Maaliskuun 2016 tervehdys ja kertomus talven talletustöistä (kesken).

Hyvää maaliskuuta!

On kulunut jo liian pitkä tovi siitä, kun olen viimeksi istahtanut blogini päivittelyn ääreen. Koulu ja  kovatöinen kirjaprojektini ovat vieneet suurimman osan vapaana olevasta ajastani, ja siksi blogini on on pysynyt pitkään päivittämättömänä. Nyt on kuitenkin ryhdytty blogitekstin laadintaan.


Talvi on edennyt äkkiä tuon kaiken kiireen ja työn keskellä. On ohitettu kaamoksen täyttämä sydäntalvi, Joulunpyhät, Loppiainen, Nuutit ja Heikinpäivä, on keretty siinä välissä juhlistaa myös vuodenvaihdosta. Ohitse helisi myös helmikuu, laskiainen ja Talvi-Matin päivä, sekä Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä. Kuu vaihtui maaliskuuksi, vietettiin kansainvälistä Naistenpäivää, muistettiin naisia esityksin, lahjoin ja lämpimin onnitteluin. Pohjois-Suomessa siirryttiin hiihto- eli talviloman viettoon. Sitä vietän nyt minäkin. 

Ennen niin kovat pakkaskuukaudet ovat olleet tänä talvena varsin lauhanlaiset, on pysytelty nollan pinnassa, vesi tippuu räystäiltä ja keli on ollut takkalassa. Vanhat sanoivat:

"Jos ei maalis(kuu) maata näytä, niin ei huhtikuukaan humahuta."

 

Aika näyttää, miten käy kevääntulon. Sääennuste lupasi kuitenkin yhä lämpenevämpiä ilmoja, eikä tällä menolla olisi mikään ilme, jos maa alkaisi pälveillä jo huhtikuulla.

Talven talletuksista.

 

Talletuksia olen tämän talven aikana tehnyt Sallan Aholanvaarassa, Hirvasvaaralla, Leusjärvellä, Salmivaarassa ja Ahvenselässä. Vihkoihin ja äänitteille on kertynyt suuri joukko kansatieteellistä materiaalia, asutushistoriaa, pyyntitarinoita ja pyyntimenetelmiä, taruja, uskomusperinteitä ja vanhan kansan sääenteitä, sanontoja ja arvoituksia, paikannimistöä, murresanoja jne.  

Mieleeni painuivat erityisesti kylän ukkojen vanhat tarinat entisajan karhunpyytäjien käyttämistä konsteista: Niin ovelia olivat nuo entisajan pyytäjät olleet, että he saattoivat nujertaa karhun seuraavasti, miestä väkevämmin konstein, "kuperrusvedellä" eli paloviinalla.  

Oli löydetty karhun sortama lehmän- tai poronruho. Ruhon luo tuotiin kuparipytty eli -kattila, se kaivettiin maahan ja täytettiin paloviinalla, sekaan saatettiin panna vettä, mahdollisesti myös hunajaa ja lie muita houkuttimia. Menivät ukot sitten ruhon lähettyville vaanimaan ja kuulostelemaan.  Odoteltiin. Karhu ilmaantuikin myöhemmin ruhon luokse, rupesi syömään, aterioi hetken aikaa, kunnes jano ajoi hakemaan vesipaikkaa. Kirkkaasti hohtava kuparikattila maanpovessa näytti karhun silmissä erehdyttävästi valkealta hetepaikalta, siitä hörppyä ottamaan. Pian karhu meuhtoi ja karjui kenturalla, metsän kuningas oli juotettu humalaan. Tulivat lopulta paikalle myös pyytömiehet terävine karhukeihäineen ja kirveineen, olivat kuulleet mekastuksen kankaalta ja hyökkäsivät nyt juopuneen otsopolon kimppuun. Pian pitkä keihäänterä painui vasten karhun rintaa, ei ollut enää jakoa metsän otsolla.  Se oli saatu nujerrettua.

Edell. mainitusta konstista löytyy muistaakseni maininta teoksessa Tuo hiisi hirviäsi. 

Yritän kaivaa tiedon käsiini.

Porojen rokotus aidalla, 5.1.2016.

Suurempaa sijaa muistivihkojeni sivuilla ovat saaneet myöskin poromiessanasto ja poronhoito. Vanhimuksilla poromiehillä onkin sellaisia sanoja ja tietoja, joita eivät tiedä edes nuoremman polven poromiehet.  

Mitä lienee sanatarkasti tarkoittanut erään kuusamolaisen poromiehen lausahdus, jonka seurassa vanha kertojani oli kulkenut suden pyynnissä: Oli löydetty jäljet ja kierretty ne. Susi oli kierroksen sisällä. Siihen oli todennut tuo vanha, jo aikaa edesmennyt Kuusamon poromies: 

- "Kuoskumas kummussa nukkuu."

Kuoskumas -sana lienee peräisin saamenkielestä. Sanan pitäisi tarkoittaa ilmeisesti "petoa". Kuosku -sana lie samaa perua. 

 

Kirjaprojektit ja muut kirjoitustyöt. 

Kirjaprojekti on nyt kirjoitusvaiheessa. Läpikäytäviä ja kirjoitettavia äänitteitä on kaikkiaan liki 1000 kappaletta, niistä olen kirjoittanut puhtaaksi parisensataa. Valokuvia on arkistossani toinen rupiama, nekin pitäisi käydä läpi. Työtä tulee kirjanteon parissa siis yhä riittämään.

Olen ryhtynyt laatimaan myös erästä raporttia Sallasta vuosina 2014 ja 2015 löytyneistä ja muistiinpannuista muinaismuistoista. Raporttiin on listattuna kaikkiaan puolisensataa uutta muinaismuistoa Sallan kunnan alueelta: kivilatomuksia, seitoja  ja käräjäpaikkoja, asuinsijoja, kalakenttiä ja pyyntikuoppia, sekä muutamia vuosilukupetäjiä. Koska kaikkia muistiinmerkittyjä muinaismuistoja en edellä mainittuina kesinä kerennyt paikan päällä käydä katsomassa, työtä tulee riittämään vielä seuraavaksi kesäksi.

Esitellään tässä hyvänä esimerkkinä  

Aholanvaaran Peurajärveltä löytyneet muinaismuistot:

Peurajärven rannoilta, lähellä Sallan Aholanvaaran kylää, löytyi viime kesän etsintöjen aikana (13.5.2015) ainakin yksi varma peuranpyyntikuoppa (Kartalla num. I). Kuoppa on kaivettu pienoisen harjun alkuun Peurakankaan laitaan, mihin peurat on saatu helposti ajettua. Kuoppa on laajuudeltaan miltei 3 x 3 metriä, ja syvyydeltään yli metrin, siis hyvin suuri kuoppa, josta voineekin päätellä, että tätä pyyntikuoppaa olisi käytetty vielä melko myöhäisellä ajanjaksolla, luulojeni mukaan 150 - 400 vuotta sitten. 

- edellä mainittu pyyntikuoppa Peurakankaan laidassa, vas. suoalue ja sinertävä Peurajärvi.  Kuoppa on kaivettu harjun kapeimpaan kohtaan. Kuvattu 5.6.2015.

Peurakankaan laidasta, järveen laskevan jyrkän rinteen tuntumasta löysimme etsintöjen aikana myös ikivanhan rautaveitsen katkelman (Kartalla num. II). Terä löytyi metallinilmaisimella syvältä hiekkamaannoksesta. Terä ei ole kovin suuri, kutakuinkin vain 9 cm pitkä. Terän ruotoa on jäljellä enää noin 1 cm.  Täällä pieniteräistä puukkoa kutsutaan "nihiviksi" (nihvi). Pieniteräinen nihivi on edelleen suuressa suosiossa nylkymiesten keskuudessa, eikä arveluni lie heittäisi kovinkaan kauaksi, jos sanoisin terän olleen muinaisen peuranpyytäjän nylkypuukko.

Peurakankaan kaakkoislaidassa, jyrkän rantatörmän eli rinteen alta, läheltä rantaa löytyi vielä kaksi pienempää, jo melko maatunutta kuopannetta (Kartalla num. III). Kuoppien koko on 2 x 1 metri. Syvyyttä ei kuopilla ole enää kuin noin 30 cm. Ne lienevät vanhempia pyyntikuoppia.

 

Peuranpyynnistä ei Aholanvaarassa enää liiku suuremmin perimätietoa. Tiedetään kertoa vain se, että kuopat ovat "lappalaisten aikuisia peurahautoja". En silti pidä mahdottomana, että kylän ensimmäiset asukkaat olisivat harjoittaneet peurojen ansapyytöä. Peuranpyynti oli tuohon aikaan kuitenkin tärkein valtapyytö. 

Muuta huomioitavaa:

- Jälkeen päin Peurakangas on toiminut poromiesten erotuspaikkana, ja kankaalla onkin yhä merkkejä vanhasta porkka-aidasta. Aitaa on vanhojen mukaan käytetty viimeksi 1950-luvun lopulla. 
- Kartasto ei tunne tältä suunnalta puoliakaan paikallisten käyttämästä paikannimistöstä, karttoihin ovat jääneet nimeämättä myös Tuuraniemi ja Peurakorpi.

Vas. Peurakankaan rantatörmä, takana Tuuraniemi, Peurajärvi 9.3.2016.

Erikseen minun täytyy tässä muistaa kiittää ystävääni ja oivaa opastani Jarkko Hännistä, jonka avulla olen päässyt nämäkin muinaismuistot Peurakankaalla tutkimaan, puhumattakaan niistä kaikista muista muinaismuistoista Aholanvaaran suunnalla, jotka ilman Jarkon apua olisivat minulta jääneet tallettamatta. Oppaani on ollut korvaamaton apu myös kansatieteellisen aineksen keruussa, sillä ilman Jarkon hyvää paikallistuntemusta olisivat monet tarinankertojat ja heidän arvokkaat tarinansa jääneet minulta huomiotta.



Ajuri ja oppaani J. Hänninen, 
Kaappilampi, Aholanvaara 30.1.2016.

Päivittelen tekstiä joutessani,

terv. Niko Rytilahti.

 ,