Toukokuun ja kesäkuun talletuksia Rovaniemellä, Kemijärvellä ja Sallassa.

Hyvää kesäkuuta!

Kesä on saapunut, puut ovat puhjenneet lehteen, nurmi alkaa olla kauttaaltaan vihreä ja linnut ovat saapuneet pohjoiseen kotiinsa. Mutta ilmat - ne eivät ole olleet yhtä kesäisiä. Montaa hellepäivää ei ole vielä tähän alkukesään sopinut, - sateita ja tuulta on sitä vastoin touko- ja kesäkuina riittänyt. Palasin äskettäin Rovaniemelle (8.6). Olin parin päivän reissussa Sallan etelä-kolkassa. Siellä aurinkoisempia ilmoja riitti torstaista aina lauantaille saakka, kunnes sateet saapuivat vaaralle tuona lauantai-iltana. Lauantaina tein Aholanvaarasta mutkan Lauspaloon ja Hirvasvaaraan, missä sain tuolloin talletetuksi joukon tarinoita, sanontoja, lauluja ja loruja. Sateisen sunnuntain sain myös kulumaan haastatteluiden parissa Lauspalossa, Hirvasvaaralla ja kauempana Mökkiperällä. 

Erikoisimpia tallenteita tältä viime reissulta olivat katkelmat härmäläisistä "häjyjen lauluista." Niitä minulle lauloi ja muisteli 7.6.2015 Lauspalon Leskisen vanha isäntä. Hän oli laulut kuullut Kauhavan syntyiseltä mummoltaan, Maija "Maiju" Leskiseltä os. Lepistö (1878- 1972), joka taas oli oppinut laulut omilta vanhemmiltaan Kauhavalla. Oli mukava havaita, että nämäkin Härmän häjyjen laulut ovat kulkeutuneet perimätietona näinkin pitkälle nykyisyyteen. Kaikkia mummon lauluja ei isäntä muistanut. Mummon oli tapana laulaa näitä lapsien huvitukseksi. Voinen esittää tässä isännän muistamat, - mummoltaan kuulemat värssyn sanat:

"Isontalon Antti ja Rannanjärvi,

ne jutteli kaharen kesken;

Tapa sinä se Kauhavan vallesmanni,

niin minä nain sen komian lesken.

Ensin ne portahat särijettiin

ja sitten vasta muuri.

Isoo-Antti se erellä kävi,

kun joukosta oli suurin.

Isontalon Antti oli ensimmäinen

ja Rannanjärvi oli toinen,

Pukkilan Jaska Kauhavalta

oli kolomas samanmoinen.

Sitten on piru, sanoi Rannanjärvi,

jos minä miestä pelekään.

(Tervaskannolla kuonon päähän,

ja teräksellä pitkin selekää),

Vaasan veri ei vapise,

eikä Kauhavan rauta ruostu.

Niskasta kiinni ja puukolla selekää,

jollei se muuten suostu.

(Ei saa laulaa Rannanjärvestä,

Rannanjärvi on kuollut, 

Rannanjärven hauralle

on marmoripatsas tuotu)."

"Isontalon Antti kun häihin lähti,

valjasti hevosensa,

mukaansa ei muita ottanut,

kuin nuorimman sisarensa..."(#

- Kertoja ei muistanut laulua enää siitä kohtaa, mutta laulun mukaan häissä oli syntynyt verinen tappelu, kun muuan mies oli mennyt haukkumaan Isontalon Antin siskoa "portoksi."  Laulussa se säe kuului näin, mies nimittäin:

"...portoksi tervehti häntä..."

- laulun mukaan Isontalon Antti suuttui suunnattomasti miehen kielenkäytöstä ja tappoi tämän. Kertojan mukaan mummo lauloi jatkoa (?) näin:

"mitähän se harakkakin merkitsi,

kun se saunan katolle rensi.

vihille piti mentämän, 

mutta rumihia tehtiin ensin."(#

#) huomioitavaa: Isontalon Antista laulettaviin lauluihin on sekoittunut ilmeisimmin katkelmia laulusta "Anssin Jukka ja Härmän häät". Mistä tulee sitten tapaus, jossa mies tervehtii Antin siskoa "portoksi", ei ole minun tiedossa. 

_______

Mutta tehdäämpä paluu viime kuukauden talletuksiin. Siis pitemmittä puheitta, seuraavaksi esitän hieman laveasanaista selontekoa viime kuukauden talletuksista Rovaniemellä ja Kemijärven Kelloniemessä. Näiden lisäksi olen tehnyt talletustöitä Sallan kirkonkylässä, Salmivaarassa, Aholanvaarassa ja Hirvasvaaralla, mutten niistä en enää ryhdy sovittamaan kertomusta tähän tekstiin. 

Lisäksi olen viime aikoina tehnyt muutamia löytöjä, - olen mm. (metallinetsimellä) löytänyt kaksi vanhaa rautaveistä, - toinen niistä suurella todennäköisyydellä lappalaisten aikainen terä. Paransin myös rahalöytöjeni ikäennätystä, kun tulin Aholanvaarasta löytäneeksi vuosien 1719-1720 aikaisen Ruotsin Ören. Se on noin 4 vuotta Salmivaarasta löytynyttä kuparista Öreä vanhempi. Lisäksi löysin Oulankajoen varresta hännisläisen oppaani avuin yhden peuran pyyntikuopan.

 Lahoavaa poro-aitaa Aholanvaarassa.

Tässäpä siis viime kuukauden kulua:

ROVANIEMEN TALLETUKSIA:

 Rovaniemen kansanperinnettä en ole liioin ennen tätä toukokuuta tallettanut. Nyt 6.5.2015 - otin viimein itseäni niskasta kiinni ja lähdin ottamaan selvää Rovaniemellä liikkuvista tarinoista ja loruista. Keskustassa riittää monta hyvää jutustelupaikkaa, mm. kaupungin puistot, kauppakeskukset ja kahvilat. "Lyyti alkoi kirjoittaa" jo ensimmäisenä keruupäivänä, kun viereeni istui pari meltauslaista 70-80 vuotiasta miestä. He ryhtyivät ilomielin minulle selvittämään kotipaikkansa tapahtumia: "Heidän kertomansa mukaansa Meltauksen ensimmäisiä asukkaita oli ollut muuan "Hollanti-Äijä", joka suuren varallisuutensa menettämisen pelossa pakeni tänne ilmeisesti Hollannista. "Hollanti-Äijää" oli täällä pidetty vähän kummallisena; venettäkään ei hän koskaan veteen laskenut, - veti vain maita myöten paikasta toiseen." (Tarinan mies on ollut oikeammin "Skotlanti-äijä", josta tarinoidaan ainakin Muoniossa).

"Trulleja eli noitia on Meltauksessakin ollut muutamia. Muuan Suomenniemen Ukko oli ollut siellä melko pystyväkin noita. Suomenniemi oli riitaantunut kolmen eri naapurinsa  kanssa.  Tuolloin oli Suomenniemi langettanut heille kirouksensa, ja niin paha oli kirous ollut, ettei sen perästä niihin taloihin enää asukkaita saatu. Yhä tänä päivänä seisovat nämä talot tyhjillään. 

Oli kylässä muitakin noitia, oli parantajiakin. Pari kylän emäntää osasivat mm. pysäyttää verentulon. Kieringin Kaaleppi Luusualla taisi hänelläkin olla etiäisiä. Kerrankin Kaalepin porot olivat painuneet Norjan puolelle. Kotona jo hätäiltiin porojen suhteen, pitäisikö niitä lähteä Norjasta hakemaan, mutta ukko vain oli tuumaillut, että kyllä ne porot kotia tulevat, ettei niitä tarvitse lähteä hakemaan. Niin (sittemmin) palasivat porot kotiin."

Vielä jatkoivat ukot juttujaan, ottivat puheeksi sellaisenkin tapauksen, kun: "mies oli käynyt varkaissa Nivankylän Hiukan talossa. Hiukan kuulu isäntä kirosi varkaan tekosia ja vannoi naapureittensa kuullen: - "Sinä yönä se tuo ne takaisin ja oikein hopun kanssa!" - Voimalliset olivat Hiukan sanat olleet, sillä niin oli myös tapahtunut. Riivattuna oli varas palauttanut varastamansa tavaran Hiukan taloon.

Seuraavana päivänä (7.5) jatkoin haastatteluita Rovaniemen keskustassa. Eilinen keruu oli tuottanut hyviä tuloksia, niin täytyisi tänäänkin, arvelin itsekseni. Viereeni istahti eräs Ranuan syntyinen mummo, joka ryhtyi oitis keskustelemaan. Jonkun lorun alun hän minulle lausui, ennen kuin hänen oli jo aika jatkaa matkaa.  Hän luki minulle mm. seuraavan lorun, josta kuulin jälkeenpäin kaksi muuta toisintoa.

”Piun paun paukkaa,
jänis metsässä laukkaa,
papinkello kaulassa,
kultaisessa nauhassa.”

Tämän jälkeen tapasin penkeillä toisen mummon, joka luki myös muutaman lorun ja sanonnan. Samalla penkille istahti nyt myös muuan sinettäläinen ukko, joka luki minulle mm. pätkän "Oli ennen Onnimanni" - runoa. Muisti mies myös lyhyen lorun Laurukaisesta, mutta mitään muuta ei hän Laurukaiseen liittyen tiennyt:

- ”Liurukainen, Laurukainen,
selkään saat ja selkään sait!”

Heidän juttujaan hetken kirjattuani, siirryin toiseen penkkiin, missä sillä kertaa istui kolme vanhempaa naista. He osoittautuvat erinomaisiksi lorujen muistajiksi ja niin kirjasin heidän lorujaan liki toista tuntia. He lukivat minulle muun muassa sormien nimistä tunnetun lorun:

”Peukalopotti sijan sai,
Suomensutti sen kotiin vei,
Pitkä mies siltä niskat taittoi,
Nimetön niistä makkarat laittoi,
pikku-Sakari sen suuhunsa söi.”



- Kuva: Laurukaistarun levinneisyys ja sen eri variaatiot Suomessa. Kuva teoksesta "Suomen perinne-atlas."

Lukivat he myös yleisesti tunnetun lorun viikonpäivistä:

”Maanantaina makkarat tehtiin,
Tiistaina tikut vuoltiin,
Keskiviikkona keitto keitettiin,
Torstaina tupaan kannettiin,
Perjantaina perheelle annettiin,
Lauantaina liemi latkittiin,
Sunnuntaina suu pyyhittiin.”

 Seuraavana päivänä 8.5 olin taas runojen keruussa. Tänä aamuna, istuessani taas penkkien luona, saapui vieruspenkille kolme vanhempaa naista. Näistä yksi ryhtyi heti juttusille ja lauloi minulle pitkän toisinnon "Tuu tuu tupakkirulla" - kehtolaulusta, minkä hän oli kuullut lapsena isältään. Kertojan isä oli syntynyt ja varttunut Hämeen Kiikassa:

”Tuu tuu tupakkarulla,
mistä tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin Turun tietä,
hämäläisten härkätietä,
herrat ne nosteli hattujansa,
talonpojat lakkiansa,
mustalaiset myssyjänsä,
kerjäläiset keppiänsä.
Mistä tunsit meirän portin?
Eetu# seisoi portin pieles,
siittä tunsin teirän portin.”

- Kyseessä on siis hämäläinen toisinto. #- Kohdassa lausutaan sen lapsen nimi, jolle laulua lauletaan. Vielä erään toisen kehtolaulun kerkesi hän minulle lukemaan kunnes joutui jo jatkamaan matkaa. Jatkoin nyt itsekin matkaa Rovaniemen kaduilla. Kävellessäni Ruokasenkadun puistossa tapasin erään Karjalan syntyisen mummon, joka luki minulle seuraavan lorun:

”Elli keitti vellin,
omista ohrajauhoista,
antoi Matin maistella,
Matti kaatoi karsinaan,
muu perhe murehtimaan,
itse Elli itkemään.”

Samana päivänä tapasin erään 89 vuotiaan Tervolan ukon, hyvän kertojan, jonka tarinoita sain talletetuksi noin tunnin verran. Ukko muisteli lapsuuttaan Tervolassa ja mainitsi vanhan, yli 80-, jopa yli 90 vuotiaaksi eläneen muorin, Reetta Kuuselan. Reetta oli kertonut lapsille lappalaisista ja sanoi tämän perän viimeisten lappalaisten asuneen Kaisajoen latvoilla. Siellä oli lappalaisia Reetan sanojen mukaan asunut vielä hänen lapsuutensa aikana. Kaisajoen lappalaiset oivat toisinaan saattaneet vieraille Tervolassa, saattoivat toisinaan käydä Rovaniemelläkin saakka, mm. kinkereillä.

- Kuva: "laavi" eli sivullinen pikamuistiinpanojani. 


Jututtaessani Tervolan ukkoa, vieruspenkille saapui pari ennestään tuttua hyvää lorujen muistajaa, ja niinpä ryhdyin kirjoittamaan heidän muistamia loruja. 
Joukossa oli myös uusi tuttavuus, muuan Patokosken muori. Hän luki minulle mm. seuraavan pätkän erästä patokoskelaisista (?) laulettua laulua:

”Luokkasen Mauno se lauluja laati 
ja pannuja  tinnaili,
joskus se joutessansa ahvenia onki
ja kunnasta leipänsä pinnaili.
Totuuden Ville se akkojen salasuuvet julkaisi...”




Viikonloppu kului Sallan kirkonkylällä ja Salmivaarassa, mutta taas seuraavalla viikolla jatkoin Rovaniemen talletuksiani. 11.5 talletin kahden sonkajärveläisen papan muistoja. Keskiviikkona 12.5 palasin Sallaan ja olin siellä aina 17.5 asti. 25.5.2015 talletin taas rovaniemeläisten muistoja. 28.5 oli kevään viimeinen työpäivä koulun puolesta.  

_____________________
XXXXXXXXXXXXXXXXXXX

KEMIJÄRVEN KELLONIEMEN TALLETUKSIA:

29.5 läksin sukulaisten luokse Kemijärven Halosenrannalle. Seuraavana päivänä (30.5) vierailin Kelloniemen kylässä. Täällä kirjoittelin ylös kylän vanhimpien muistamia tarinoita ja loruja. 

Kemijärven ensimmäisestä suomalaisesta asukkaasta, Halosen Paavalista - muistivat vanhat myös tarinoida: "Halonen oli ollut vankkatekoinen mies. Hänen housutkin kun olivat olleet niin suuret, että niistä saatiin perinnönjaossa tehdyksi housut kahdelle miehelle. 

Kerran, Halosen jo asuessa Halosenniemessä, oli Kemijärvelle kulkeutunut virran matkassa puukolla vuoltuja lastuja. Ne löydettyään Halonen tiesi ylempänä Kemijoella olevan asutusta ja lähti sinne katsomaan, ketä ylempänä jokivartta oikein asuisi. Savukoskella hän törmäsi lappalaisiin ja kääntyi takaisin."

Vanhojen kanssa oli puhetta myös kaikenlaisista entisajan kulkumiehistä ja matkalaisista. Yhteen väliin ottivat vanhat puheeksi Elias Lönnrotin: "Elias Lönnrotin liikkuessa runonkeruumatkoilla Pohjois-Suomessa, - saapui hän talvella, Ruopsasta hiihtäen Kemijärven Halosenrantaan, jossa hän majoittui yöksi Kujalan taloon. Kujalasta hän jatkoi matkaa kirkonkylään."

- Tämän tiedon olivat vanhat kuulleet edesmenneeltä Erkki Raatikalta. Olisiko Erkki saanut tiedon perimätietona vanhemmilta polvilta, vai jostain kirjasta opittuna, - ei ollut vanhojen tiedossa. Tämä tieto voi olla kuitenkin täysin mahdollinen. Lönnrot matkasi Rovaniemen, Kemijärven ja Sallan poikki 1841-1842 talvena, ja Kemijärven kirkonkylään hän saapui marraskuun 24:n päivän tienoilla vuonna 1841.

Elias Lönnrot vuonna 1841.

Elias Lönnrotin käyttämässä vuoden 1840 Waseniuksen Suomenmaan kartassa on piirretty Rovaniemeltä Kemijärvelle kulkevaksi kolme eri reittiä. Lönnrot on merkinnyt päiväkirjaansa seuraavan reitinkulun Rovaniemeltä Kemijärvelle: "... Rovaniemeen 15 (virstaa), - Vitikkaan (Saarenkylässä) 5 - Vikajärveen 22 1/2, - Pirttijärveen 17 1/2 - Misijärveen 15 - Ruopsaan 25 - Lahenperään (Halosenranta) 10 - Kemijärvelle 5."  Lönnrot kirjoittaa näin kyyditys-, ruoka- yms. muista kuluista: "... Ruopsassa 15 (kopeekkaa), - helmiä, neuloja yms. Lahenperässä (Halosenrannalla) 3 ruplaa, ravintoon 50 (kopeekkaa)..." (Lähde: Lönnrotin matkat, 1902).

"Kemijärven kirkonkylä, pappila sekä vanha ja uusi kirkko",

C. E. Soldanin vesiväriluonnos, 1847.

___________________

Tarinoita aikani kirjattua, ryhdyin vanhoilta utelemaan runoja ja loruja, joita olen vasta viimeaikoina ryhtynyt tallettamaan suurenevassa määrin. Kuljetan matkassani listaa Pohjois-Suomessa tunnetuista kansanrunoista, ja niin luen listasta runon alun vanhojen muistin virkistykseksi. Niinpä he saivat runon päähänsä ja lukivat sitä niin pitkälle, kuin suinkin muistivat. Eräässäkin talossa oli kuulolla kolme vanhempaa Kelloniemeläistä. Toinen saattoi muistaa vain lorun alun, kun toinen taas osasi jatkaa sitä eteenpäin. Toki joskus saattoi käydä niin, että kukainenkin kertoja tunsi laulusta erilaisen toisinnon. Jotkut kuulemistani runoista olivat kalevalamittaisia. Ne olivat enimmäkseen lapsille luettuja tuutu- eli kehtolauluja. Tässä runo-talletusten parhaimmistoa:

”Nuku nuku nurmilintu,
väsy väsy västäräkki,
kyllä varis vaipan tuopi,
pikku lintu liinapaijan,
pääskynen päänalusen…”

- talletettu  Kelloniemessä 30.5.2015. Vanha kalevalamittaisen tuutu- eli kehtolaulun katkelman toisinto. Sen minulle lauloi Kelloniemen Tyvin talon noin 80 vuotias emäntä. Kertojan mukaan laulu olisi pidempi, mutta hän ei muistanut sitä tuon enempää. Kuulin laulusta myöhemmin kaksi muuta (toisenlaista) toisintoa.

”Laulavat Lapinki lapset,
heinäkengät heittelevät,
hirven harvoilla lihoilla..."

- talletettu Kelloniemessä 30.5.2015. Vanhan kalevalamittaisen runotoisinnon alku. Sama kertoja kuin edellisessä. Laulu oli puheitten mukaan pidempi, mutta kertoja ei muistanut sitä tämän pidemmästi.

”Önttön tönttön töörön löörön,
niin minun eukkoni ennen lauloi,
rahasäkki sängyn päässä,
olutta ja viiniä pöydän päällä,
(lekker soitti sompeletta,
vesilinnun vempelettä)...”

- talletettu Kelloniemessä 30.5.2015. Vanha, ilmeisesti kalevalamittainen (?) laulu. Sen lukivat toisen Tyvin talon 91 vuotias isäntä ja hänen nuorempi siskonsa. Viimeiset säkeet 5 ja 6 muistuivat kertojien mieleen vasta silloin, kun luin ne SKVR:n tietokannasta. Sanasta "lekker" he eivät olleet aivan varmoja. 

”Sotamies souteli vetten päällä,
kasakat käveli rantoja pitkin...”

- talletettu Kelloniemessä 30.5.2015. Vanha, kalevalamittainen (?) laulu. Samat kertojat kuin edellisessä. Seuraavissa, unohdetuissa säkeissä oli puhetta rannalla itkevästä vaimopuolesta. 

”(Kurki lintujen kuningas),
itse istui tuomariksi,
valamiehiksi varikset…”

- talletettu Kelloniemessä 30.5.2015. Katkelma kalevalamittaista "Lintujen käräjät" - runoa. Samat kertojat kuin edellisessä. Kertoja aloitti runon toisesta säkeestä: tätä tutkittuani luin hänelle ensimmäisen säkeen, jonka hän kertoi sitten kuuluneen alkuun. Kertoja ei muistanut, mistä oli oppinut runon, mutta itse arvelisin sen opitun kansakoulussa. Runo löytyy ainakin Kantelettaresta, mahdollisesti myös vanhoista koulukirjoista (?).

Lisäksi kuulin tarinan "siruja" Kelloniemen kylän nimen synnystä.

Siinä siis selontekoa viime kuukauden kulusta.

Toivon mukaan teksti tarjosi mukavia lukuhetkiä.

Palataan asiaan!

Niko Rytilahti,

8.6.2015.

Huhtikuun tervehdys - Viime kuukausien aikaansaannoksia

Hyvää alkanutta huhtikuuta. Yli puolitoista kuukautta ovat kelit pysyneet pääosin plussan puolella, kunnollista taka-talvea ei ole kuulunut ja päivät alkavat olla yhä aurinkoisempia. Vesi tippuu kattojen räystäiltä ja tipat napsahtelevat ikkunalaudalle, lumet humahtelevat ryminällä alas katon harjanteilta ja lumi on loskansekaista - nämä ovat selviä kevään merkkejä. 

"Kevään mettän kylyvöistä" (metsän kylvöt: Aika jolloin havupuut pudottavat kuolleet havunsa keväthangelle) on kulunut kolmatta viikkoa, niistä vanha kansa ennusti kevääntulon ajankohdan. Vanhoilla oli siihen sopiva sanonta:

"Yheksän viikkoa ensimmäisistä mettän kylyvöistä suliin maihin"

- Tämän laskun mukaan sulan maan aika koittaisi meille toukokuun alkuviikkoina. Vanhoilta löytyi kevätkesän ajankohdalle muitakin ennustuksia, ainakin käen ilmaantumisesta oli omat ennuksensa. Käki palaa lintukotolastaan näille main toukokuun ja kesäkuun hujakoilla, siitä kuului vanhojen hokema:

"Kun käki kukkuu: (niin) leipää lehteen ja hallaa hankeen"

- Jos oli kuullut käen kukkuvan niinkin aikaisessa, kuin keväthankien aikoina, oli siitä vuodesta tuleva kova hallavuosi, sadon katovuosi. Taas jos käki kukkui (puihin ilmaantuneiden) hiirenkorvien ja lehtien aikoina, sadosta oli tuleva hyvä sinä vuonna. Tämän tyyppisiä sääenteitä vanhemmat ihmiset vielä hyvin tuntevat. 

Liittyi käkeen muitakin uskomuksia. Kun vanha kuuli ensimmäistä kertaa sinä vuonna käen kukkumisen, rupesi hän laskemaan kukkumisia, kuinka monta oli kukkua, niin monta oli jäljellä olevia elinvuosia. Niinpä vanhat, nähdessään käen metsässä, rupesivat tältä anelemaan:

"Kuku kultainen käki,

minun annettu ikä!"

Käki ryhtyi kukkumaan ja vanhat rupesivat hartain mielin lakki kourassa laskemaan elinvuosia. Käki oli ihmeellinen olento. Siihen asti piti käki eloa ja ääntään korpimaissa, kunnes näki ensimmäisen kypsyneen hillan hillajängällä, saati sitten näki kesän ensimmäisen heinäsuovan tai sai "ohran vihineen" kurkkuunsa. Heitti tämä tuolloin kukkumisen, muuttui haukaksi ja lähti viuhtomaan kohti etelän Lintukotolaa.

__________

Viime kuukausien haastattelumatkoja

Viimekertaisesta kirjoituksesta on kulunut miltei kaksi täyttä kuukautta, on siis korkea aika kertoa viime kuukausien haastteluista. 14.2.2015 Rovaniemellä pidetyn sukuseuran kokouksen perästä suuntasin matkani Kemijärven ABC:lle, jossa odottelin linja-autoa tulevaksi muutaman tunnin. ABC:llä pöytään istahti muuan vanha pariskunta Halosenrannalta. he kertoivat minulle tietämykensä Halosenrannan ja Termuslahden muinaisista lappalaisten olopaikoista. Keeterisaareen pitäisi heidän mukaan olla lappalaisten pyhä paikka, sen korkeimmalla kohdalla seisoi vielä ennen sotaa pystyssä lappalaisten palvoskivi. Nyt kivi saattaa maata pellon alla osin tai kokonaan maan peitossa.

- Pilkillä Salmijoen Yli- ja Alakoskien välissä, 14.3.2015.

Täältä jatkoin matkaa Sallan Salmivaaraan, jossa heti seuraavana aamuna (15.2.) ryhdyin talletustöihin. Sain talteen muisteluksia vanhoista poromiehistä, Saukko-Arielista, Ultin-Pekasta, ja eräästä (Vanhan) Sallan kirkonkylän lähtöisestä Hentilästä, joka muutti sodan jälkeen Salmivaaran Kujalaan. Puheenaiheina olivat myöskin vanhat, "jääpolteella" työstetyt niityt jokivarsissa. 27.2. palasin jälleen Salmivaaraan, siellä keräsin vanhaa paikannimistöä ja nimistön tarinoita sen viikonlopun. 1.3.2015 olin taas tarinankeruussa Salmivaarassa - jalkaisin, paljaan taivaan alla kun on niin hankalaa liikkua mihinkään talvella, on pakko pysyä aloillaan. Tänä viikonloppuna sain kirjoilleni joukon vanhoja lauluja, enimmäkseen häveliäitä juomalauluja, mutta myös siveellisempiäkin värssyjä. Seuraavan laulun sallalaisten evakkoreissusta sain talteen Sallan Salmivaarassa 25.1., osin 1.3.2015:

01---------- Salon kylässä lanttu leikkaa,

02---------- keksitään siellä monta keikkaa,

03---------- joista Kaustisella vain harva tietänee,

04---------- Kylä se on silkka harmaa, 

05---------- viihtyminen on epävarmaa,

06---------- evakot ne tuntevat sinne tullessaan,

07---------- kaljatynnyri alas tuotiin,

08---------- yhdessä se sitten juotiin,

09---------- päätteheksi päivän työlle...

10---------- Salon tyttö ja evakkopoika,

11---------- kuljeksivat kuiskutellen,

12---------- hiljaa kuistutellen, hipsutellen, 

13---------- päätteheksi päivän työnsä,

14---------- viettäen yhdessä koko yönsä...

15---------- sillä lailla elo on helpompaa,

16---------- evakkopoika pohojankin unhoittaa,

17---------- vaikk' on vastinetta tää, Salon kylän elämä,

18---------- sittenkin se viehättää.

- Tätä, enää pätkittäin muistettua "evakkopojan laulua" lauloi evakkoaikana Salon kylässä muuan sallalainen, Matti Erkkilä (Alatalo?). Sen oli Matti itse sanoittanut. Evakoiden mielet ovat olleet haikeat, kaipuu päästä taas kotikonnuillensa on ollut kova, sen kaiken näkee tässä Matin sanoittamassa laulussa. 

Samana päivänä 1.3., pääsin sukulaisteni kyydissä Sallan Onkamon kylään, missä tein vähäisiä talletuksia sinä iltana sekä seuraavana päivänä. Kulin mm. venäjäslammen (oik. Venäläislammen) vanhan tarinan, jonka mukaan Onkamon lappalaiset tuhosivat lammen rantamalle joukon vainovenäläisiä väijytyksen avulla. 2.3. illalla menin Sallan kirkonkylään, missä sain kuulla joukon nuorempia muisteluita, tein mutkan Saijalle ja palasin Salmivaaraan 5.3. 

- Onkamolaisen poromiehen, Hentukka Anttilan kengänpaulat, 1.3.

6.3. kuulin tarinoita Piisi-Heikin rahdinajomatkasta. Rahdinajoa ajettiin Oulusta Kantalahteen Venäjän vallan aikana 1910-luvulla ennen Suomen itsenäistymistä 1917. Heikki Piisilä (1898-1958) kulki näillä matkoilla ja kertoi kokemuksistaan kotikylässään monia juttuja, joista yksi oli muistunut kyläläisten mieleen: 

Lähellä Kantalahtea Piisi-Heikki oli kohdannut erään vanhan partasuisen ukon. Ukko käpsähteli Heikin luo ja kysyi huonohkolla suomenkielellä - "Mikäh ollah se, lehmä jälki, lampa paska?" Heikki tajusi ukon selvittämät eläimen jättämät jäljet ja vastasi huvittuneesti: "Se ollah hirvi!" 

Samana päivänä läksin mummoni luo Ahvenselkään. Ensimmäisenä päivänä puhuimma mummoni kanssa lasten arvuutuksista. Mummo luki niitä minulle yli kaksikymmentä erilaista, voinen esittää tässä niistä muutaman:

"Ukko uljas, pää paljas,

kuumaan koskeen kurkistaa"

- mikä se on? Vastaus: Kapusta (kauha) keitossa.

"Pikkulintu, liinahäntä,

läpi seinän lenteleepi."

- mikä se on? Vastaus: Neula ja lanka pujotettuna vaatteen läpi.

"Aitta alla, mylly päällä,

tihkumettä myllyn päällä"

- mikä se on? Vastaus: Ihmisen maha, suu ja hiukset.

"Ukko vanha mustavaippa,

kulkevi kylä kylältä,

käypi pirtin pienimmänkin

ja kaikissa pyhitetään"

- mikä se on? Vastaus: Joulu.

"Helmi ja hopeisia kultaisella kankahalla,

kuu katseli ja päivä peitti"

- mikä se on? Vastaus: Lumikiteet hangella.

"Tyvi ylös, latva alas,

näkee kuun ja tähdet,

muttei koskaan kesäistä päivää"

- mikä se on? Vastaus: Jääpuikko räystäällä.

"Kolmesti päivässä päälleen pukee

ja enimmät ajat alasti seisoo"

- mikä se on? Vastaus: Ruokapöytä.

Arvuutukset mummo oli oppinut osaksi vanhoilta ihmisiltä, osaksi kirjoista kouluaikana. Paljon muuta mummo kertoili nuina seuraavina päivinä, sellaisenkin hokeman, mitä vanhat aina muistuttivat kun nuorempi ihminen tahi lapsi sattui olemaan rauhaton. Vanhat käskivät nuorempaansa asettumaan sanoen (hokema tunnetaan myöskin muualla päin Sallaa, mm. Salmivaarassa, Aholanvaarassa ja Sallan kirkonkylällä):

"Istu penkkiin,

perse koukkuun,

ja rautalakki päähän!"

Tyhjän naurajillekin vanhat ärähtelivät, pitivät sitä kait sopimattomana ja sanoivat:

"Räkänokastakin se mies tulee, muttei tyhyjännaurajasta."

Naurahtaen mummo näitä vanhoja muistelee, muistelee senkin tarinan kun Sallan maanteillä tavattiin ensikertaa uusi ihmetys, polkupyörä. 1800-1900-luvun vaihdetta se on lienee ollut, kun Sallaan tällaiset ensimmäiset ihmetystä aiheuttaneet kulkupelit ovat saapuneet. Ei silloisilla ihmisillä mitään tietoa polkupyöristä ollut, piruhan se sellainen oli:

Niinpä kerran oli muuan nuori mies hankkinut Sallaan uutuuttaan kiiltävän polkupyörän. Mies päätti nyt koittaa uuttaa menopeliään, nousi istuimelle ja polkaisi itsensä vauhtiin kylän maantiellä. Muuan vanhempi ukko käveli myöskin kylätanhualla. Polkupyörä kiiti nyt kylän poikki ja ukko seurasi pojan hurjaa menoa. Näkyä pahasti säikähtänyt ukko kiiruhti nyt kotiinsa ja kauhistuneena kertoi näkemäänsä perhekunnalleen:

- "piru vei miestä! Yritti se sätkytellä vastaan, mutta ei se auttanu, se meni vaan!"

No, ehkä asia oli myöhemmin ukolle selvennyt, mikä tämä "piru" sitten oikeastaan olikaan. Tällaisista huvittavista jutuista siirryimme pikku hiljaa puhumaan säänpovaustavoista. Ennen säätiedotuksia säätä tuli pystyä lukemaan ja ennustamaan itse. Vanhoilla oli niille omat konstinsa. Niistä aikanaan puhuttuamme mummo otti puheeksi ukkosenilman uskomukset. Nyt se jumala siellä kolisevilla kolarattailla pyyhältää - tuumiskelivat vanhat tiiraillessaan taivaalle ja kyyhöttivät pian piilossa pirtin loukossa. 

Muisti mummo eräänkin vanhan, mutta silti vakavasti otettavan, opettavaisen tarinan lapsuudenajoiltaan 1930-luvulta, jonka vanhat olivat muistelleet. Tarina kuului: Kerran, vanhaseen aikaan, kaksi ukkoa oli ollut järvellä verkkoja kokemassa, kun taivaanrannasta puski heidän ylleen "ukon iili", taivaalla välähteli ja jyrähteli. Eivät ukot ukkosta pelänneet, toinen yritti sytyttää vain tupakkipiippuaan ja vitsaili:

- Iskis nyt tulen minunkin piippuun!

Eihän ukkonen pilkkaa kuunnellut, ei, vaan se iskeä räväytti ukon tupakkivermeet kappaleiksi järveen. Ukot pahoin riepoteltuina ja naamat väärälle vääntyneinä lähtivät pakomatkalle. Oli ukkosesta mummolla pari muutakin vanhaa tarinaa, mutta en ala niitä nyt tähän änkäämään. 8.3.2015 suuntasin paluumatkalle Rovaniemelle. 

- Puuta kuoritaan petkeleellä, vanha, lie 1930-luvun kuva, Onkamosta.

Seuraavana perjantaina 13.3.," epäonnen päivänä", läksin taas Sallan Salmivaaraan. Täällä sain viikonlopun aikana papereilleni joukon uusia arvuutuksia ja hyviä vitsejä. Voinen kertoa niistä yhden:

Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen kielimurteissa voi olla "pieniä eroavaisuuksia" ja niinpä tämäkin tempaus sai siitä alkunsa: - Kaksi miestä, toinen Lapin, toinen Etelän miehiä, kulkivat hiihtämällä metsässä. Pitkän matkaa jo lujaa hiihdettyään Lapin mies huusi Etelän miehelle: "Huilataan!" Etelän mies käsitti asian hiukan vääriin ja lisäsi vauhtiaan, nyt mentiin entistä kovempaa, kun taas Lapin äijä huusi: "Huilataan välissä!" Taas kiihtyi Etelän miehen vauhti ja hiki valui kummankin otsalta. Taas huusi Lapin mies: Huilataan hei! Silloin pysähtyi Etelän mies ja kiivauksissaan kiroili Lapin miehelle: - "Huilaa sinä saatana, minä ainakin levähdän!"

__________

19.3.2015 läksin "kolleegani" kanssa haastattelumatkalle Sallaan. Ajomatkalla Salmivaarasta Sallaan poikkesimme Paikanselässä erään ukon luona. Hän kertoi kahden vanhan puisen jumalankuvan tiedot ja sijainnit. Niitä nuoret olivat leikkimiellisesti kumarrelleet kalaan mentäessä, "muutoin ei olisi saalista saatu". Minulla olisi tarkoitus käydä nämä kalajumalapuut tarkistamassa paikan päällä ensi kesänä. 

- Maasaareke aapamaisemassa Aholanvaaran ja Leusjärven välillä 21.3.

Siitä jatkoimme matkaa Sallan kirkolle Hopeaharjuun. Täällä haastattelimme kymmentäkunta eri vanhaa tietomiestä ja naista. Vanhin kertojista oli kahta vaille sata ikävuotta. Kuulimme siellä monen monta vanhaa tarinaa. Samana päivänä sain kyydin Aholanvaaraan. Siellä sain kahden päivän aikana talteen säänpovaustapoja ja sanontoja, paikannimiä ja erilaisia vanhoja tarinoita. 21.3. pääsin kelkkakyydillä metsiä myöten Leusjärvelle. Täällä sain kirjoilleni kolmattakymmentä sanontaa ja pari hyvää tarinaa. Kuulin tarinoita mm. Juho Taavetti Leskisestä. Juho oli taitava parantaja, salvosrasvojen tekijä ja verenseisauttaja. Sain lisäksi tietooni yhden uuden pyyntikuopan maastosta.

- Siis tällainen on ollut viime kuukausien ajankulu. 

__________

Selontekoa vuosien työn tuloksista

Kerron nyt muutamia faktoja lukijoilleni, mistä on lähdetty ja mihin on tultu. Olen kerännyt historiallisia tietoja monia vuosia - Ensimmäiset muistiinpanot olen kirjoittanut vuonna 2007, ne koskivat lähinnä paranormaaleja ilmiöitä, joita ihmiset ovat minulle tuolloin muistelleet. Muistiinmerkitseminen ei ole minulle siis mikään uusi juttu. Sota-ajan muisteluksia ja taistelupaikkojen tietoja olen merkinnyt muistiin vuodesta 2012 saakka, ääninauhoitteita olen ottanut haastatteluista päivämäärästä 8.3.2013 alkaen. 

Olen haastatellut tähän mennessä noin 90 Sallalaista, heistä suurin osa on 65-90 ikävuotta täyttäneitä, jo "varttuneita" paikkakuntalaisia. Eri pituisia ääninauhoja on kertynyt yli 550 kappaletta. Juttuja on kertynyt myös muistivihkoihin, niitä on tallessa seitsemän täyttä vihkoa.

Joku lukijoista on voinut arvella, ettei työtä vanhojen tarinoiden kerääjälle enää nykypäivänä löydy, että kaikki tarinat olisivat jo ennalta keretty tallettaa. - No, vanhat tarut, kuten tarinat Murhahaarasta, Laurukaisesta, Parasta, Lappalaisista yms. ovat jo suurimmalta osin taltioitu ennen minua, se on totta. Mutta kuinka suuri onkaan se juttujen ja tarinoiden kirjo, joista en ole varhaisempia muistiinpanoja löytänyt - niitä löytyy nauhoiltani ja papereiltani lukemattomia määriä. On sellaisia tarujakin tullut kuultua, joista ei ole ennestään ollut tietoakaan ( *

Paljon vanhaa perinnetietoa on siis vielä tallettamatta, siitä viestii sellainenkin tieto, ettei näistä haastattelemastani noin 90:stä sallalaisesta ole ennestään haastateltu kuin noin 10-15 prosenttia. 

 *) Hyvä esimerkki on lie aivan paikallinen, "sallalainen taru", josta kaikkein parhaimmat ja tietoisimmat tarinankertojat ovat minulle tarinoineet. Se on vanha tarina eräästä varkaasta toisen sadinjuonnolla (ansareitillä). Varas jää lopulta kiinni teoistaan. Tarinan osia ja sen jäänteitä olen kuullut ainakin Sallan Saijan, Salmivaaran ja Särkelän kylissä. Lisäksi olen saanut kuulla muutamia vanhan vanhoja tarinoita paikannimiin liittyen. 

-Kylän tarinankertojan taidonnäyte: puukolla tehtyjä "päreporoja",

Aholanvaarassa 8.2.2015.

__________


Näillä kirjoittelemisilla toivotan lukijoille hyvää Pääsiäistä.
Terv. N. Rytilahti.

Talletuksia vuoden 2015 tammi- ja helmikuulta.

Hyvää helmikuuta koko lukijakunnalle! 

Heikinpäivänä (19.1.), talven selän katkettua ja karhun käännettyä kylkeä pesässään, on ollut aika siirtyä talven paremmalle puoliskolle. Yksin kuun, tähtien ja revontulien valossa keskitalven tarjennut, synkkä ja kaukainen Lappi on saanut viimein nauttia keväisistä auringonsäteistä. Hiljalleen säteet ovat ruvenneet jo lämmittämään kasvojemme punaisia poskipäitä ja nostamaan kaamoksen pimeydessä synkentynyttä mielialaamme.

Kelit ovat olleet kovin vaihtelevia: toisinaan olemme saaneet lunta, eikä ihan vähääkään, sillä sitä on saattanut sataa maahan kerralla monta kymmentä senttiä. Jo aivan turhautumiseen asti on tuota saanut taivastella ja kolata vähemmäksi. Yllättävän paljon sitä on satanut tavanomaisesti niin kovin vähälumisille tammi- ja helmikuille.

Mutta taas ovat kelit vaihtuneet, vanha taivas pääsee pilkottamaan uuden lomasta ja tähtien kirjo on päässyt aukenemaan yllemme, meitä on seurannut silloin pakkaskeli. Tällaisena, aina lyhyin väliajoin, on keli ympärillämme muuttunut: Muutaman päivän on luontoäiti navakkoja pakkasilmoja pitänyt, kunnes se on hellittänyt ja antanut jo hieman lauhkeampien, ellei jo aivan lämpimien ilmavirtojen lämmittää ilmastoamme.

- Aholanvaaran kylää auringonsäteiden valossa, 7.2.2015.

- Aholanvaaran Hännisen (vanhan Mattilan) rinne. Rinne laskee alas Oulankajoelle. Joen takana Kalliovaara ja kauempana vasemmalla haaleammin erottuva Ritakorkea, 7.2.2015.

Ettei blogiteksti venähtäisi aivan pelkäksi säiden päivittelyksi, on ehkä hyvä puhua välistä myöskin viimeaikaisista taltioinneista. Pari viikonlopun, joskus neljän, jopa viidenkin päivän reissua olen tiettyihin Sallan kyliin tehnyt; Aholanvaaran ja Hirvasvaaran väliä on enimmäkseen tullut talsittua. Aina sitä jotain uutta kysyttävää vanhoille, ennestään tutuille kertojille ja kylän viisaille tulee esitettyä, niiden keksiminen ei ole vaikeaa. 

Puheenaiheita olivat tällä kertaa mm. vanhat poro- ja metsämiehet, noidat ja trullit, entisajan säänpovaus -taidot ja paikannimet. Muutamien vanhojen tarujen toisintojakin tuli vanhoilta kuultua ja opittua. Laurukaistarustakin kuului täällä vielä oma, lie aivan paikkakunta-kohtainen muunnos, - se jos mikä oli mielenkiintoista saada kirjattua muistiin. Seuraavaksi esitänkin lukijoille perinteisen Laurukaistarun:

______________

LAURUKAINEN JÄTTÄÄ VAINOLAISET SAAREEN:

Tarinoiden mukaan on täälläkin syvässä lapinkorvessa nähty pelkoa ja kauhua vihavenäläisten edessä. Vesireittejä pitkin kulkivat ryöstöjoukot, vainon-/vihavenäläiset, etsivät käsiinsä ryöstettävää ja hävitettävää.  Eräs lappalainen, Laurukainen, toimi heille muka oppaana. Pikemminkin hän sai venäläiset surmilleen, kuin olisi heitä auttanut. Kerran eräs vihavenäläisten joukko oli tullut Onkamojärvelle. Laurukainen oppaanaan, suuntasivat he matkansa eräälle saarelle, mihin päättivät siksi yöksi majoittua. Tarkoituksella oli Laurukainen vihavenäläiset saareen vienyt, jotta saisi joukon tuhotuksi. Yön hämärtyessä ja miesten asettuessa nukkumaan, säntäsi Laurukainen rantaan ja kiidätti joukon ainoan veneen vesille. Siihen heräsivät vihavenäläiset, yrittivät estää Laurukaisen aikeet, mutta myöhästyivät. Nyt eräs vihavenäläisistä aneli Laurukaista palaamaan:

"Tuuppas tänne Laurukainen, valakeapääpoika, puuroa keitetään ja Ruottin voita silimäksi pannaan!"

Eipä Laurukainen palannut, vaan yhä kauemmas hän vain souteli saaresta. Silloin suivaantui yksi vihavenäläisistä huutamaan:

"Jos olisikki tullut, niin kuumat tinat ois’ kurkkuun valettu ja suolet hongan oksalle lapettu!"

Ei Laurukainen auttanut saaressa viruvia vainolaisia. Nälkään nääntyi avuton vihavenäläisten joukko saaressa, kauaa ei ollut aikaa kulunut, kun he jo nääntyivät saaressa kuoliaaksi.

- Edelläkerrottu tarina on tunnettu hyvin laajassa osassa Suomen maata. Tässä muodossa olen tarinan kuullut mummoltani Sallan Ahvenselässä. Mummo oli kuullut tarun miehensä äidiltä, Serafiina Karjalaiselta (1868-1955) 1950-luvun alussa. Nyt Aholanvaarassa tätä vanhaa tarua kuulostellessani, vanhat sen vielä jollain lailla muistivat ja kertoivat sen olleen miltei samankaltainen, mutta vihavenäläisen lausuman he olivat kuulleet erilailla, nimittäin näin: 

"Liurukainen, Laurukainen, tuokkasa mulle venettä!"

Lisäksi Aholanvaarassa tunnettiin myös toinen Laurukaistaru. Sekin on meillä hyvin laajalti tunnettu tarina, mutta kerron sen siitä huolimatta:

LAURUKAINEN HUKUTTAA VAINOLAISET KOSKEEN:

Erään toisen kerran oli Laurukainen oppaana pahanteossa. Mitä jokea alaspäin hän lie oli veneellä laskenut vihavenäläisten kanssa, joidenkin mukaan Auttiköngästä, toisten mukaan taas Sallan puoleisia jokia laskenut. Oli hän keksinyt laskea vainolaiset kovaan koskeen. Kosken jo uhkaavasti lähestyessä, Laurukainen ehti itse hypätä veneestä, nousi siitä rannalle, pelastaen nahkansa. Vihavenäläisten ei käynyt yhtä onnekkaasti; vene kaatui koskessa ja vainolaiset joutuivat veden hyväksi. Laurukainen tuumaili:

Hyvin meni, mela vilahti.

______________

Näillä kirjoitteluilla toivotan lukijoille hyvää alkavaa kevättä. Kirjoittelemisiin!

Niko Rytilahti, Rovaniemellä, 12.2.2015.