Huhtikuun tervehdys - Viime kuukausien aikaansaannoksia

Hyvää alkanutta huhtikuuta. Yli puolitoista kuukautta ovat kelit pysyneet pääosin plussan puolella, kunnollista taka-talvea ei ole kuulunut ja päivät alkavat olla yhä aurinkoisempia. Vesi tippuu kattojen räystäiltä ja tipat napsahtelevat ikkunalaudalle, lumet humahtelevat ryminällä alas katon harjanteilta ja lumi on loskansekaista - nämä ovat selviä kevään merkkejä. 

"Kevään mettän kylyvöistä" (metsän kylvöt: Aika jolloin havupuut pudottavat kuolleet havunsa keväthangelle) on kulunut kolmatta viikkoa, niistä vanha kansa ennusti kevääntulon ajankohdan. Vanhoilla oli siihen sopiva sanonta:

"Yheksän viikkoa ensimmäisistä mettän kylyvöistä suliin maihin"

- Tämän laskun mukaan sulan maan aika koittaisi meille toukokuun alkuviikkoina. Vanhoilta löytyi kevätkesän ajankohdalle muitakin ennustuksia, ainakin käen ilmaantumisesta oli omat ennuksensa. Käki palaa lintukotolastaan näille main toukokuun ja kesäkuun hujakoilla, siitä kuului vanhojen hokema:

"Kun käki kukkuu: (niin) leipää lehteen ja hallaa hankeen"

- Jos oli kuullut käen kukkuvan niinkin aikaisessa, kuin keväthankien aikoina, oli siitä vuodesta tuleva kova hallavuosi, sadon katovuosi. Taas jos käki kukkui (puihin ilmaantuneiden) hiirenkorvien ja lehtien aikoina, sadosta oli tuleva hyvä sinä vuonna. Tämän tyyppisiä sääenteitä vanhemmat ihmiset vielä hyvin tuntevat. 

Liittyi käkeen muitakin uskomuksia. Kun vanha kuuli ensimmäistä kertaa sinä vuonna käen kukkumisen, rupesi hän laskemaan kukkumisia, kuinka monta oli kukkua, niin monta oli jäljellä olevia elinvuosia. Niinpä vanhat, nähdessään käen metsässä, rupesivat tältä anelemaan:

"Kuku kultainen käki,

minun annettu ikä!"

Käki ryhtyi kukkumaan ja vanhat rupesivat hartain mielin lakki kourassa laskemaan elinvuosia. Käki oli ihmeellinen olento. Siihen asti piti käki eloa ja ääntään korpimaissa, kunnes näki ensimmäisen kypsyneen hillan hillajängällä, saati sitten näki kesän ensimmäisen heinäsuovan tai sai "ohran vihineen" kurkkuunsa. Heitti tämä tuolloin kukkumisen, muuttui haukaksi ja lähti viuhtomaan kohti etelän Lintukotolaa.

__________

Viime kuukausien haastattelumatkoja

Viimekertaisesta kirjoituksesta on kulunut miltei kaksi täyttä kuukautta, on siis korkea aika kertoa viime kuukausien haastteluista. 14.2.2015 Rovaniemellä pidetyn sukuseuran kokouksen perästä suuntasin matkani Kemijärven ABC:lle, jossa odottelin linja-autoa tulevaksi muutaman tunnin. ABC:llä pöytään istahti muuan vanha pariskunta Halosenrannalta. he kertoivat minulle tietämykensä Halosenrannan ja Termuslahden muinaisista lappalaisten olopaikoista. Keeterisaareen pitäisi heidän mukaan olla lappalaisten pyhä paikka, sen korkeimmalla kohdalla seisoi vielä ennen sotaa pystyssä lappalaisten palvoskivi. Nyt kivi saattaa maata pellon alla osin tai kokonaan maan peitossa.

- Pilkillä Salmijoen Yli- ja Alakoskien välissä, 14.3.2015.

Täältä jatkoin matkaa Sallan Salmivaaraan, jossa heti seuraavana aamuna (15.2.) ryhdyin talletustöihin. Sain talteen muisteluksia vanhoista poromiehistä, Saukko-Arielista, Ultin-Pekasta, ja eräästä (Vanhan) Sallan kirkonkylän lähtöisestä Hentilästä, joka muutti sodan jälkeen Salmivaaran Kujalaan. Puheenaiheina olivat myöskin vanhat, "jääpolteella" työstetyt niityt jokivarsissa. 27.2. palasin jälleen Salmivaaraan, siellä keräsin vanhaa paikannimistöä ja nimistön tarinoita sen viikonlopun. 1.3.2015 olin taas tarinankeruussa Salmivaarassa - jalkaisin, paljaan taivaan alla kun on niin hankalaa liikkua mihinkään talvella, on pakko pysyä aloillaan. Tänä viikonloppuna sain kirjoilleni joukon vanhoja lauluja, enimmäkseen häveliäitä juomalauluja, mutta myös siveellisempiäkin värssyjä. Seuraavan laulun sallalaisten evakkoreissusta sain talteen Sallan Salmivaarassa 25.1., osin 1.3.2015:

01---------- Salon kylässä lanttu leikkaa,

02---------- keksitään siellä monta keikkaa,

03---------- joista Kaustisella vain harva tietänee,

04---------- Kylä se on silkka harmaa, 

05---------- viihtyminen on epävarmaa,

06---------- evakot ne tuntevat sinne tullessaan,

07---------- kaljatynnyri alas tuotiin,

08---------- yhdessä se sitten juotiin,

09---------- päätteheksi päivän työlle...

10---------- Salon tyttö ja evakkopoika,

11---------- kuljeksivat kuiskutellen,

12---------- hiljaa kuistutellen, hipsutellen, 

13---------- päätteheksi päivän työnsä,

14---------- viettäen yhdessä koko yönsä...

15---------- sillä lailla elo on helpompaa,

16---------- evakkopoika pohojankin unhoittaa,

17---------- vaikk' on vastinetta tää, Salon kylän elämä,

18---------- sittenkin se viehättää.

- Tätä, enää pätkittäin muistettua "evakkopojan laulua" lauloi evakkoaikana Salon kylässä muuan sallalainen, Matti Erkkilä (Alatalo?). Sen oli Matti itse sanoittanut. Evakoiden mielet ovat olleet haikeat, kaipuu päästä taas kotikonnuillensa on ollut kova, sen kaiken näkee tässä Matin sanoittamassa laulussa. 

Samana päivänä 1.3., pääsin sukulaisteni kyydissä Sallan Onkamon kylään, missä tein vähäisiä talletuksia sinä iltana sekä seuraavana päivänä. Kulin mm. venäjäslammen (oik. Venäläislammen) vanhan tarinan, jonka mukaan Onkamon lappalaiset tuhosivat lammen rantamalle joukon vainovenäläisiä väijytyksen avulla. 2.3. illalla menin Sallan kirkonkylään, missä sain kuulla joukon nuorempia muisteluita, tein mutkan Saijalle ja palasin Salmivaaraan 5.3. 

- Onkamolaisen poromiehen, Hentukka Anttilan kengänpaulat, 1.3.

6.3. kuulin tarinoita Piisi-Heikin rahdinajomatkasta. Rahdinajoa ajettiin Oulusta Kantalahteen Venäjän vallan aikana 1910-luvulla ennen Suomen itsenäistymistä 1917. Heikki Piisilä (1898-1958) kulki näillä matkoilla ja kertoi kokemuksistaan kotikylässään monia juttuja, joista yksi oli muistunut kyläläisten mieleen: 

Lähellä Kantalahtea Piisi-Heikki oli kohdannut erään vanhan partasuisen ukon. Ukko käpsähteli Heikin luo ja kysyi huonohkolla suomenkielellä - "Mikäh ollah se, lehmä jälki, lampa paska?" Heikki tajusi ukon selvittämät eläimen jättämät jäljet ja vastasi huvittuneesti: "Se ollah hirvi!" 

Samana päivänä läksin mummoni luo Ahvenselkään. Ensimmäisenä päivänä puhuimma mummoni kanssa lasten arvuutuksista. Mummo luki niitä minulle yli kaksikymmentä erilaista, voinen esittää tässä niistä muutaman:

"Ukko uljas, pää paljas,

kuumaan koskeen kurkistaa"

- mikä se on? Vastaus: Kapusta (kauha) keitossa.

"Pikkulintu, liinahäntä,

läpi seinän lenteleepi."

- mikä se on? Vastaus: Neula ja lanka pujotettuna vaatteen läpi.

"Aitta alla, mylly päällä,

tihkumettä myllyn päällä"

- mikä se on? Vastaus: Ihmisen maha, suu ja hiukset.

"Ukko vanha mustavaippa,

kulkevi kylä kylältä,

käypi pirtin pienimmänkin

ja kaikissa pyhitetään"

- mikä se on? Vastaus: Joulu.

"Helmi ja hopeisia kultaisella kankahalla,

kuu katseli ja päivä peitti"

- mikä se on? Vastaus: Lumikiteet hangella.

"Tyvi ylös, latva alas,

näkee kuun ja tähdet,

muttei koskaan kesäistä päivää"

- mikä se on? Vastaus: Jääpuikko räystäällä.

"Kolmesti päivässä päälleen pukee

ja enimmät ajat alasti seisoo"

- mikä se on? Vastaus: Ruokapöytä.

Arvuutukset mummo oli oppinut osaksi vanhoilta ihmisiltä, osaksi kirjoista kouluaikana. Paljon muuta mummo kertoili nuina seuraavina päivinä, sellaisenkin hokeman, mitä vanhat aina muistuttivat kun nuorempi ihminen tahi lapsi sattui olemaan rauhaton. Vanhat käskivät nuorempaansa asettumaan sanoen (hokema tunnetaan myöskin muualla päin Sallaa, mm. Salmivaarassa, Aholanvaarassa ja Sallan kirkonkylällä):

"Istu penkkiin,

perse koukkuun,

ja rautalakki päähän!"

Tyhjän naurajillekin vanhat ärähtelivät, pitivät sitä kait sopimattomana ja sanoivat:

"Räkänokastakin se mies tulee, muttei tyhyjännaurajasta."

Naurahtaen mummo näitä vanhoja muistelee, muistelee senkin tarinan kun Sallan maanteillä tavattiin ensikertaa uusi ihmetys, polkupyörä. 1800-1900-luvun vaihdetta se on lienee ollut, kun Sallaan tällaiset ensimmäiset ihmetystä aiheuttaneet kulkupelit ovat saapuneet. Ei silloisilla ihmisillä mitään tietoa polkupyöristä ollut, piruhan se sellainen oli:

Niinpä kerran oli muuan nuori mies hankkinut Sallaan uutuuttaan kiiltävän polkupyörän. Mies päätti nyt koittaa uuttaa menopeliään, nousi istuimelle ja polkaisi itsensä vauhtiin kylän maantiellä. Muuan vanhempi ukko käveli myöskin kylätanhualla. Polkupyörä kiiti nyt kylän poikki ja ukko seurasi pojan hurjaa menoa. Näkyä pahasti säikähtänyt ukko kiiruhti nyt kotiinsa ja kauhistuneena kertoi näkemäänsä perhekunnalleen:

- "piru vei miestä! Yritti se sätkytellä vastaan, mutta ei se auttanu, se meni vaan!"

No, ehkä asia oli myöhemmin ukolle selvennyt, mikä tämä "piru" sitten oikeastaan olikaan. Tällaisista huvittavista jutuista siirryimme pikku hiljaa puhumaan säänpovaustavoista. Ennen säätiedotuksia säätä tuli pystyä lukemaan ja ennustamaan itse. Vanhoilla oli niille omat konstinsa. Niistä aikanaan puhuttuamme mummo otti puheeksi ukkosenilman uskomukset. Nyt se jumala siellä kolisevilla kolarattailla pyyhältää - tuumiskelivat vanhat tiiraillessaan taivaalle ja kyyhöttivät pian piilossa pirtin loukossa. 

Muisti mummo eräänkin vanhan, mutta silti vakavasti otettavan, opettavaisen tarinan lapsuudenajoiltaan 1930-luvulta, jonka vanhat olivat muistelleet. Tarina kuului: Kerran, vanhaseen aikaan, kaksi ukkoa oli ollut järvellä verkkoja kokemassa, kun taivaanrannasta puski heidän ylleen "ukon iili", taivaalla välähteli ja jyrähteli. Eivät ukot ukkosta pelänneet, toinen yritti sytyttää vain tupakkipiippuaan ja vitsaili:

- Iskis nyt tulen minunkin piippuun!

Eihän ukkonen pilkkaa kuunnellut, ei, vaan se iskeä räväytti ukon tupakkivermeet kappaleiksi järveen. Ukot pahoin riepoteltuina ja naamat väärälle vääntyneinä lähtivät pakomatkalle. Oli ukkosesta mummolla pari muutakin vanhaa tarinaa, mutta en ala niitä nyt tähän änkäämään. 8.3.2015 suuntasin paluumatkalle Rovaniemelle. 

- Puuta kuoritaan petkeleellä, vanha, lie 1930-luvun kuva, Onkamosta.

Seuraavana perjantaina 13.3.," epäonnen päivänä", läksin taas Sallan Salmivaaraan. Täällä sain viikonlopun aikana papereilleni joukon uusia arvuutuksia ja hyviä vitsejä. Voinen kertoa niistä yhden:

Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen kielimurteissa voi olla "pieniä eroavaisuuksia" ja niinpä tämäkin tempaus sai siitä alkunsa: - Kaksi miestä, toinen Lapin, toinen Etelän miehiä, kulkivat hiihtämällä metsässä. Pitkän matkaa jo lujaa hiihdettyään Lapin mies huusi Etelän miehelle: "Huilataan!" Etelän mies käsitti asian hiukan vääriin ja lisäsi vauhtiaan, nyt mentiin entistä kovempaa, kun taas Lapin äijä huusi: "Huilataan välissä!" Taas kiihtyi Etelän miehen vauhti ja hiki valui kummankin otsalta. Taas huusi Lapin mies: Huilataan hei! Silloin pysähtyi Etelän mies ja kiivauksissaan kiroili Lapin miehelle: - "Huilaa sinä saatana, minä ainakin levähdän!"

__________

19.3.2015 läksin "kolleegani" kanssa haastattelumatkalle Sallaan. Ajomatkalla Salmivaarasta Sallaan poikkesimme Paikanselässä erään ukon luona. Hän kertoi kahden vanhan puisen jumalankuvan tiedot ja sijainnit. Niitä nuoret olivat leikkimiellisesti kumarrelleet kalaan mentäessä, "muutoin ei olisi saalista saatu". Minulla olisi tarkoitus käydä nämä kalajumalapuut tarkistamassa paikan päällä ensi kesänä. 

- Maasaareke aapamaisemassa Aholanvaaran ja Leusjärven välillä 21.3.

Siitä jatkoimme matkaa Sallan kirkolle Hopeaharjuun. Täällä haastattelimme kymmentäkunta eri vanhaa tietomiestä ja naista. Vanhin kertojista oli kahta vaille sata ikävuotta. Kuulimme siellä monen monta vanhaa tarinaa. Samana päivänä sain kyydin Aholanvaaraan. Siellä sain kahden päivän aikana talteen säänpovaustapoja ja sanontoja, paikannimiä ja erilaisia vanhoja tarinoita. 21.3. pääsin kelkkakyydillä metsiä myöten Leusjärvelle. Täällä sain kirjoilleni kolmattakymmentä sanontaa ja pari hyvää tarinaa. Kuulin tarinoita mm. Juho Taavetti Leskisestä. Juho oli taitava parantaja, salvosrasvojen tekijä ja verenseisauttaja. Sain lisäksi tietooni yhden uuden pyyntikuopan maastosta.

- Siis tällainen on ollut viime kuukausien ajankulu. 

__________

Selontekoa vuosien työn tuloksista

Kerron nyt muutamia faktoja lukijoilleni, mistä on lähdetty ja mihin on tultu. Olen kerännyt historiallisia tietoja monia vuosia - Ensimmäiset muistiinpanot olen kirjoittanut vuonna 2007, ne koskivat lähinnä paranormaaleja ilmiöitä, joita ihmiset ovat minulle tuolloin muistelleet. Muistiinmerkitseminen ei ole minulle siis mikään uusi juttu. Sota-ajan muisteluksia ja taistelupaikkojen tietoja olen merkinnyt muistiin vuodesta 2012 saakka, ääninauhoitteita olen ottanut haastatteluista päivämäärästä 8.3.2013 alkaen. 

Olen haastatellut tähän mennessä noin 90 Sallalaista, heistä suurin osa on 65-90 ikävuotta täyttäneitä, jo "varttuneita" paikkakuntalaisia. Eri pituisia ääninauhoja on kertynyt yli 550 kappaletta. Juttuja on kertynyt myös muistivihkoihin, niitä on tallessa seitsemän täyttä vihkoa.

Joku lukijoista on voinut arvella, ettei työtä vanhojen tarinoiden kerääjälle enää nykypäivänä löydy, että kaikki tarinat olisivat jo ennalta keretty tallettaa. - No, vanhat tarut, kuten tarinat Murhahaarasta, Laurukaisesta, Parasta, Lappalaisista yms. ovat jo suurimmalta osin taltioitu ennen minua, se on totta. Mutta kuinka suuri onkaan se juttujen ja tarinoiden kirjo, joista en ole varhaisempia muistiinpanoja löytänyt - niitä löytyy nauhoiltani ja papereiltani lukemattomia määriä. On sellaisia tarujakin tullut kuultua, joista ei ole ennestään ollut tietoakaan ( *

Paljon vanhaa perinnetietoa on siis vielä tallettamatta, siitä viestii sellainenkin tieto, ettei näistä haastattelemastani noin 90:stä sallalaisesta ole ennestään haastateltu kuin noin 10-15 prosenttia. 

 *) Hyvä esimerkki on lie aivan paikallinen, "sallalainen taru", josta kaikkein parhaimmat ja tietoisimmat tarinankertojat ovat minulle tarinoineet. Se on vanha tarina eräästä varkaasta toisen sadinjuonnolla (ansareitillä). Varas jää lopulta kiinni teoistaan. Tarinan osia ja sen jäänteitä olen kuullut ainakin Sallan Saijan, Salmivaaran ja Särkelän kylissä. Lisäksi olen saanut kuulla muutamia vanhan vanhoja tarinoita paikannimiin liittyen. 

-Kylän tarinankertojan taidonnäyte: puukolla tehtyjä "päreporoja",

Aholanvaarassa 8.2.2015.

__________


Näillä kirjoittelemisilla toivotan lukijoille hyvää Pääsiäistä.
Terv. N. Rytilahti.