Koottu tekstielmä Kemijärven Termuslahden suunnan historiasta.

Yleistä Kemijärven Termuslahdesta.

Termuslahti vesistönä on lähes 2 kilometriä pitkä ja yli puoli kilometriä leveä lahti. Syvyyttä lahdessa suurimmillaan 9 metriä. Keskimääräinen syvyys 5 metriä. Vesistön hallitsevat kalat ovat ahven, särki ja hauki, onpa säynäjääkin tavattu. Lahden suuta hallitsee ulkoneva Halosenniemi. Lahden länsilaitaa kutsutaan Halosenrannaksi .

Rakennuskanta on vanhaa ja hienosti tyyliteltyä. Korkeat jyrkät pöytämäiset vaarat hallitsevat luonnonmaisemaa. Termuslahden jäältä tarkastellessa etelästä silmiin pistää itse Kattilavaara kaksine jyrkkine kumpumaisine huippuineen. Sellaisiahan Kemijärven vaaramuodostumat ovat; jyrkkiä ja päältä tasaisia. 
Sen takaoikealla sinertää laaja Matalavaara. Lahden itärantaa hallitseva Termusniemi on hieman alle kilometrin kapea harjumainen kangasmaa.      

Lahdessa tapaamme kolme saarta; Keeteri-, Kanto- ja Peltosaaren. Vasikkasaari sen sijaan on nykyään enää kivikkoinen matalikko, sillä se on vedenkorkeuden säätelyn myötä jäänyt veden alle.  Kattilaoja on kapea Kattilajängältä Termuslahteen laskeva pieni oja. Puusto lahden rannoilla on tavanomainen koivu. Vaaroja hallitsevat männyt ja alempana kuuset.

Kuvassa Termuslahden pohjukan Kattilaojan maastoa. Kuva otettu 1.3.2014.

Termuslahden ympäristön esi- ja varhaishistoria.

Termuslahti on yksi Lapin muistorikkaimpia maisemia. Sitä ovat asuttaneet karjalaiset, lappalaiset ja sitten suomalaiset. Olopaikkana Termuslahden seutu on suojaisa ja se on tarjonnut siellä eläneelle väestölle runsaan riista- ja kalasaaliin. 

Kivikausi.

On muistettava, että kivikauden aikaisia kirjallisia lähteitä Suomesta ei ole olemassa. Kaikki tieto perustuu arkeologisiin todisteisiin eli kiinteiden muinaisjäännöksien ja lyötyneiden irtolöydöksien analysoinnissa ilmitulleisiin tietoihin. Kivikaudella määritetään aikaväli 8600-1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

1. Termuslahden itäpuolella sijaitseva Kalkonniemi.

Kalkonniemellä on hyvin rikas kultuurikerrostuma. Veden huuhtoessa rantapenkereitä, on se tuonut esille merkkejä kivikautisesta oleilusta. 

2. Kelloniemen Kattilapudas.

Paikalla on ilmeisiä huuhtoutuneen kivikautisen muinaisasuinpaikan merkkejä. Rannalla on mökkikäyttöön otettu vanha tila.

3. Kelloniemi.

Kelloniemi mainitaan vanhana asuinpaikkana, jossa on todettu 1800-luvulla mm. kolme kiukaan sijaa. Paikalla on myös todettu pajoja ja merkkejä kivikautisesta oleilusta.

Rautakausi ja lappalaisaika.

Nämä kaksi ajanjaksoa tulen käsittelemään samalla kertaa, silllä niiden erittely toisistaan on hankalaa.

Perimätieto, saagat ja arkeologiset todisteet kertovat, kuinka itäinen Lappi on ollut karjalaisväestön vaikutuksenalainen. On päätelty, että karjalaiset olisivat levittäytyneet aina näille perukoille saakka 1000-1100.luvulla. Ruotsi liitti Suomen kruununsa alle vuoden 1250 tietämissä. Keskiajalta aina 1600-luvulle Kemijärven väestö oli suurimmaksi osaksi lapinsukuista. 

Tiettävästi ensimmäiset suomalaissuvut Kemijärvellä olivat Haloset, Luusuat, Kärpät, Karppiset, Könöset ja Pöyliöt. Halonen tänne oli tullut ensimmäisenä, perimätiedon mukaan vuonna 1590.

Kemijärven kadotetut lapinkylät Vihtala ja Termuslahti.

Pappi Nils Fellman julkaisi vuonna 1748 Kemijärvestä kertovan kirjoituksen, jossa hän mainitsi kaksi lappalaiskylää, joista suuri Vihtalan kylä sijaitsi järven suuseudulta itään päin ja Termuslahti toisella puolella länteen päin. 

Myös Kemijärven ja Inarin kirkkoherra ja kansanperinteentallettaja Jaakko Fellman 
(1795-1885) talletti perimätietoa Kemijärveltä. 
Jaakon muistiinpanoissa Vihtala esiintyy Riuhtala nimellä. Molempien lapinkylien sijainti on ollut pitkään arvoituksellinen. Hjalmar Appelgren kirjoittaa Vihtalan Huhtalan nimellä. Tutkimusten johtopäätöksenä voimme pitää lapinkyliä myöhäisrautakautisina.

Vihtalan kylästä.

Vasta viime vuosien tutkimuksilla on saatu tietoon todisteita Vihtalan lapinkylän sijannista. Sen arvellaan sijainneen Soppelassa. Kotivuori inventoi Kemijärven aluetta vuonna 1989. 

Tuolloin inventoinnissa Lapin maakunta-arkeologi Hannu Kotivuori havaitsi Soppelan Takalan tilan tuntumasta lukuisia nelisivuisia kiukaallisia tupa-asumuksia, kumpareita ja maapainanteita. Kotajärven veljekset kertoivat löytäneensä alueelta muutaman rautaisen kireen ja botniset sukset, jotka kuitenkin olivat ajansaatossa menneet hukkaan. 

Inventoinnin tulosten innoittamana, Lapin maakunta-arkeologi Hannu Kotivuori ryhtyi johtamaan kaivauksia Soppelassa. Esiin paljastui mm. kaksi hirsituvan rauniota ja noin kolmesataa vuotta vanha suorakulmainen liesikiveys. Esinelöydöistä mainittavia värttinän pyörä, pronssihelan katkelma ja paloja tuluspiitä. Pronssihela on kuulunut koristeeksi puukkoon tai vyöhön. Asumuksissa arvellaan asutun vielä 1600-luvun lopulla.
Kaivauksissa löydetyt asumusjäänteet voidaan liittää kadonneeseen Vihtalan lapinkylään.

Termuslahden kylästä.

Nils Fellman mainitsi Vihtalan lapinkylän lisäksi myös Termuslahden lapinkylän. Nils Fellmanille oli kerrottu, että ruotsalaiset olivat pirkkalaisaikaan hävittäneet molemmat kylät, koska lappalaiset eivät olleet suostuneet tämän kruunun alamaisiksi. Ruotsalaiset olivat nämä kylät ryöstäneet ja tappaneet kylän väkeä niin runsaasti, että talon katto-orsi olisi voinut kellua veressä.

Milloin nämä lapinkylät on sitten hävitetty, ei ole tiedossa. 1400-luku olisi todennäköinen vuosisata hävitykselle. Mitään todistetta ajankohdasta ei ole, mutta sen on kuitenkin täytynyt tapahtua ennen vuotta 1642, sillä Olof Träskin lapinmaiden karttaan mainittuja lapinkyliä ei ole merkitty.

1900-luvun alussa Kemijärveä tutkineen G.A.Anderssonin mielestä idästä saapuneet venäläiset olisivat voineet hävittää nämä kaksi lapinkylää.

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren, Lapissa kerätessään tarinoita ja suorittaen tutkimuksia 1880-luvulla, sai hän tietoonsa nämä lapinkylät. Kerrottiinpa Termusvaaralla löydetyn esinelöydöksiä.

Hän kirjoittaa esinelöydöistä seuraavaa teoksessaan Muinaisjäännöksiä ja Tarinoita Kemin Kihlakunnan itäisissä osissa:

..."Ensimmäinen löytöpaikka on Kemijärven länsirannalla oleva vuoren harju nimeltä Termusvaara. Tässä syntyi noin vuoden 1835 paikoilla kulovalkea, jonka jälestä maaperäisellä kivellä huomattiin koko joukko muinaiskaluja. Herastuomari Suutari Rovaniemeltä, joka sattui olemaan maantien teossa Kemijärvellä ja näki ne, kertoi siinä olleen seuraavaa:
Ymmyrkäinen ja ohut metallilevy tasaisilla syrjillä, 1/2 korttelia ristiinsä laaja, oli hyvin sileä, toisella puolen oli vasaran jäljet ja keskellä nasta: Arvattavasti peili."...
                                                  
Kuvassa etualla autioitunut vanha hirsitalo Termuslahden Kylmämaalla. Sen takana Keeterilahti. Taustalla 
Kotivaara, Kuva otettu 1.3.2014.

Kirjoituksessa J. R. Aspelin- Muinaisjäännöksiä, II, kuv. 468 ja 515; alkeita, kuv.150 kuvailee löydöksiä:

..."Kahdet hopeavitjat, tehdyt väännestyistä renkaista, jotka, niinkuin sanottiin "menivät toistensa mukkain takaa" ja olivat niin pitkät että, kaulalle ripustettuina, riippuvat alas vatsalle; ainakin yhdellä näistä lukon toinen puoli kuvasi käärmeen päätä aukella suulla, johon lukittaessa toinen puoli pistettiin (nämä myytiin 50:stä paperiruplasta Talokas Halvarille Rovaniemellä, joka niistä oli teettänyt maljan). Kaksi sormusta piirretyillä koristuksilla (toinen sormuksista oli tullut Kemijärven silloisen kirkkoherran, Vegeliuksen talteen).
Sitä paitsi kerrottiin monessa paikassa Kemijärvellä termusvaaralla löydetyn muitakin esineitä, nimittäin: Vaskinen hevosen kuva, 4 tuumaa pitkä ja 2 1/2 tuumaa korkea; harjaa kuvaamassa oli muutamia renkaita; jalkoja kuva puuttui ja niiden siassa oli pitkin koko alareunaa samanlaisia renkaita kuin harjan kohdalla.
Vaskinen rasia ja kansisormus jossa liikkuvia hilkkuja. Hopeiset "kalvovanttuut" eli rannerenkaat.
Ohut pyöreä kivi jossa oli 5 reikää ja niihin löytyjä vaskinauloja (tätä oloi käytetty taikakaluna ja sitten heitetty väylään)."...

Hjalmar Appelgren kirjoittaa teoksessaan Muinaisjäännöksiä ja Tarinoita Kemin Kihlakunnan itäisissä osissa: 

..." Lähellä Kattilavaaraa ei kaukana Kelloniemestä mainitaan myöskin olleen muaan lappalaisten palveluspaikka, jonka lähellä pääkallo on nostettu puuhun. Kovin heinänteon kun oli käsillä, en saanut taloista opasta sinne. Puoli peninkulmaa pohjoiseen on tuo jo ennen puheena ollut Termusvaara, jossa kerrotaan "ristimättömän kansan" asuneen. Sitä vastapäätä on pieni saari nimeltä Termussaari, jossa mainitaan vanhan hautausmaan olevan."...

Kuvassa Termuslahden pohjukan Keeterilahti ja Keeterisaari. Kuva otettu 1.3.2014.

1. Matalavaaran Matalavaaranlammin peurahaudat:

Lampien välisellä kannaksella tavataan yksi isokoinen pyyntikuoppa ja pari matalempaa painaumaa.
Alue on soramaata ja kivikkoa.

2. Kattilavaaran Kattilajängän peurahaudat:

Kattilavaaran lounaispuolella, aivan Kattilajängän reunassa on kahdeksan kuopan sulku. Luoteispuolen Kattilalampi tunnetaan paikallisesti nimellä Tetterilampi.

Kuva on otettu Termuslahden Röteliköstä, Termusvaaran laidasta.
Takana Kattilavaaran kaukaisempi huippu. Kuva otettu 1.3.2014.


3. Narkiperän itärannan varhaismetallikautinen asuinsija:

Noin 50 x 20 metriä laajalla alalla on tilapäiseen varhaismetallikautiseen asuinpaikkaan viittaavia löydöksiä.                                                        

(Lähde: kulttuuriymparisto.nba.fi, muinaisjäännökset Suomessa).

Kemijärven ensimmäinen suomalaisasukki, Paavali Halonen.

TEKSTI PAAVALI HALOSESTA ON VALLAN LYHYKÄINEN: ei hätää, tekstiä ollaan parhaillaan uudelleenkokoamassa, että lisäilemässä. 

                   
Kemijärven Halosenniemellä kuuli tutkija Hjalmar Appelgren tämän seuraavan tarinan sokealta Lassi Haloselta Halosenniemeltä. Lassi sanoi Halosen Paavon (Paavalin) olleen Kemijärven ensimmäinen suomalaisasukki. Hän kertoi itse polveutuvansa tästä Halosesta.                                                                                               
Kemijärven kylä on merkitty Kemin pitäjän maakirjaan ensimmäisen kerran vuonna 1631. Tuolloin Halosen tilan isännäksi on merkitty Påwel Påwelsson Haloinen eli Paavo Paavonpoika Halonen, joka luultavasti oli Kemijärven ensimmäisen asukkaan poika.

Tarina kuuluu näin:

Ennen, kun viha-venäläiset kävivät maata hävittämässä, niin lähtivät sotaherrat Halosen Paavo, Vilmi ja Kauppi sotureineen Kuolaan. Halonen oli Muhokselta, Vilmi ja Kauppi Kemistä. 
Ensin tulivat Kantalahden kaupunkiin, polttivat sen, ryöstivät hopiat ja vasket ja kantoivat ne metsään. 
Sieltä menivät Kuolan kaupunkiin. No siinä syntyi sota.
Tapeltiin kauan ja kuolalaiset, kun eivät pitäneet puoltansa, antausivat viimein armoille. Nyt tekivät suuret kestit- siinä ruuat, siinä juomat- ja koettivat viekotella meidän miehet sinne. Vilmi ja kauppi miehineen menivät sisälle, vaan Halonen seisoi vähän etäänpänä ja sanoi toisille että "palataan pois", hänellä kun nousi niin päähän se viina ettei hyvin käy.  Mutta ei varoituksesta ollut apua.

Linnan ulkopuolella oli kattila.                                                                                                       
Linnan isäntä seisoi oven suussa ja sanoi Haloselle:  
"Ka, oshta tuo kattila, oshta tuo kattila", 
että muka sillä tavalla pääsisi puheisiin halosen kanssa.
Halonen vastasi: "...saan minä, koira, sen ostamattakin..." 
ja tarttui sangasta kiinni ja vei sen. 
Hän otti paljon ruokaa matkaansa ja niin lähti väkensä kanssa pois, vaan:

Viina Vilmin vietteli,
Kalja Kauppi jongahaisen
Kuolan linnahan kovahan.

Halonen lähti veneellä Kuolajokea ylöspäin; nousi, nousi niin kauan kunnes joet hienonivat. Kun ei enään kauemmaksi päässyt, heitti veneensä siihen; nousi tunturille ja tuli Tuhkataipaleelle (sotataipaleelle ?). 
Kulki, kulki vielä, niin tuli taas hienoille joille. 
Nyt hyvä laskea! Mutta mistäs venettä?- Teki lautoja ja niistä veneen. Entäs nauloja?
- Ei muuta kuin juurilla veti koreet kiinni ja pinoi reijät puunauloilla. 
Lähti sitten laskemaan, olisiko Sallan puolisia jokia laskenut, niin tuli suuremman joen latvalle; laski vielä jokea alas, niin tuli Kemijärvelle. No, siinä heti isot luhdat vastassa: niissä hyvät niittymaat! Mutta missä asuntopaikkaa? - Oli kuin olikin tässä Halosenniemellä soma paikka, siihen nousi maalle ja viritti kiven viereen valkian. Kuusikko siinä sen hakkasi halmeeksi. Kävi metsään, kaasi kattilan suurelle laakakivelle ja lähti sitten jokia alas muhokselle. 
Sieltä otti hän vaimonsa ja, lapsettomana kun oli, kaksi veljensä poikaa matkaansa ja palasi Kemijärvelle. Matkalla miehet kysyivät: "Paavo, mitäs sie meistä tänne (viet), eihän täällä ole kuin vuoria ja vaaroja", 
vaan Halonen vakuutti siellä olevan hyviä niittymaita. Tuli niin perille ja löysi kattilan samasta paikasta, johon oli sen kaatanut. Teki sitten talon, jossa asuivat ja sikesivät.

Tämän kaiken Lassi Halonen kertoi Alpegreenille. 

Paikka jossa kattila oli kumossa, sanotaan vieläkin Kattilavaaraksi ja niemi, jossa asuivat on Halosenniemi. Ensimmäinen talo on Ahola eli Huhtala ja sen pihalla vielä näytetään kivi, jolla "ensimmäinen valkia" Kemijärvellä viritettiin. Tästä talosta hajosi suku sitten Pietilään (Halosenrannalla lahden perässä), Könöselle ja Kankahalle.

Lassi Halonen kertoi vielä seuraavaa:

Toisen kerran kävi Halonen vielä Venäjällä. Muuan venäläinen nimeltä Kurikainen ryösti näet hänen vaimonsa ja vei hänet mukanaan venäjälle. Halonen lähti vaimoansa noutamaan pois. Talolle tultua hän vahtaili kunnes pääsi vaimonsa kanssa kahden kesken puhutella ja siinä keksivät keinon miten saisivat talonväen tapetuksi.
Vaimo lämmitti saunankiukaan hyvin kuumaksi ja kun ilta tuli, lähtivät kaikki talon miehet kylpömään. Heidän lavolla ollessaan tuli Halonen yht`äkkiä sisälle, kaasi koko vesisaavin kiukaalle, sieppasi vaimonsa pois ja pisti oven pönkkään niin, että 
venäläiset liiasta kuumuudesta kuolivat sinne. Näin sai Halonen vaimonsa takaisin. 

Sallassa kerrottiin sama juttu siten, että Halosen tullessa taloon Kurikainen ja Halosen vaimo istuivat täittelemässä. Halonen laittoi ruutia haapapuitten onteen ja kun tämän laukaisi, luulivat venäläiset suuren sotajoukon tulevan ja lähtivät pakoon, paitsi Halosen emäntä, joka sitten seurasi miestään. 
Venäjällä oli halosen emäntä tullut raskaaksi ja kotiin tultaessa synnytti hän pojan, jonka jälkeiset sitten mainitaan siirtyneen Ollilaan asumaan.

Halosen Paavon aikana muistellaan täällä piispankin käyneen. Par`aikaa kun hän pirtissä saarnasi, katsahti Halonen ulos ikkunasta ja huusi: "pojat, pojat, lähtekää hoposia halmehesta ajamaan". Pappi siitä, kun sekaupi puheissaan, sanoi haloselle nuhdellen: "no, no, vanha mies, kuunnelkaapa nyt tännekkin".
Halonen vastasi: "Kuulemma senni".

Halosen Paavon (Paavalin) asetuttua perheinensä Kemijärvelle, saapui kolmen peninkulman päähän Luusuaan uudisasukas. Näin ollen kaukaa etelästä nousi savunpölläkkä. Siitä paavon akka oli suutuksissaan ja arveli: "joka niemelle pesiään tekevät niin, ettei kohta tiedä mihinkä päin pyllistäisi".

Paavali Halosen takin kerrottiin säilyneen aina 1800-luvulle saakka. Se oli ollut hyvin uomeva ja sitä käytettiin vihkitakiksi, vaan sitten leikelty perillisten kesken. Takin kerrottiin olleen sotaretkien tuomista. 

Perimätieto kertoo Halosen Paavalin asettuneen Halosenniemelle asumaan vuoden 1590 paikkeilla.