siihen saatettu osua laisinkaan.

Näistä merkeistä jatkoin matkaani Aholanvaaraan. Tänne tultuani, kävin raatauttamassa ensiksi kylän parasta tietomiestä, tarinankertojaa, joka oli tarinoinut minulle jo viime ohikulkumatkalla. Mielikseni hän tiesi tarinoita entisaikaisista noitakonsteista, Väinämöisen opista, taidoista jota hän oli nuoremmuuteen oppinut hieman itsekin. Hän kertoi taitonsa, vaikka vähäisenkin, oppineen jo aikaa sitten edesmenneeltä Erland Hänniseltä (1894-), joka taas oli oppinut taitonsa ukiltaan, Matti Hirvasjärveltä (1831-1916), tämän pitäjän kolkan kuuluisimmalta noidalta ja parantajalta. Matista kuului yhä monta perin häkellyttävää tarinaa, joita ihmiset täällä totuudenperäisinä muistelivat. Vanhemmuuteen, vanhuuden heikkouden alkaessa vaivata Mattia, yritti hän saada työlleen jatkajia, opettaen konsteja tyttärensä pojille Hännisen Hermannille, Väinölle ja Erlantille. Tiettyyn pisteeseen olivat pojat ukkinsa neuvoja totelleet, vaan sitten, kun poikien olisi pitänyt käyskennellä jo kirkkomailla, kerätä kuolleiden ihmisten kynsiä ja hiuksia, lopettivat he homman siihen. Temppuja pojista oppi toki jokainen, vaan samanveroisia velhoja, mitä Matti oli, ei heistä tullut. 

Yhtälailla, tunsivat kyläläiset monia vanhoja karhunkaatotarinoita. Eräästäkin maanvaivaksi käyneestä karhusta he kertoilivat juttujaan. Tämä karhu, oli hyökännyt monet kerrat tämän perän ihmisten karjan kimppuun, aiheuttaen siellä suuria menetyksiä. Eräänä kerran sitten oli karhu taas hyökännyt lammaskarjaan. Muuan paimenena ollut oli saanut karhun rihlakkonsa tähtäimeen ja ampunut tätä. karhu ei siitä kellistynyt vaan oli pinkonut pakoon. Myöhemmin, karhu oli saatu ammutuksi Maaningassa. Karhua nyljettäessä, oli tämän Aholanvaaralaisen ampuma luoti löytynyt tämän karhun lavasta. Tarina karhusta on pitkä ja siitä kerrotaan monenlaista, vaan erikoisin on seuraavanlainen:

Kerran eräänä talvena oli muuan laukkuryssä kulkenut hevosella Hirvasvaaran kylänraittia mummonsa kanssa. Pimeys, pakkanen ja kova lumipyry tekivät matkanteon vaivalloiseksi. Laukkuryssä oli mennyt mummonsa kanssa erääseen taloon, missä parsi olisi ollut hevosesta vapaa ja niin päätti kysyä sieltä yösijaa. Talosta vastattiin, ettei täällä ole tilaa hevoselle. Tuohtuneena läksi laukkuryssä pihasta, virkkoen isännälle: No ensi talvena sopii! Loitsunvoimallaan hän nostatti tämän karhun hyökkäämään talon hevosten ja karjan kimppuun. Samalla kertaa oli karhu ennättänyt käymään myös Aholanvaarassa, missä tämä oli tappanut kyläläisten lammaskarjaa. Seuraavan kerran, kun taas laukkuryssä oli kulkenut Aholanvaaran poikki, hän kuuli valituksen, kuinka karhu oli tappanut kylän lampaita. Siihen hän vastasi, "Ka' kun minä en hoksannut laittaa raja-aitaa" -Tarkoittaen sanomallaan, ettei ajattelemattomuudessa ei ollut kieltänyt karhua koskemasta Aholanvaaran lampaisiin.

Kuului täällä sellainenkin vitsi, kun kaksi vanhaa miestä oli mennyt karhua pesälle kaatamaan. Toinen miehistä oli saanut ajatuksen, miten karhu saadaan pesästä hereille. Hän käski toista miestä sitomaan köydän jalkaansa ja kun hän olisi pesässä, niin karhun herättyä, kiskoisi mies hänet ulos köyden avulla. Naru jalassa oli mies mennyt pesän sisälle. Karhun herätessä, pesästä oli alkanut kuulumaan kovaa mölinää. Silloin ukko kiskoi köydestä minkä pystyi ja sai miehen pesän suulle vedetyksi. "Oli sillä pää mennessä" -oli mies ihmetellyt päänsä menettänyttä kaveriaan. Toivon mukaan tämä on vain vitsi, kuten varmasti onkin. Monenlaisia muita kertomuksia shamanismista ja karhunkaadoista pääsin kuulemaan ja siten ylös tallentamaan, mutten nyt ala niitä tähän hätään enempää kertoilemaan. 



-Tämäntyylisiä kertomuksia sain tallennetuiksi Aholanvaarassa kymmeniä. Oppaani ajelutti minua mönkijällään monessa talossa, monen isännän luona. 13.10. olin mukana seuraamassa hirviporukan hirven nylkemistä. Tätä seuraavan päivän majailin vielä Aholanvaarassa. 

Kuulemistani muinaisjäännöksistä voisin mainita, että sain tietooni kaksi uutta kiinteää muinaismuistoa, nimettäin muutaman pyyntikuopan- ja kahden kivirakennelman olin-sijainnin. Kivirakennelmia epäiltiin eräänlaisiksi lappalaisten ruuansäilytyspaikoiksi, ns. purnuiksi.
_________



15.10.2014 kello 09:30 olin valmis jatkamaan matkaani. Kävelytaipaleeni jatkui kohti Hirvasvaaraa. Kello 10:40, saavuin Lausojalle, sen kuuluisalle kummistus-sillalle, missä monen paikallisen kerrotaan nähneen kummituksia. Tästä kävelin vähän matkaa pistäytyen Lauspalon talon isäntää raatauttamassa. Isäntä tiesi kertoa mm. edelläkertomani tarinan Taavetti Leskisestä ja monta muuta vanhaa tarinaa. Talossa tarjottiin minulle vastaleivottuja sämpylöitä ja teetä, kiitän siitä talon hyväntahtoista emäntää. Matka jatkui.

Hirvasvaaralle tultuani, sain todeta, että kaikki kylän kertojat olivat tavoittamattomissa, hirviporukoissa hirvenpyydössä, tai porohommissa. Yhden ainoan poromiehen kerkesin pikaisesti tapaamaan. Hän kertoi erään tapauksen karhun pyynnistä. Majoituin täällä Poikeloiden luokse. Seuraavana aamulla (16.10.) kello 05:45 pääsin autokyydillä Sallan kirkolle. Mittari näytti pakkasta -14 Celsiusta. Sallasta pääsin lähtemään linja-autolla kohti Keimjärveä ja Rovaniemeä kello 09:20. 



Tällainen oli matkani pääpiirteittäin.

Rovaniemen Pöykkölässä, 

21.10.2014, 

N. Rytilahti.